Ferrarit aloittivat vahvasti Valencian uudella katuradalla

Formuloiden kesätauko oli ohi, kun moottorit pistettiin perjantaina käyntiin täysin uudella Valencian katuradalla. Rata oli kaikille uusi tuttavuus, joten oli hieman epäselvää minkälainen viikonlopusta tulee oikein muodostumaan.

Päivän aluksi rata oli hyvin likainen ja etenkin varikolla selkeästi hiekkaa radan pinnasta, jota joutui kunnolla lakaisemaan pois. Ensimmäiset harjoitukset kuluivatkin pitkälti radan puhdistukseen ja kuljettajat ajoivatkin varsin ahkerasti. Ajat parantuivat sitä nopeammin, mitä enemmän ajettiin.

Betoniaitojen reunustama rata ei aiheuttanut ulosajoja, vaikka likainen rata aiheuttikin pyörähtelyjä. Aitakosketuksilta vältyttiin ja rataan tutustuminen sujui lähes kaikilta häiriöittä. Ainoastaan Red Bullilla oli ongelmia ilmeisesti jarrujen kanssa ja heidän ajonsa menivät aika lailla pieleen.

Toisissa harjoituksissa päästiin näyttämään jo paremmin todellinen suorituskyky. Ferrarit olivat vahvasti esillä ja he olivat pitkään harjoitusjakson kärjessä. Vuorottain kärjessä viihtyivät Kimi Räikkönen ja Felipe Massa, eikä McLaren näyttänyt olevan aivan terävimmillään. Tämä tosin voi olla näköharhaa, sillä saattaa olla, että brittitalli on vain piilotellut iskukykyään.

Pressrun-annoksesta Valenciassa vastasivat Fernando Alonso ja Jenson Button. Kotiyleisön iloksi Alonso oli hetken tulosluettelon kärjessä, kun hän nappasi kärkipaikan mitä luultavimmin kevyellä autolla. Alonson harmiksi Räikkönen tosin vei ykköspaikan aivan lopussa, mutta aika-ajoissa Alonso voi sotkea kärkisijojen järjestystä samalla tavalla kuin Espanjan GP:ssä keväällä. Barcelonassa Räikkösen viedessä paalun Alonso oli kakkosruudussa, mutta kisassa espanjalaisen matka päättyi keskeytykseen.

Myös Button oli mitä suuremmalla todennäköisyydellä PR-meiningillä liikenteessä perjantain toisissa harjoituksissa. Valitettavasti toisella Honda-kuskilla, Rubens Barrichellolla päivä ei sujunut yhtä hyvin. Kokenut brassi oli toisten harjoitusten viimeinen, vaikka oli ensimmäisissä harjoituksissa sijalla 11. Uudesta radasta huolimatta voimasuhteet näyttäisivät olevan ennallaan, eikä keskikastin talleista tule voittajasuosikkeja edes väliaikaisesti.

Päivän aikana FIA sai kerrytettyä myös sakkokassaansa, kun Alonso sai 10 000 euron ja David Coulthard sai 2 200 euron sakot. Alonso sai sakot ja varoituksen ajettuaan varikolle väärästä kohtaa, kun hänen varikolle sisääntulonsa oli epäonnistunut. Coulthard sai sakot puolestaan varikkoylinopeudesta.

Valenciassa ovat seuraavaksi vuorossa aika-ajot, jotka ajetaan huomenna.

Euroopan GP:n perjantain tulokset:
1. vapaat harjoitukset
2. vapaat harjoitukset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.