Kiinan GP-ennakko

Tämän kauden mestaruustaistelu alkaa olla käsitelty, mutta kaksi kisaa on vielä jäljellä. Viimeistä edellinen kilpailu käydään Kiinassa Shanghain radalla.

Lewis Hamiltonilla on mahdollisuus ratkaista mestaruus jo tulevana viikonloppuna. Hamiltonille riittää, että on Fernando Alonsoa ja Kimi Räikköstä edellä sunnuntain tuloksissa ja Alonsoa vastaan riittää jopa niukka tappio. Alonsolla on vielä jonkinlaiset mahdollisuudet mestaruuteen, mutta jopa hänelle se vaatii jo Hamiltonin epäonnea. Räikkösen mahdollisuudet ovat menneet, ainoastaan paperilla laskemalla suomalainen voisi nousta mestaruuteen.

Alonso joutuu lähtemään viikonloppuun vara-autolla, sillä hänen kilpa-autonsa hajosi Japanin ulosajossa niin pahasti, ettei sitä saada kuntoon Kiinaan mennessä. Tällä ei ole suurta merkitystä, sillä tallilla on runsaasti aikaa saada auto oikeisiin säätöihin ja ennen aika-ajoja on kolme vapaata harjoitusta aikaa saada auto Alonsolle mieleiseksi. McLaren tuo vara-autoksi Kiinaan uuden rungon tehtailtaan, joten tallilla on käytössään myös kolmas auto tarvittaessa.

Kisan voitosta Räikkönen lähtee kuitenkin taistelemaan. Kiinan rata sopii Ferrarille hyvin, joten Räikkönen kuuluu viikonlopun suosikkeihin. Kovimmat kilpakumppanit ovat tuttuun tapaan Alonso ja tallitoveri Felipe Massa. Hamilton tuskin taistelee kisan voitosta kynsin hampain, sillä hänelle mestaruus on tässä vaiheessa tärkeämpi, joten hän voi jo hieman varmistella. Suurin uhka britille onkin, että autoon iskisi tekninen vika, mutta McLarenin tämän kauden luotettavuudella tämän riski on minimaalisen pieni. On muistettava, että McLarenin kauden ainoa keskeytys on Alonson ulosajo Japanissa.

Kuljettajista ehkä suurimmalla itseluottamuksella Kiinaan lähtee Heikki Kovalainen, joka ajoi Japanissa uransa ensimmäisen ja Renaultin kauden ensimmäisen palkintopallisijoituksen. Kovalaista on ylistetty joka puolella pitkin viikkoa niin tallin puolelta kuin mediassa. Odotukset ovat kovat, mutta on muistettava, että osa hienosta suorituksesta oli olosuhteiden ansiota. Tämä ei vie kuitenkaan Kovalaisen suorituksen arvosta pätkääkään ja varmasti Japanin suoritus tuo positiivista säpinää myös sopimusneuvotteluihin.

Renault on jahkannut ensi kauden kuljettajien julkistamisessa suurelta osin Alonso-kohun takia, jossa espanjalainen olisi lähdössä McLarenilta. Flavio Briatore haluaisi entisen kuljettajansa takaisin ranskalaistalliin, jonka takia kuljettajajulkistukset on pistetty jäihin. Viimeviikkoisen esityksen perusteella olisi Renaultilta kuitenkin sulaa hulluutta, että talli ei pitäisi kiinni Kovalaisesta. Kovalaista on tyrkytetty myös Toyotalle, mutta tämä siirto tietäisi suomussalmelaiselle uralla askelta taaksepäin.

Samanlaista näytöstä kuin Japanissa tuskin nähdään. Kisasta voi tulla yksi kauden tylsimpiä, jos mestaruudessa kiinni oleva Hamilton ajaa varmistelevan kisan. Toki radalla on hyvä mahdollisuus ohitella, kuten muillakin Herman Tilken suunnittelemilla radoilla, mutta MM-pistetilanne saattaa tehdä viikonlopusta vähemmän näyttävän. Katsotaan miten käy.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.