McLarenit vahvistivat asemiaan mestaruustaistelussa

Italian GP sujui täysin McLarenien hallinnassa. Fernando Alonso ja Lewis Hamilton ajoivat komeaan kaksoivoittoon. Ferrari joutui nöyrtymään kotiradallaan, kun Kimi Räikkönen jäi kolmanneksi ja Felipe Massa keskeytti.

Vielä lähdössä kaikki oli hyvin. Ferrarit ottivat hyvät startit ja Massa ahdisteli Hamiltonia ja Räikkönen onnistui nousemaan neljänneksi. Italialaistallin ongelmat alkoivat kuitenkin turva-auton poistuttua, joka oli tullut radalle David Coulthardin ulosajon vuoksi. Massan vauhti hyytyi kymmenen kierroksen jälkeen ja hän kurvasi suoraan varikkopilttuuseen. Jo kierrosta aiemmin brassi oli käynyt suunnittelemattomalla varikkokäynnillä, mutta se ei auttanut. Ferrarilta kerrottiin, että Massan ongelmat liittyivät auton takapäähän.

Räikkönen jäi taistelemaan radalle tuulimyllyjä, eli McLareneita vastaan. Molemmat McLarenit olivat liian nopeita suomalaiselle, eikä hänellä ollut mitään jakoa. Vaikka Räikkönen pääsi Hamiltonin toisen varikkopysähdyksen jälkeen Hamiltonin edelle, pääsi britti kuittaamaan suomalaisen rohkealla ohituksella. Ilman mitään ylisanoja voidaan sanoa, että Hamiltonin ohitus oli selvästi kauden hienoin ohitus. Räikköselle ei jäänyt sanansijaa, vaikka suomalainen jätti jarrutuksen niin myöhäiseksi kuin mahdollista.

Ferrari-kuljettajan suurin ongelma oli lauantain ulosajosta kipeytynyt niska, joka vaikeutti erityisesti jarrutustilanteita. Räikkösen oli vaikea pitää päätä pystyssä, joka vaikeutti mutka-ajamista. Totuus on kuitenkin se, että vaikka Räikkönen olisi ollut vaikeassa iskussa, molempien McLarenien lyöminen olisi ollut mahdotonta. Täydellisellä onnistumisella olisi kakkossija ollut korkeintaan mahdollinen.

Kokonaisuudessaan suomalaisilla oli hyvä saldo Monzasta, vaikka täysosuma jäi jälleen saavuttamatta. Nico Rosberg ja Heikki Kovalainen täydensivät hyvän suomalaispäivän seitsemännellä ja kahdeksannella sijoillaan. Rosberg oli tyytyväinen saldoonsa, mutta Kovalaista turhauttaa, kun tilanne polkee paikallaan viikonlopusta toiseen, kun ylemmäs ei vaan pääse. Tosin tänään ehkä sija tai pari olisi ollut toisenlaisella varikkotaktiikalla noustavissa, mutta tämä on turhaa spekulaatiota.

MM-taistelun kannalta Monzan tulos käytännössä varmisti, että McLaren-kuljettajat selvittävät kuljettajien mestaruuden keskenään. Ajamalla ei muilla taida olla enää mitään mahdollisuuksia. Myös valmistajien sarjassa McLarenilla on vahva kiinnitys mestaruuteen. Tämä on vielä hieman avoinna, joten ei jaeta tätä vielä sen paremmin McLarenille kuin Ferrarillekaan.

Seuraava F1-osakilpailu ajetaan jo ensi viikonloppuna legendaarisella Belgian Span radalla, jonne palataan yhden välivuoden jälkeen. Ehkä tulevan viikon mielenkiintoisin "näytös" käydään kuitenkin Pariisissa, kun FIA:n Maailmanneuvosto tulee tutkimaan ns. vakoilujupakan uusia todisteita torstaina 13. syyskuuta. Tällöin luultavasti myös selviää, saako McLaren rangaistuksen.

Italian GP:n lopputulokset ja MM-pistetilanteet

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.