Alonso ja Piquet Jr. Renaultille

F1-piirejä viikkoja askarruttanut kysymys Fernando Alonson tulevan kauden tallipaikasta sai vastauksensa maanantaina. Renault-talli tiedotti, että kaksinkertainen maailmanmestari siirtyy ranskalaistalliin ensi kaudeksi tallitoverinaan Nelson Piquet Junior. Päätös tiesi sitä, että Heikki Kovalainen saa etsiä uuden tallipaikan.

Alonson lähdettyä McLarenilta riitaisan kauden jälkeen huhuttiin vahvasti hänen paluustaan Renaultille, jossa espanjalainen ajoi molemmat mestaruutensa vuosina 2005 ja 2006. Renault ei julkistanut Alonson sopimuksen pituutta eikä arvoa, mutta ainakin arvoltaan sopimus on brittiläisten lehtitietojen mukaan F1-historian arvokkain. The Times -lehden mukaan sopimuksen arvo olisi jopa 32 miljoonaa euroa, kun tähän mennessä arvokkain sopimus oli Michael Schumacherin 28,5 miljoonan euron Ferrari-sopimus.

Nelson Piquet Jr. nousi Renaultin kisakuljettajaksi tallin testikuskin paikalta. Piquet Jr. ajoi koko viime kauden testejä ja toimi kisaviikonloppuisin tallin kolmoskuljettajana. Vuonna 2006 Piquet Jr. ajoi GP2-sarjaa, jossa hän sijoittui toiseksi Lewis Hamiltonin jälkeen. Luonnollisesti brasilialainen oli tyytyväinen saamaansa sopimukseen ja hän odottaa innolla tulevaa kautta. Myöskään Piquet Jr:n sopimuksen pituutta tai arvoa ei julkistettu.

Renaultin kuljettajapäätökset olivat ikäviä uutisia tallin viime vuoden toiselle kisakuljettajalle Heikki Kovalaiselle. Jo aiemmin Giancarlo Fisichellalle selvisi, ettei hänellä ole tulevaisuutta Renaultilla. Kovalainen saa etsiä uuden työpaikan, mutta Kovalaisen mukaan hänellä on vaihtoehtoja edelleen pöydällä. Pitkään spekuloitu mahdollisuus siirtyä McLarenille näyttää koko ajan epätodennäköisemmältä, mutta viikonlopun aikana eri medioissa tuli uutena huhuna esiin mahdollinen Toyota-pesti.

Sopimusvyyhti alkaa nyt purkaantua varmaankin aika nopeassa tahdissa, kun Alonso sai sopimusasiansa selviksi. Luultavasti suurin osa tallipaikoista on selvillä, kun tallit palaavat testiradoille tammikuussa. Mahdollisesti Force Indian maksupaikat ovat auki vielä aivan kauden kynnykselle, mutta tärkeimmät paikat ovat selvillä jo vajaan kuukauden sisällä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.