Uudet F1-fanisivut on avattu!

Formula 1 -fanisivuni ovat jälleen palanneet toimintaan. Jatkossa näillä sivuilla voi seurata Formula 1:n ja parin oheisluokan tapahtumia kaudella 2011.

Vuodesta 2007 asti ylläpitämäni F1-fanisivut jäivät tauolle viime vuonna. Syyt olivat yhtä lailla tekniset kuin motivaatioon liittyvät, mutta ei niistä sen enempää. Nyt sivut on avattu entistä ehompina ja niitä ylläpidetään täydellä tarmolla.

Sivujen julkaisujärjestelmä on täysin uusi, joten sen pitäisi näkyä parantuneena palveluna. Etenkin tulospalvelun osalta muutokset ovat merkittävät. Tulosten ja pistetilanteen seurannan lisäksi sivuilta löytyvät Formula 1:iin liittyen uutiset, kolumnit ja ennakot. Suuria sisällöllisiä uudistuksia ei ole tullut, se on vain erinäköistä, sitä on hieman enemmän ja se löytyy eri paikoista joiltain osin.

Täysin uutta sivustolla on oheisluokat. Oheisluokista seuraamme Euroopan F1-kisaviikonloppujen ohessa ajettavia GP2- ja GP3-luokkia. Oheisluokkien seuranta on kokeiluasteella ja testaamme riittävätkö ylläpidon resurssit. Se on kuitenkin jo nyt varmaa, ettei GP2- ja GP3-sarjojen seuranta ole niin tiivistä kuin F1-luokan. Pääosin GP2:ia ja GP3:ia seurataan tulosten muodossa, mutta jos jotain todella merkittävää tapahtuu, kerromme siitä myös uutisosiossa. Tietenkin suomalaisten mahdollinen menestys GP3:ssa uutisoidaan varmasti.

Jo muutama viikko sitten avasin vuoden 2010 tulosarkiston, jossa on kootusti tulokset F1-kaudesta 2010 MM-pisteineen. Tulosarkistossa on myös lyhyt yhteenveto viime kaudesta, joten kausi 2010 ei puutu sivustoltani, vaikka viime vuosi olikin sivuston ylläpidon osalta sapattivuosi. Samalla on palvelimelle palautettu kausien 2007-2009 sivustot, jotka olivat poistettuna palvelimelta noin puoli vuotta tilan puutteen vuoksi. Linkit aikaisempien vuosien sivustoihin löytyvät artikkelin lopusta.

Palautetta uusista sivustosta voi antaa palautelomakkeen kautta tai tämän artikkelin kommenttilomakkeeseen. Kommenttilomakkeeseen voi kirjoittaa ilman rekisteröitymistä, mutta halutessaan voi rekisteröityä oikeasta palkista löytyvästä Rekisteröidy-linkistä. Jokaista artikkelia Uutiset-, Kolumnit- ja Ennakot-osiossa voi kommentoida erikseen, jos siinä on kommentointi käytössä. Päätämme artikkeleiden kommentointimahdollisuuksista tapauskohtaisesti.

Tervetuloa sivustolle!

Aikaisemmat F1-sivuni:

Kausi 2007

Kausi 2008

Kausi 2009

Kausi 2010 tulosarkisto

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.