McLarenit eturiviin, Ferrarit kakkosriviin

Sateisissa oloissa käydyt Japanin GP:n aika-ajot päättyivät tilanteeseen, jossa McLarenit valloittivat sunnuntain kisan eturivin ja Ferrarit joutuivat tyytymään toiseen riiviin. Aika-ajojen ajaminen ajallaan oli hetken aikaa vaakalaudalla sateisen ja sumuisen sään takia, mutta lopulta aika-ajot ajettiin aivan normaalisti.

Aika-ajojen ajamisen ajallaan olisi estänyt, jos lääkintähelikopteri ei olisi päässyt nousemaan ilmaan. Jos näin olisi käynyt, ei F1-ajojakson ajaminen olisi ollut mahdollista. Aamupäivällä vapaat harjoitukset käytännössä peruttiin tästä syystä, kun kehnon kelin takia harjoituksia ajettiin lauantaina vain noin viisi minuuttia.

Suuria muutoksia ei sadesää aiheuttanut lähtöruudukkoon. McLarenit ja Ferrarit veivät neljä ensimmäistä sijaa, jonka jälkeen tuli Nick Heidfeldin BMW-Sauber. Muutama yllätyskin joukkoon mahtui, sillä Hondan Jenson Button oli hienosti seitsemäs ja Toro Rosson Sebastian Vettel oli sensaatiomaisesti yhdeksäs. Muuten kärkikymmenikkö ei ollut yllätys, tosin Robert Kubican vaisu kymmenes sija oli lievä pettymys.

Kaikki Buttonista aina Ralf Schumacheriin nousevat tosin sijan ylöspäin, kun Nico Rosberg pudotettiin kymmenen sijaa lähtöruudukossa moottorinvaihdon takia. Rosbergille tehtiin moottorinvaihto lauantaina aamulla, koska Williams ei uskonut, että saksalaissuomalaisen moottori olisi kestänyt toisen kisaviikonlopun rasituksia. Rosberg toivoo kisaan sadekeliä, jotta menestysmahdollisuudet olisivat sunnuntaina paremmat.

Kimi Räikkönen oli Ferrari-kuljettajista parempi oltuaan kolmas. Räikkönen kärsi aika-ajoissa vaihdelaatikko-ongelmista, mutta hän uskoi, että talli pystyy korjaamaan vian. Räikkönen oli muutenkin luottavainen kisan suhteen.

Renault lähti aika-ajoihin enemmän kuivan kelin säätöihin painottuen, joten tulos jäi vaisuksi. Molemmat kuljettajat tippuivat viimeisestä jaksosta, joka oli kaikesta huolimatta pettymys. Renault luottaa, että kisasta tulisi kuivan kelin kisa, jolloin he pystyisivät hyödyntämään kovan suoranopeutensa etenkin Fujin radan 1,5 kilometriä pitkällä lähtösuoralla. Myös Toro Rosson Vitantonio Liuzzi oli niitä, jotka ottivat enemmän kuivalle kelille sopivat säädöt, joten siinä syy, miksi italialainen hävisi niin selkeästi tallitoverilleen.

Kuivan kelin säätöihin taipuvaiseen autoon turvautuneet voivat joutua sunnuntaina vaikeuksiin. Fujin tienoille on nimittäin luvattu sadetta sunnuntaiksi, mutta vielä ei ole tietoa, milloin tarkalleen sataa. Tämä tekee kisaan valmistautumisen erittäin vaikeaksi, sillä sadetta voi tulla joko ennen kisaa, sen aikana tai vasta sen jälkeen. Lopullinen tilanne selviää vasta viime hetkillä.

Japanin GP:n lähtöjärjestys su 30.9.2007:

1.    Lewis Hamilton       McLaren    
2.    Fernando Alonso      McLaren   
3.    Kimi Räikkönen       Ferrari   
4.    Felipe Massa         Ferrari   
5.    Nick Heidfeld        BMW       
6.    Jenson Button        Honda     
7.    Mark Webber          Red Bull  
8.    Sebastian Vettel     Toro Rosso 
9.    Robert Kubica        BMW        
10.   Giancarlo Fisichella Renault
11.   Heikki Kovalainen    Renault
12.   David Coulthard      Red Bull
13.   Jarno Trulli         Toyota
14.   Vitantonio Liuzzi    Toro Rosso
15.   Ralf Schumacher      Toyota
16.   Nico Rosberg         Williams *
17.   Rubens Barrichello   Honda
18.   Alexander Wurz       Williams
19.   Anthony Davidson     Super Aguri
20.   Adrian Sutil         Spyker
21.   Takuma Sato          Super Aguri
22.   Sakon Yamamoto       Spyker
* = moottorinvaihto

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.