Alonso jättää McLarenin - päivitetty 02.11.2007, 23:46

Fernando Alonso ja McLaren-talli ovat päätyneet purkamaan sopimuksensa. Molemmat vahvistivat asian tahollaan perjantaina. Alonso ehti ajaa McLarenilla vain yhden kauden.

Alonson ja McLarenin välinen välirikko alkoi tämän vuoden Unkarin GP:ssä, joka eskaloitui niin pahaksi, ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin purkaa heidän välinen sopimuksensa. Alonsolla olisi ollut sopimusta McLarenin kanssa jäljellä vielä kaksi seuraavaa kautta, mutta nyt espanjalaisen ensi kauden työnantaja on vielä auki. Alonson ei joudu maksamaan McLarenille korvausta sopimuksen ennenaikaisesta purkamisesta.

McLarenin mukaan Alonso ja talli keskustelivat jatkomahdollisuuksista torstaina ja perjantaina ja he päätyivät sopimuksen purkuun. Ilmoittaessaan lähdöstään, Alonso ei löytänyt enää pahaa sanottavaa McLarenista ja hän myös totesi, että hänellä oli ollut yhtäläiset voitonmahdollisuudet päättyneellä kaudella kuin Lewis Hamiltonilla. Tämä on tietysti järkevää, sillä entistä työnantajaa ei ole mitään syytä mollata, jottei oma tallipaikan haku vaikeutuisi.

McLarenin sponsorit ovat luonnollisesti pahoillaan, mutta ainakin osa sponsoreista jatkaa Alonson lähdöstä huolimatta. Hamilton jatkaa tallin kuljettajana myös ensi kaudella, mutta toinen paikka on siis auki. Alonson paikalle on veikkailtu ainakin Nico Rosbergia ja Heikki Kovalaista. Rosbergillä on nykyään voimassa oleva sopimus Williamsin kanssa, mutta Kovalaisen sopimus Renaultin kanssa päättyy vuoden lopussa. Kovalaisen mukaan hänen sopimustilanteensa on sama kuin kauden päättäneen Brasilian GP:n aikoihin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.