Suomalaisilla vahva panos perjantaina

Hungaroringillä nähtiin vahva suomalaispanos perjantain vapaissa harjoituksissa. Heikki Kovalainen oli toisen harjoitusjakson kakkonen, Nico Rosberg neljäs ja Kimi Räikkönen kuudes. Toisten harjoitusten nopein oli Fernando Alonso.

Kovalainen ja Rosberg olivat tyytyväisiä suorituksiinsa ja he odottavat viikonlopun jatkolta paljon. Molemmat ovat olleet aikaisemmin perjantaisin heikommilla sijoituksilla, joten ennakko-odotukset aika-ajosta ja kisasta ovat kovat.

Räikkönen ei ollut tyytyväinen autoonsa ja hänen mukaansa heillä on vielä paljon työtä tehtävänään. Toista harjoitusta häirinnyt lyhyt sadekuuro vaikeutti Ferrarin työtä ja Räikköseltä jäi kovempi rengasseos parhaimmillaan olleella radalla harjoitusjakson loppuhetkillä testaamatta.

Perjantai ei tarjonnut kovin suurta dramatiikkaa. Likainen Hungaroringin rata aiheutti useita pyörähdyksiä, joiden uhreina olivat mm. Felipe Massa ja Lewis Hamilton. Hamiltonin kohtaloksi jäi radan varteen jääminen, kun hänen autonsa jämähti pyörähdyksen jälkeen hiekka-alueelle. Muutama tekninen vikakin koettiin, kun Mark Webberin auto hyytyi lähtösuoralle. Vitantonio Liuzzin ja Massan autot puolestaan hyytyivät varikkosuoran päähän niin, että ne jouduttiin työntämään takaisin varikkopilttuuseen.

Lauantaina Unkarissa jatketaan vapailla harjoituksilla Suomen aikaa klo 12.00 ja aika-ajolla klo 15.00.

Katso myös:
Unkarin GP:n perjantain 1. harjoitusten tulokset
Unkarin GP:n perjantain 2. harjoitusten tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.