McLaren valittaa tallipisteiden menetyksestä

McLaren valittaa myöhään sunnuntain vastaisena yönä saamastaan rangaistuksesta FIA:n vetoomustuomioistuimeen. Valitus koskee rangaistuksen sitä osaa, jossa McLaren on vaarassa menettää tallipisteet Unkarin GP:ssä. Tämän lisäksi Fernando Alonso pudotettiin sunnuntain kisaan kuudenteen lähtöruutuun paalupaikalta.

Tuomaristo antoi McLarenille rangaistuksen, koska se ei uskonut tallin odotusselityksiä. Tallin radioliikenteestä kävi ilmi mm. se, että Alonsoa oli tarkoitus pitää paikallaan 20 sekunnin ajan ja "tikkari" nousikin Alonson edestä pois lähtöluvan merkiksi tasan 20 sekunnin pysähdyksen jälkeen. Tuomaristo totesi, ettei 20 sekunnin odotukseen ollut tarvetta, koska tuomariston mielestä radalla ajoi ainoastaan Kimi Räikkönen, joka olisi saattanut vaikuttaa Alonson ajoväliin.

Tuon 20 sekunnin odottelun lisäksi Alonso odotti vielä noin kymmenen sekuntia lisää. Alonso kertoi tästä, että hän keskusteli tallin kanssa siitä, oliko hänellä varmasti oikea rengassarja alla. Alonsolle oli laitettu kovat renkaat alle, kun Lewis Hamiltonille laitettiin hetkeä myöhemmin pehmeät renkaat. Tuomaristo ei uskonut tätäkään selitystä.

Unkarin GP käynnistyy tänään klo 15 Suomen aikaa.

Katso myös:
Hamilton nousi paalulle, Alonso pudotettiin kuudenneksi
Alonso pudotettiin kuudenteen ruutuun, McLarenilta evättiin tallipisteet
Unkarin GP:n lähtöjärjestys

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.