Vettel nopein testeissä, KERS aiheutti ongelmia

Tällä viikolla Formula 1:n ohjelmassa on testit Jerezin radalla. Tallien ohjelmassa on paitsi testaamista seuraavia kisoja varten, niin myös jo ensi kauden sääntöjen mukaisten autojen testausta.

Monelta tallilta oli tiistaina ajamassa testikuljettajansa. Kisakuljettajan voimin ajattivat ainoastaan Toro Rosso (Sebastian Vettel) ja Toyota (Jarno Trulli). Vettel olikin päivän nopein, mutta ajoille ei kannata antaa hirveän suurta painoarvoa, sillä tallit testasivat niin eri asioita. Esimerkiksi Toyota ja Ferrari testasivat ensi kaudelle F1:iin palaavia sliksirenkaita, mutta Ferrarin ohjelmassa oli myös analysoida tämän kauden paketilla tallin kohtaamia ongelmia Hockenheimissa viime viikonloppuna.

Myös ensi kaudelle tuleva KERS-järjestelmä oli testauksessa BMW-Sauberin toimesta. Tuloksellisesti se ei ollut kovin mairitteleva, sillä testikuski Christian Klien ajoi vain kolme kierrosta, eikä hän saanut aikaa. KERS-järjestelmä on saanut viime aikoina varsin negatiivista mainetta, kun KERSin akku aiheutti viime viikolla vaaratilanteen Red Bullin tehtaalla niin, että tehdas jouduttiin evakuoimaan. Nytkin tuli hieman ikäviä asioita ilmi, kun BMW-Sauberin mekaanikko sai sähköiskun tallin autosta Klienin tullessa varikolle. Mekaanikko lyyhistyi maahan, mutta hän ei vammoja sähköiskusta.

Tiistaina radalla ei nähty suomalaisia, mutta Kimi Räikkösen pitäisi testata keskiviikkona ja torstaina ja peräti nelipäiväiset testit Ferrarilla päättää Felipe Massa. Heikki Kovalainen tai Lewis Hamilton eivät aja näissä testeissä, sillä McLarenilla ne hoitavat testikuskit Gary Paffett ja Pedro de la Rosa.

Jerezin F1-testit ti 22.7.2008

1.  Sebastian Vettel Toro Rosso 1.19,844   94 
2. Gary Paffett McLaren 1.20,179 80
3. Luca Badoer Ferrari 1.20,697 69
4. Niko Hulkenberg Williams 1.20,953 58
5. Sebastian Buemi Red Bull 1.20,997 110
6. Romain Grosjean Renault 1.21,223 71
7. Jarno Trulli Toyota 1.21,459 96
8. Alexander Wurz Honda 1.21,596 84
Christian Klien BMW-Sauber ei aikaa 3

Ajat ovat epävirallisia.

Tulosten lähde:
MTV3:n F1-nettisivut

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.