Aika-ajojen olosuhteet arveluttavat - päivitetty 13.09.2008, 15:00

Monzan molempina ajopäivinä on sää vaikeuttanut tallien ja kuljettajien urakkaa. Myös aika-ajo saatetaan ajaa hankalissa olosuhteissa.

Pahimmat kelit ovat olleet perjantain ensimmäisellä harjoitusjaksolla ja lauantain harjoituksissa. Etenkin perjantaina rata suorastaan lainehti ja pahimmillaan vesi tunkeutui tallien varikkotiloihin asti. Ensimmäisen puolitoistatuntisen lopussa harjoitukset jouduttiin jopa keskeyttämään ennen aikojaan.

Perjantain toiset harjoitukset ajettiin paremissa olosuhteissa, mutta lauantaina oltiin jälleen sateessa. Sade piiskasi Monzan rata-aluetta ja kierrokset jäivät vähiin. Esimerkiksi Kimi Räikkönen, Heikki Kovalainen ja Lewis Hamilton eivät saaneet ajettua vertailukelpoista aikaa.

Aika-ajoihn Monzan harjoitukset tarjoavat mielenkiintoisen lähtökohdan. Kovin paljon ajokokemusta ei tältä viikonlopulta ole. Rata on kuitenkin kaikille hyvin tuttu, joten suurta ongelmaa ei pitäisi olla, vaikka pieniä sopeutumisvaikeuksia ei ole. Sadetta saattaa olla luvassa myös aika-ajojen aikana. On myös pohdittu, että jos olosuhteet menevät yhtä huonoiksi kuin harjoituksissa pahimmillaan, voidaan aika-ajoja joutua siirtämään jopa huomiselle.

Aika-ajot käynnistyivät sateessa normaalin aikataulun mukaisesti.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.