Kovalainen siirtyy McLarenille - päivitetty 14.12.2007, 18:39

McLarenin F1-talli vahvisti perjantaina alkuillasta, että Heikki Kovalainen siirtyy brittitalliin kaudeksi 2008. McLarenin mukaan kyseessä on monivuotinen sopimus suomussalmelaisen kanssa.

Vielä maanantaina Kovalaisen asema jopa F1-sarjassa näytti olevan vaakalaudalla, kun Renault tiedotti tulevan kauden kuljettajakaksikon olevan Fernando Alonso-Nelson Piquet Jr. Kovalainen kuitenkin oli itse tietoinen missä mennään ja ilmeisesti koko ajan hänellä oli tähtäimessään Alonson jättämä aukko McLarenilla.

Kovalainen on McLarenin tiedotteen mukaan erittäin tyytyväinen sopimukseensa ja odottaa mielenkiinnolla yhteistyötä. Suomussalmelainen on innoissaan jo senkin takia, että tallilla on pitkäaikainen historia suomalaiskuljettajien ajattamisessa. Ennen Kovalaista legendaarisessa brittitallissa ovat työskennelleet Keke Rosberg, Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen.

Kovalaisen mukaan sopimusneuvottelut McLarenin kanssa aloitettiin heti, kun hänelle tuli selväksi, ettei hän kuulu Renaultin ensi kauden kuljettajiin. Omien sanojensa mukaan Kovalainen ei tunne tallin toista kuljettajaa Lewis Hamiltonia kovin hyvin, mutta hän uskoo tulevansa hyvin toimeen brittikuljettajan kanssa. Kovalainen myös uskoo saavansa tallissa tasavertaisen kohtelun Hamiltonin kanssa.

McLarenin moottorivalmistajan, Mercedeksen puolelta moottoriurheilujohtaja Norbert Haug ylisti Kovalaista sopimuksen julkistamisen jälkeen. Saksalainen oli erityisen vakuuttunut Kovalaisen suorituksesta päättyneen kauden Japanin GP:ssä, kun suomalainen sijoittui toiseksi vaikeissa olosuhteissa. Haug myös huomauttaa, että Kovalainen paitsi nopea, myös suoritusvarma, ajoihan Kovalainen kaikki kisat maaliin Brasilian päätösosakilpailua lukuun ottamatta.

Kun Kovalaisen McLaren-sopimus julkistettiin, voidaan jälleen odottaa kaikkien aikojen suomalaiskautta. Räikkönen valmistautuu kauteen Ferrarilla hallitsevana maailmanmestarina ja varmasti halukas uusimaan tittelin. Kovalainen taistelee kisojen voitosta, jos tallin puolesta hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Eikä Nico Rosbergiä Williamsilla kannata unohtaa, sillä hyvänä päivänä hänellä on hyvät mahdollisuudet hyville pistesijoille.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.