Formulat menestyivät MTV:n kanavilla

Juuri päättynyt formulakausi sisälsi paljon muutoksia niin kuskien kuin tallien saralla, kuten myös lajin televisioinnissa Suomessa. Ensimmäistä kertaa Formula 1 nähtiin suurimmalla laajuudella maksu-tv:n puolella, jossa nähtiin ainoana suorat lähetykset GP-viikonloppujen ajojaksoista.

Viime syksynä, kun F1:n tv-oikeudet vuosiksi 2007-2009 ostanut MTV Oy ilmoitti F1:n siirtyvän pitkälti maksu-tv:n puolelle, monet älähtivät siitä. Iltapäivälehdistö nosti kissan pöydälle ja suuri yleisö ilmoitti suureen ääneen ennen kauden alkua, ettei MTV Oy:n lanseeraama MTV3 MAX -kanava kiinnosta heitä ja "Maikkarin" on palautettava formuloiden suorat lähetykset ilmaiskanavalleen.

Kävi kuitenkin niin, että MAXin ja samalla koko MTV3 Kanavapaketin suosio lähti maaliskuun tullen hurjaan nousuun ja nopeassa tahdissa tilaajamäärät nousivat yli 100 000 tilaajan. Nousu jatkui koko kevään ja alkukesän ja huipun saavutettaessa tilaajamäärä nousi noin 280 000:een. Mukana luvussa ovat kaikki jakelutavat (antenni, satelliitti ja kaapeli), joissa MTV3 Kanavapakettia jaetaan.

Yleensä maksu-tv -kanavien katsojamääriä ei julkaista liikesalaisuuksiin vedoten, mutta tässä ja tilaajamäärien julkistamisessa MTV Oy on tehnyt poikkeuksen esimerkiksi Canal+:aan nähden. Mestaruuden ratkaissutta Brasilian GP:tä katsoi MTV3 MAXilla keskimäärin 268 000 katsojaa, huippumäärän ollessa yli 300 000:n.

Katsojia riitti myös Kymmenen uutisten jälkeen nähdylle MTV3:n jälkilähetykselle, jossa katsojakeskiarvo oli 877 000 katsojaa, huippuarvo 947 000. MTV3:n Netti-tv rikkoi ennätyksiä F1:n päätösviikonloppuna. Maksullisessa F1-palvelussa yhtäaikaisia käyttäjiä oli noin 11 000-12 000, mutta MTV Oy:n ilmoituksen mukaan halukkaita olisi ollut enemmänkin, jos palvelinkapasiteettia olisi ollut riittävästi.

F1:ä voi seurata myös kauden jälkeenkin. MTV3 MAXilla nähdään joka viikko ennen kauden 2008 alkua F1 Klassikkokisa. MAXilla nähdään MTV3:n F1-tiimin valitsemia kisoja vuosien varrelta alkaen vuodesta 1982. Myös katsojat voivat vaikuttaa kolmeen esitettävään Klassikkokisaan äänestämällä suosikkiansa MTV3:n verkkosivuilla. Klassikkokisat alkoivat jo viime viikonloppuna vuoden 1997 Euroopan GP:n uusinnalla, jossa tuli Mika Häkkisen F1-uran avausvoitto. Klassikkokisojen lisäksi MAXilla seurataan talven aikana tallien ja kuskien valmistautumista tulevaan kauteen F1 Extra -lähetyksissä.

Äänestä F1 Klassikkokisaa (MTV3 Internet)

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.