Ove Andersson on menehtynyt

Toyotan F1-tallin ex-tallipäällikkö, legendaarinen autourheilumies, ruotsalainen Ove Andersson menehtyi rallionnettomuudessa. Toyota vahvisti keskiviikkona, että Anderssonin kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui Etelä-Afrikassa.

Andersson oli kuollessaan 70-vuotias. Hän oli ajamassa vuoden 1957 vuosimallia olevaa Volvoa vanhojen autojen Milligan-rallissa Etelä-Afrikassa. Kolari, jossa Andersson menehtyi, tapahtui nokkakolari rekan kanssa.

Ruotsalaista Anderssonia voisi kutsua autourheilun Grand Old Maniksi. Hän ajoi 1970-luvulla itsekin rallia MM-sarjassa menestyksekkäästi. Aktiiviuransa jälkeen Andersson ryhtyi johtamaan Toyotan rallitallia, jossa saavutuksina olivat mm. maailmanmestaruudet Juha Kankkusen kanssa.

Ralliympyröistä Andersson siirtyi F1-maailmaan, kun Toyota päätti perustaa F1-tallin WRC-rallitoiminnan päätyttyä. Hän johti F1-projektia, joka käynnistyi testityöllä 2001 ja Toyotan ensimmäinen F1-osakilpailu näki päivänvalon Australiassa 2002. Tällöin tallin toisena kuljettajana ajoi Mika Salo. Andersson vetäytyi toimesta seuraavana vuonna, mutta hän jatkoi yhä työskentelyä Toyotan organisaatiossa.

Toyota ajaa nyt seitsemättä kautta F1:ssä, mutta yhtään voittoa talli ei ole ajanut. Yhden paalupaikan Toyota on saavuttanut surullisen kuuluissa USA:n GP:ssä 2005 Jarno Trullin toimesta. Nykyisin tallin kuljettajina toimivat Trulli ja Timo Glock. Tallin johdossa on tällä hetkellä Tadashi Yamashina.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.