Hamilton ylivoimaiseen voittoon sadekelillä

Silverstonessa nähtiin kauden toinen sadekelin kilpailu. Tapahtumia riitti reiluun puoleentoista tuntiin paljon ja kisaan kuului ulosajoja sekä taktisia onnistumisia ja epäonnistumisia.

Rata oli märkä koko kisan ajan, mutta sateen määrä vaihteli. Ennen starttia vettä hieman tihutti, mutta ensimmäisillä kierroksillä ei vettä tullut yhtään. Rata pääsi hieman kuivumaan, kunnes alkoi uusi sade ja joidenkin hetken aikaa vettä tuli hyvin rankasti. Hieman kisan puolenvälin jälkeen sade taukosi kokonaan, mutta täysin kuivalla radalla ei ehditty ajamaan.

Startista selvittiin ihmeen vähin vaurioin, vaikka rata oli märkä. Parhaimman startin otti Lewis Hamilton, joka ampaisi nelosruudusta kakkoseksi. Kolmosruudusta lähtenyt Kimi Räikkönen lähti vahvasti haastamaan Heikki Kovalaista ja Mark Webberiä, mutta Räikkönen jäi näiden kahden taakse pussiin. Ensimmäisen mutkan jälkeen Räikkönen kuitenkin otti kolmannen sijan itselleen ja lähti haastamaan McLaren-kaksikkoa. Kakkosruudusta lähteneen Webberin kisa lähti käyntiin surkeasti pyörähtämällä jo neljännessä mutkassa, eikä hän pystynyt huonon alun jälkeen parantamaan asemiaan.

Muutama kierros lähdön jälkeen Hamilton pääsi ohittamaan Kovalaisen ja britti pääsi karkaamaan tallitoveriltaan. Räikkönen ryhtyi haastamaan Kovalaista, mutta Ferrari-kuljettaja ei päässyt edes ohitusetäisyydelle, kun Kovalainen pyörähti ja Räikkönen pääsi helposti ohi suomussalmelaisesta. Ennen ensimmäisiä varikkopysähdyksiä kakkoseksi noussut Räikkönen saavutti kärjessä ajanutta Hamiltonia ja herrojen tultua yhtä aikaa pysähdyksilleen, heidän välistä eroaan oli vain 0,9 sekuntia.

Ensimmäisellä varikkokäynnillä alkoivat Räikkösen ongelmat. Ferrari ei vaihtanut Räikköselle uusia välikelin renkaita, kun McLaren teki näin Hamiltonille. Samoihin aikoihin alkoi uusi sade, joka yltyi hetkeä myöhemmin todella rankaksi. Räikkönen ei pystynyt ajamaan kunnon kierrosaikoja, vaan hän hävisi noin viisi sekuntia joka kierroksella vanhoilla renkailla muiden uusille renkaille. Saman virheen teki myös Renault Fernando Alonsolle ja Ferrari Felipe Massalle.

Ferrari ei uskonut sateen alkavan, joten Räikköselle ei vaihdettu sadekelin renkaita. Talli piti Räikköstä radalla kymmenkunta kierrosta, jotta he saisivat tankata suomalaisen tankin täyteen ja ajattaa hänet sillä bensamäärällä kisan loppuun. Räikkönen hävisi tässä niin paljon, että hän tippui peräti kärkikymmenikön ulkopuolelle.

Rankkasadekuuro aiheutti ongelmia toki muillekin. Lähinnä se näkyi kuitenkin pyörähtelyinä ja hiekalle ajautumisina. Peräti keskeyttämään joutuivat mm. Robert Kubica ja Nelson Piquet Jr., mutta auton hallittavuusongelmia oli Hamiltonia ja Räikköstä myöten. Kun Räikkönen oli saanut kunnon renkaat alleen, alkoi hän nousun kohti pistesijoja. Hyvän ajon ja muiden ajovirheiden ansiosta hän nousi lopulta neljänneksi. Muiden ajovirheisiin kuului myös Kovalaisen toinen pyörähdys, jonka Räikkönen pääsi jälleen hyödyntämään. Räikkönen teki myös siistin ohituksen Alonsosta.

Kärjessä Hamilton sai ajaa rauhallisesti ylivoimaisessa johtoasemassa. Vaikka pieni virhe huonossa kelissä suoritukseen mahtui, oli hänen suorituksensa todella hieno. Hamilton ei jättänyt muille sanan sijaa, sillä hän voitti kakkoseksi tullutta Nick Heidfeldiä yli minuutilla. Aina voi tietysti jossitella, kuinka paljon Räikköselle maksoi kisan rengassählinki, mutta se taitaa olla turhaa.

Jos Ferrarilla taktiikat eivät menneet putkeen tänä vuonna Silverstonessa, oli Hondalle kisa taktinen jättipotti. Rubens Barrichello ajoi hienon kolmannen sijan pitkälti oman oivalluksensa ansiosta. Kokenut brassi päätti kovimman sateen aikana ottaa käyttöönsä extreme-wet -renkaat, jolla hän takoi huikeita kierrosaikoja ja poimi päänahan toisensa jälkeen. Lopulta palkintona oli Hondan ensimmäinen palkintosija sitten Jenson Buttonin 2006 Unkarin voiton.

Monet olivat vaikeuksissa Silverstonen sateessa. Pahiten "pihalla" olivat Massa ja Webber. Massa pyörähteli ehtimiseen ja hänelle kertyi niitä varmasti 6-7. Myös Webberillä oli suuren suuria vaikeuksia ja häneltäkin nähtiin useita pyörähdyksiä. Kummallakaan ei ollut jakoa pisteiden suhteen missään vaiheessa, sillä he tippuivat kauas taakse jo heti kisan alussa.

Vaikka Räikkösen suhteen kisa ei täysin suunnitelmien mukaan mennyt, on hän silti MM-taistelussa entistä tiiviimmin mukana. Hamilton nousi pistekärkeen ja tasapisteissä (48) hänen kanssaan ovat Massa ja Räikkönen. MM-vertailussa Hamilton voitti Räikkösen tässä vaiheessa suuremman voittomääränsä (3-2) takia ja Massan kanssa jouduttiin vertailu viemään aina kymmenensiin sijoihin saakka, koska aikaisemmat sijat olivat miesten välillä tasan.

MM-sarja jatkuu siis erittäin tasaisissa merkeissä. Seuraavaksi ajetaan Saksassa Hockenheimin radalla kahden viikon kuluttua.

Iso-Britannian GP:n lopputulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.