Kubican kuntoutus alkaa

Helmikuun alussa rallionnettomuudessa vakavasti loukkaantunut F1-kuljettaja Robert Kubica aloittaa kuntoutuksen. Puolalaisella on kuitenkin edessään pitkä tie ennen kuin on jälleen täysin kunnossa.

Kubicaa hoitanut lääkäri Igor Rossello kertoi MTV3:n F1-nettisivujen mukaan ITV-televisiokanavalle, että Kubican oikean käden tunto on hiljalleen palautunut. Lääkärin mukaan Kubica pystyy jo hieman liikuttelemaan sormiaan ja lääkäri pitää Kubican kuntoa positiivisena huomioon ottaen sen, mitä hän on joutunut kokemaan. Rossello totesi myös, ettei Kubicalla ole ollut infektioita.

Kuntoutus on vasta alkamaisillaan. Lääkäri Ricardo Ceccarellin mukaan Kubica tarvitsee kuntoutuakseen useita erikoisosaajia. Ceccarelli totesi, että Kubican jalka, polvi, kyynärpää ja käsi tarvitsevat jokainen erikseen oman kunto-ohjelmansa ja Kubican lihakset vaativat vahvistusta 20 päivän makuutuksen jälkeen.

Kubica joutui vakavaan onnettomuuteen Italiassa ajetussa rallissa, kun hän ajoi ulos rallin ensimmäisellä erikoiskokeella. Ulosajossa tien reunakaide tunkeutui autoon sisään vahingoittaen Kubican oikeaa kättä ja jalkaa. Italialaislähteiden mukaan Kubican henki oli vaarassa pahimmassa tapauksessa ja myös hänen raajojensa amputointi oli uhkana, mutta näiltä onneksi vältyttiin. Kubican kartturi ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Onnettomuuden jälkeen Kubicalle tehtiin hätäleikkaus Italiassa ja hän vietti useita päiviä teho-osastolla. Hätäleikkaus kesti peräti seitsemän tuntia. Kubican tila kuitenkin parani ja hän pystyi puhumaan jo seuraavana päivänä. Väillä Kubica pääsi pois teho-osastolta, mutta puolalaiselle tehtiin joitakin lisäleikkauksia, joiden jälkeen hän joutui hetkeksi uudestaan teho-osastolle.

Toipuminen on siis vasta aluillaan ja radoille ja ralliteille palaamisesta on vielä turha tarkemmin puhua. Pahimmissa arvioissa Kubican sairausloma kestää jopa vuoden, mutta joka tapauksessa puhutaan kuukausista. Kubican Renault-talli nimesi Kubican tuuraajaksi Nick Heidfeldin, mutta ainakaan toistaiseksi hänen pestinsä pituutta ei ole määritelty. Todennäköisesti Heidfeld saa ajaa Renault’a Kubican paluuseen saakka.

Renault’lle Kubican loukkaantuminen oli paha takaisku niin henkisesti kuin urheilullisesti. Tietenkin työnantaja oli huolissaan ykköstykkinsä voinnista ja yleensä siitä, jääkö hän henkiin. Kun henkiin jääminen selvisi, oli edessä uusi murhe. Uusi auto vaikutti nopealta, mutta mistä saada nopea kuski? Viime vuoden näyttöihin perustuen, menestys ei voi jäädä kakkoskuski Vitali Petrovin ja kolmoskuski Bruno Sennan varaan, kun selvisi, että Kubican sairauslomasta tulisi pitkä.

Renault-tallin onneksi Heidfeldin tasoinen kuljettaja oli vapailla markkinoilla, vaikka tietenkin F1-media otti jälleen kerran esille myös Kimi Räikkösen paluun. Tällä kertaa Räikkösen paluuspekulaatiot ammuttiin kuitenkin nopeasti alas, kun suomalainen oli juuri julkistanut rallisuunnitelmansa omassa Ice1-tallissaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.