Kovalainen nopein Jerezin viimeisenä testipäivänä

Jerezin nelipäiväiset testit ajettiin päätökseen perjantaina. Ainoan päivänsä näissä testeissä ajanut Heikki Kovalainen oli päivän nopein kuljettaja.

Kovalainen ajoi McLarenia pääasiassa versiolla, jossa keulassa oli tallin torstaina käyttöönottamat "dumbonkorvat". Päivän nopeimmat ajat hän teki kuitenkin ilman näitä lisäsiivekkeitä. McLarenilla on valmius ottaa "dumbonkorvat" käyttöön jo Unkarissa, mutta lopullista päätöstä niiden käyttöönotosta ei tallissa ole vielä tehty.

Myös Ferrari testasi uusia ratkaisuja, kun Felipe Massa kokeili hainevä-moottorinkatetta. Kuten McLarenin "dumbonkorvat", niin myöskään "hainevä" eivät tosin ole tallien omia innovaatioita, vaan "hainevän" lanseerasi Red Bull ja "dumbonkorvat" Honda. Selkeää hyötyä "hainevästä" ei Ferrarille ollut, sillä Massan parhaat ajat syntyivät ilman sitä.

Massa kuitenkin kommentoi, että Ferrari löysi näissä testeissä muutaman jutun ja hän piti niitä mielenkiintoisina tulevia kisoja ajatellen. Samaa sanoi kahtena edellispäivänä testannut Kimi Räikkönen, joka totesi myös tallin löytäneen ratkaisun Hockenheimin ongelmiin.

Formula 1:n MM-sarja jatkuu viikon kuluttua Unkarin Hungaroringin radalla.

Jerezin F1-testit pe 25.7.2008

 1.  Kovalainen    McLaren     1.18,385  116
2.  Bourdais      Toro Rosso  1.18,746  113
3.  Coulthard     Red Bull    1.19,494   93
4.  Grosjean      Renault     1.19,561   90
5.  Massa         Ferrari     1.19,611   92
6.  Nakajima      Williams    1.19,724  100
7.  Heidfeld      BMW         1.19,915   99
8.  Sutil         Force India 1.19,965   72
9.  Button        Honda       1.20,532   98
10.  Kobayashi     Toyota      1.20,878   90

Ajat ovat epävirallisia.

Tulosten lähde:
MTV3:n F1-nettisivut

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.