Vettel valtasi jälleen paalun

Sääntötarkennuksesta huolimatta Sebastian Vettelin hallinta Formula 1:n aika-ajoissa jatkuu. Saksalainen saavutti lauantaina jo kauden seitsemännen paalupaikkansa kahdeksassa kisassa.

Monet uumoilivat, että Red Bullin ylivoima erityisesti aika-ajoissa saattaa taittua, kun FIA kielsi moottoriasetusten (ns. engine mapping) muuttamisen aika-ajojen ja kilpailun välillä. Mikään ei kuitenkaan muuttunut, kun Vettel ajoi paalulle selkeällä, yli neljän sekunnin kymmenyksen erolla tallitoveri Mark Webberiin. Hauska yksityiskohta oli, että ennen sääntötarkennusta Kanadassa Red Bullit olivat aika-ajoissa sijoilla 1 ja 4, kun nyt sijat olivat 1 ja 2.

Vettelin paras aika syntyi jo ensimmäisellä vedolla kolmannessa osiossa, johon kukaan ei pystynyt vastaamaan. Ainoastaan Webber pystyi parantamaan toisella vedollaan, jonka ansiosta australialainen nousi kakkosruutuun. Lewis Hamilton teki virheen toisella yrityksellään ja jätti sen kesken. Yrityksen jätti kesken myös Fernando Alonso, joka huomasi, ettei hän tule pääsemään Vettelin aikaan. Vettel sen sijaan oli parantamassa omaa aikaansa, mutta hänkin tuli pois radalta toiselta yritykseltään saatuaan tiedon, ettei hänen paalupaikkansa ollut uhattuna.

Euroopan GP:n paalupaikka osoittaa, kuinka vahva tiimi Red Bull on. Auto-kuljettaja -yhdistelmä erityisesti Vettelin kohdalla on lähes täydellinen ja kakkossijallaan Webber voi tukea tallitoveriaan, jos ei muuta. Sääntötarkennus ei näyttänyt ihmeemmin vaikuttavan Red Bulliin ja mitä luultavammin vahva meno jatkuu myös sunnuntaina. Ei olisi Red Bullilta mitään järkeä saalistaa paalupaikkoja kisavauhdin kustannuksella nyt, kun moottoriasetuksia ei saa enää muuttaa.

Lähdössä on Vettelin vastustajien paras iskunpaikka. Jos Vettel pääsee lähdöstä kärkeen, on vaarassa, että saksalainen karkaa jälleen yhteen voittoon. Red Bull -auto toimii tunnetusti kärjessä kuin unelma, mutta ongelmia syntyy, kun sillä täytyy ajaa jonkun takana. Auto ei tällöin toimi optimaalisesti, jolloin muilla on mahdollisuus iskeä. Valencian radalla on nähty aikaisempina vuosina vähän ohituksia, mutta tänä vuonna voi olla odotettavissa muutoksia liikuteltavan takasiiven ja KERSin ansiosta.

Ihmeempää dramatiikka ei aika-ajoissa nähty. Hyvässä säässä ajetut aika-ajot sujuivat ilman suurempia yllätyksiä ja sään suhteen tilanne jatkuu samanlaisena myös sunnuntaina. Helteinen ilma pistää koneet hieman kovemmille, mutta kuskeille radan ei pitäisi olla kovin rankka.

Euroopan GP:n startti Valencian katuradalla on sunnuntaina kello 15 Suomen aikaa.

Euroopan GP:n aika-ajojen tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.