Force India jatkaa nykyisillä kuskeillaan

MM-sarjan hännänhuippuna oleva Force India julkisti ensi kauden kuljettajansa perjantaina Shanghaissa. Uutta ja yllättävää ilmoituksessa ei ollut, sillä talli jatkaa nykyisillä kuljettajillaan myös ensi kaudella.

Perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Force Indian omistaja Vijay Mallya ilmoitti tallin kuljettajakaksikon kaudella 2009 olevan Giancarlo Fisichella ja Adrian Sutil.

Fisichella ajaa Force Indialla ensimmäistä kauttaan, mutta F1:ssä italialainen teki debyytin jo vuonna 1996. Sutil ajaa toista kauttaan F1:ssä, joista ensimmäisen hän ajoi Force Indian edeltäjässä, Spykerilla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.