Piquet Jr. vei viimeisen testipäivän nimiinsä

Kolmipäiväiset testit ajettiin päätökseen Espanjan Barcelonassa lauantaina. Vasta viimeisenä testipäivänä tulosluettelon kärkeen päivän päätteeksi saatiin kisakuljettaja, kun kaksi ensimmäistä päivää olivat testikuljettajien hallitsemia.

Surkean alkukauden ajanut Renaultin Nelson Piquet Jr. oli viimeisen päivän nopein. Barcelonan testejä pidettiin Piquet Jr:n kannalta erityisen tärkeinä, jotta hän pystyisi hyvin valmistautumaan kahteen seuraavaan osakilpailuun Ranskassa ja Iso-Britanniassa. F1-piireissä on huhuttu, että Piquet Jr:llä on nämä kisat aikaa näyttää osaamisensa Renaultilla tai muuten hän saa potkut ranskalaistallista.

Lauantaina radalla nähtiin aikaisempien päivien tapaan yhdeksän kuljettajaa. Näistä kuusi oli kisakuljettajia, kolme testikuljettajia. Isoista talleista Ferrari ja McLaren ajattivat testikuljettajiaan, Luca Badoeria ja Pedro de la Rosaa kaikkina päivinä, mutta BMW-Sauber ajatti puolestaan pelkkiä kisakuskeja, torstaina ja perjantaina Robert Kubicaa, lauantaina Nick Heidfeldiä. Yhtään suomalaista ei ollut Barcelonan testeissä mukana, mutta sentään saksalaissuomalainen Nico Rosberg ajoi Williamsia perjantaina.

Valmistautuminen kohti Ranskaa

Barcelonasta tallit alkavat pikkuhiljaa siirtyä kohti Ranskaa. Magny-Coursin radalla ajetaan kauden kahdeksas MM-osakilpailu, johon lähdetään Kubican johtaessa MM-sarjaa. Näillä näkymin Magny-Coursissa ajetaan viimeistä kertaa, sillä F1-pomo Bernie Ecclestone on luvannut, ettei Magny-Coursiin palata enää tämän vuoden jälkeen. Ecclestone on puhunut jo pitkään F1-osakilpailun saamisesta Pariisiin, mutta toistaiseksi kovin paljon konkretiaa tämän osalta ei ole näkynyt.

Normaalin toiminnan ohella Magny-Coursissa olisi tarkoitus testata uutta turva-autosääntöä. Kokeilun pohjalta FIA pohtii, otetaanko uusi sääntö käyttöön vielä tämän kauden aikana. Turva-autosäännöt ovat olleet tämän vuoden kestopuheenaihe, koska useassa osakilpailussa joku tai jotkut ovat joutuneet epäreilusti turva-autosäännön uhriksi tavalla tai toisella.

Ranskassa toisen ja kolmannen vapaan harjoituksen lopussa olisi tarkoitus kokeilla systeemiä, jossa kuljettajat joutuvat kuittaamaan turva-auton tulon radalle napilla, joka pudottaa autojen kierrosaikaa noin 20 %. Tällä ratkaisulla voidaan onnistuessaan poistaa varikon sulkeminen, joka on aiheuttanut eniten ongelmia lähinnä bensan loppumisen vuoksi. Jos vauhdit putoavat, voivat kuljettajat mennä halutessaan varikolle ilman sen sulkemista sen kuitenkaan aiheuttamatta liian suurta turvallisuusriskiä. Kuljettajilla on turva-auton ilmoittamisen jälkeen aikaa viisi sekuntia painaa nappia autossaan.

Kokeilun jälkeen talleilta ja kuljettajilta kysytään varmaan kokemuksia uudesta systeemistä, jonka jälkeen tehdään päätökset sen jatkosta. Lopullinen sääntömuutos vaatii kuitenkin kaikkien tallien hyväksynnän ennen kuin se tulee voimaan.

Barcelonan F1-testit la 14.6.2008

1. Nelson Piquet      Renault    1.20,076  112 kierrosta
2. Pedro de la Rosa   McLaren    1.20,402  82
3. Luca Badoer        Ferrari    1.20,680  63
4. Mark Webber        Red Bull   1.21,037  92
5. Timo Glock         Toyota     1.21,158  86
6. Nick Heidfeld      BMW        1.21,295  88
7. Rubens Barrichello Honda      1.21,672  83
8. Nico Hülkenberg    Williams   1.21,674  60
9. Sebastian Vettel   Toro Rosso 1.21,880  72

Ajat ovat epävirallisia.

Tulosten lähde:
MTV3:n F1-nettisivut

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.