Kaksi suomalaista palkintopallille Fujissa!

Synkeän pilvisessä ja sateisessa säässä käyty Japanin GP:stä Fujin radalla muodostui todellinen suomalaispäivä. Formula 1:ssä nähtiin kaikkien aikojen paras suomalaistulos tähän mennessä, kun Heikki Kovalainen sijoittui toiseksi ja Kimi Räikkönen kolmanneksi.

Koskaan aiemmin kahta suomalaista ei ole nähty F1-kisan palkintokorokkeella. Kovalainen ajoi huikean kisan nousten 11. lähtöruudusta kakkoseksi. Vielä ennen starttia suomussalmelainen oli huolissaan, miten kisassa tulisi käymään, sillä lauantain aika-ajoissa säädöt eivät olleet täysin kohdallaan. Pian kisan käynnistymisen jälkeen Kovalainen kuitenkin huomasi, että tästä voi tulla hyvä päivä. Kovalainen oli maalissa yhtä hymyä ja tallin johtajat kehuivat kilvan suomalaistähteään.

Räikköstä ei kaikkien aikojen suomalaispäivä valitettavasti kovin paljon innostanut. Kolmannesta sijasta huolimatta hänen mestaruusmahdollisuutensa painuivat käytännössä olemattomiin Lewis Hamiltonin voitettua kilpailun.

Räikkösen kisa meni pilalle heti alkuunsa, kun Ferrari laittoi autoihinsa väärät renkaat. Startissa käytössä olleet välikelin renkaat olivat liian tehottomat radalla olleeseen veden määrään ja tämän lisäksi näitä renkaita ei olisi saanut edes laittaa autoihin tuomariston määräyksen vuoksi. Tuomaristo oli määrännyt käytettävän täysiä sadekelin renkaita, muut olivat kiellettyjä. Tämä sääntö ei ollut Ferrarin tiedossa, eikä tuomariston määräys ollut tavoittanut Ferraria ennen starttia. Niinpä molemmat Ferrari-kuskit joutuivat tekemään renkaanvaihdon kesken kisan, ettei heitä olisi liputettu ulos radalta mustalla lipulla.

Runsaan vesimäärän takia kisa aloitettiin turva-auton takaa ja sen perässä ajettiin toistakymmentä kierrosta. Ferrarit tekivät sääntömääräisen renkaanvaihdon turva-auton takana, mutta tämän vuoksi he tippuivat letkan hännille. Kisassa nähtiin runsaasti tapahtumia huonon kelin vuoksi. Hurjimmasta kolarista vastasi Fernando Alonso, joka ajoi ulos viidennessä mutkassa hajoittaen autonsa keskeytyskuntoon. Alonson kauden ensimmäinen keskeytys oli raskas isku espanjalaisen mestaruushaaveille.

Alonson ulosajon vuoksi turva-auto teki toisen vierailun radalle. Myös turva-auton takana nähtiin dramatiikkaa, kun Sebastian Vettel kolaroi Mark Webberin kanssa. Webber oli hidastanut vauhtiaan, kun hänen edessään ajanut Hamilton jarrutti äkisti. Vettel ei huomannut tätä ajoissa ja hän törmäsi Webberin. Molemmat joutuivat keskeyttämään ja varikolle selvittyään Vetteliltä oli kuulemma nähty pettymyksen kyyneleet. Myöhemmin Vettel pyysi Webberiltä kolaria anteeksi ja sen lisäksi Vettel sai tunaroinnistaan rangaistuksena Japanin GP:n tuomaristolta kymmenen sijan lähtöruudun pudotuksen Kiinan GP:n lähtöruudukossa ensi viikonlopuksi.

Vaikean kelin vuoksi myös ohituksia ja niiden yrityksiä nähtiin runsaasti. Muutamat niistä päättyivät onnettomasti, esimerkiksi Robert Kubican ohitusyritys Hamiltonista hetkeä ennen Alonson ulosajoa. Molemmat pyörähtivät, mutta pystyivät jatkamaan. Kisan tuomaristo tutki tilanteen ja langetti Kubicalle varikon läpiajorangaistuksen.

Kiihkeitä tilanteita riitti aina viimeiselle kierrokselle saakka. Hamiltonin voitto oli jo selvä useita kierroksia ennen maalia, mutta muista sijoista käytiin kovaa kamppailua. Kovalaisen ja Räikkösen välillä oli muutaman kierroksen tiukkaa taistelua ja Räikkönen pääsikin hetkeksi suomalaiskollegastaan ohi, mutta Kovalainen pystyi kuittaamaan sen välittömästi. Toinen taistelupari oli Felipe Massa ja Kubica, jotka ajoivat hienon kylki kyljessä -taistelun viimeiset 5-6 mutkaa, jossa pidemmän korren vei lopulta Massa. Parissa mutkassa ajolinjat menivät todella leveiksi, eikä kolarikaan ollut kaukana, mutta autot saatiin ehjänä maaliin.

Hamilton vankisti MM-johtoaan todella tukevasti ja vain epäonni näyttäisi estävän britin MM-haaveet tällä hetkellä. Räikkösen mahdollisuudet ovat lopahtaneet ja Alonsokin tarvitsee jo pientä ihmettä voittaakseen kolmannen perättäisen maailmanmestaruuden. Teoriassa Hamilton voi varmistaa mestaruutensa jo viikon kuluttua Kiinan Shanghaissa.

Japanin GP:n lopputulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.