Massalle voitto Valenciassa, Räikkösellä meni kaikki pieleen

Tämän kauden Euroopan GP ei mitään suurta jännitysnäytelmää, kisa oli yksi kauden tylsimmistä. Felipe Massan voittamassa kisassa eivät suomalaiset juhlineet, Heikki Kovalainen oli neljäs ja Kimi Räikkönen keskeytti moottoririkkoon.

Kisa kärsi tapahtumaköyhyydestä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kaikki ajoivat peräkkäin kuin köyhän talon porsaat, eikä edes ohitusyrityksiä juuri nähty. Vähät ohitusyritykset sitten päättyivät epäonnisesti pyörähdykseen. Kärjen takana nähtiin sentään muutama ohitus, mutta kaikkiaan Valenciassa nähty kilpailu oli jopa heikompi tapahtumallisesti kuin kolmen viikon takainen Unkarin GP.

Räikköselle Euroopan GP oli yhtä tuskaa. Lähtö neljännestä ruudusta ei taaskaan onnistunut ja Räikkönen menetti sijan Kovalaiselle. Koko kisansa ajan Räikkönen ajoi Kovalaisen perässä, mutta pahemmin hän ei päässyt McLaren-kuskia ahdistelemaan. Räikköselle tuli mahdollisuus ohittaa Kovalainen varikkokäynnillä, mutta se kariutui liian aikaiseen lähtöön, kun bensaletku oli vielä kiinni autossa. Hässäkästä tuli ylimääräistä viivästystä ja kaiken lisäksi Ferrari-mekaanikko loukkaantui lievästi.

Ferrari ei käytä enää "tikkarimiestä", vaan liikennevalosysteemiä, joka päästää kuljettajat liikkeelle. Ilmeisesti aurinko häikäisi Räikköstä, eikä hän erottanut keltaista ja vihreää valoa. Räikkönen luuli valon olleen vihreällä ja hän lähti liikkeelle kohtalokkain seurauksin. Räikkönen otti tapahtuneen omaan piikkiinsä ja syystä.

Ihan kuin varikkosähläilyssä ei olisi ollut tarpeeksi, vaan Räikkösen iltapäivä synkentyi lopullisesti, kun vain kaksi kierrosta epäonnistuneen varikkokäynnin jälkeen Räikkösen moottori hajosi. Moottori hajosi samalla tavalla kuin Massalla Unkarissa komeasti savuten. Ironista on, että moottoririkko tapahtui Massan tapaan lähtösuoralla.

Valencian tähti oli ehdottomasti Massa. Hän ajoi paalulle, voitti kisan lähes ylivoimaisesti ja ajoi päälle päätteeksi kisan nopeimman kierroksen. Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, eikä McLarenin Lewis Hamiltonille tullut kunnon mahdollisuutta haastaa brasilialaista.

Hetken Massan voitto oli vaakalaudalla, kun tuomaristo tutki Massan toimia kisan jälkeen. Tilanne syntyi varikolla toisella pysähdyksellä, kun Massa ja Adrian Sutil ajoivat hetken rinnakkain varikkotiellä. Massa oli tullut Sutilin rinnalle pysähdykseltään ja Massa lopulta luovutti niin, että Sutil pääsi ensimmäisenä takaisin radalle. Tuomariston mielestä tilanne oli vaarallinen, mutta ei antanut Massalle rangaistusta. Ferrarille kuitenkin lätkäistiin tilanteesta 10 000 €:n sakot.

Vaikka Kovalaisella sunnuntai sujui paremmin kuin Räikkösellä, ei hänenkään kisastaan ole paljon kerrottavaa. Kovalainen ei pystynyt haastamaan Robert Kubicaa kolmannesta sijasta ja hänen kisansa meni enemmän tai vähemmän kruisailuksi. Vaisun kisan ainoa valopilkku oli Räikkösen ohittaminen startissa. Vaikuttaa siltä, että Kovalainen on alistunut kakkoskuskin asemaan.

MM-taistelu näyttää kääntyvän Hamiltonin ja Massan väliseksi. Ainakin Räikkösen tilanne heikkeni merkittävästi. Nyt ehkä kannattaa keskittyä loppukauden kilpailuihin kisa kerrallaan ja katsoa mihin se riittää. Seuraavan kisan pitäisi kuitenkin Räikköselle sopia, kun kahden viikon kuluttua ajetaan Belgian Spassa.

Euroopan GP:n lopputulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.