Coulthardin ura päätökseen sunnuntaina

Vuodesta 1994 Formula 1:ssä kilpakuljettajana ajanut David Coulthard päättää uransa huomenna sunnuntaina Brasilian GP:hen. Skotti ilmoitti jo hyvissä ajoin kauden aikana, että tämä kausi tulisi jäämään hänen F1-uransa viimeiseksi.

Coulthardin ura F1:ssä käynnistyi hieman yllättäen vuoden 1994 Espanjan GP:ssä. Williams-tallissa oli paikka jäänyt tyhjäksi, kun Ayrton Senna oli menehtynyt saman vuoden vappuna San Marinon GP:ssä sattuneessa ulosajossa. Kova paikka tulla kisaamaan suoraan testikuljettajan paikalta.

Vuodeksi 1996 Coulthard siirtyi McLarenin leipiin, jossa vierähtikin sitten useampi vuosi. Suomalaiset tallitoverit tulivat hänelle tutuksi nin Mika Häkkisen kuin Kimi Räikkösen muodossa. Sympaattinen skotti jäi usein suomalaisen tallitovereidensa varjoon ja niinpä mm. maailmanmestaruudet jäivät brittitallissa vain haaveeksi.

Pitkän McLaren-uransa jälkeen Coulthardin oli haettava uutta suuntaa ja sitä tarjoutui Red Bullilta. Red Bull tuli F1:iin täysin uutena tallina vuonna 2005 ja siinä oli Coulthardille haastetta kerrakseen. Tulostaso tietenkin putosi, mutta kuin palkkioksi kovasta työstä, sai Coulthard tuoda tallilleen sen ensimmäisen palkintopallisijan Monacossa 2006.

Kuluvan kauden aikana on ajoittain Coulthardin otteissa näkynyt, että eläkepäivät kutsuvat. Muutamat ajoliikkeet kilpailujen aikana, kun kanssakilpailijoita on torpattu radan sivun, ovat näyttäneet hieman hasardeilta. Tuntui kuin ajatus ei olisi aina ollut ajamisessa mukana.

Kuitenkin, Coulthard jätti lähtemättömän jäljen lajiin ja erityisesti suomalaisten mieliin. Toimiminen Häkkisen ja Räikkösen tallitoverina oli sellainen erityisside, joita monia kuljettajia kohtaan suomalaisilla ei ole. Coulthardin tunnustukseksi on myös sanottava, että hänestä jäi rehti kuva niin radalla kuin radan ulkopuolella - aivan kuten suomalaiskuljettajistakin.

Brasilian GP jää siis Coulthardin uran päätöskilpailuksi. Viimeisen kisan kunniaksi Red Bull on saanut luvan maalata auton lähes kokonaan valkoiseksi. Syynä tähän on se, että Coulthard haluaa mainostaa Wings of Life -hyväntekeväisyysjärjestöä, joka pyrkii auttamaan selkäydinvammojen tutkimusta. Erikoislupa Coulthardin auton väritykseen kaikilta tallipäälliköiltä, sillä F1:n sääntöjen mukaan tallin molempien autojen on oltava normaalisti samanvärisiä.

Coulthard ilmoitti uransa lopettamisesta kesällä Britannian GP:n yhteydessä Silverstonessa. Viimeiseksi jäävä Brasilian GP on Coulthardille hänen uransa 246. F1-osakilpailu.

David Coulthard numeroina:

Syntynyt 27.3.1971 Twynholm, Skotlanti
Pituus 183 cm
Paino 72,5 kg

245 GP-kilpailua
13 voittoa (1995: Portugali, 1997: Australia, Italia, 1998: San Marino, 1999: Britannia, Belgia, 2000: Britannia, Monaco, Ranska, 2001: Brasilia, Itävalta, 2002: Monaco, 2003: Australia)
12 paalupaikkaa
18 nopeinta kierrosta
62 palkintosijaa
535 MM-pistettä (eniten britannialaisista kuljettajista, 5:nneksi eniten kaikista kuljettajista)

Tilanne ennen päätöskisaa.

Massa paalulta päätöskisaan, Hamilton nelosruutuun

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.