Sateinen lauantai Monacossa - päivitetty 24.05.2008, 14:50

Monacon GP-viikonloppu jatkui lauantaina sateisissa merkeissä. Yöllä satanut vesi oli kastellut radan ja harjoitusten aikana saatiin lisää vettä taivaalta. Todennäköisesti myös aika-ajoissa sataa.

Rata oli märkä lauantain harjoitusten alkaessa, mutta ennen harjoituksia ei ollut muutamaan tuntiin satanut ja rata oli alkanut kuivumaan. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia saatiin ajaa kuivassa kelissä kuivan kelin renkailla, jolloin saatiin tehtyä ihan kohtuullisia aikoja.

Tämän jälkeen alkoi tihkusade, joka kiihtyi koko ajan. Heikki Kovalaisen harjoitukset päättyivät kaiteeseen noin puoli tuntia ennen harjoitusten loppua, jolloin rata oli jo aika liukas. Kovalaisen autosta hajosi oikea takaripustus ja McLarenin väelle se tietää hommia ennen aika-ajoja. Vahingot eivät kuitenkaan näyttäneet kovin pahoilta.

Samalla hetkellä alkoi sataa kovempaa ja tallit vaihtoivat sadekelin renkaisiin. Kuskit kävivät ahkerasti radalla myös tällöin ja rata kuivui loppua kohden, eikä sadekaan enää ollut niin pahaa. Harjoitusten viime hetkillä käytettiin sekä välikelin että täysiä sadekelin renkaita. Nopeimman ajan lopussa kellotti Robert Kubica (1.26,4). Päivän nopein oli Kovalainen (1.16,567), mutta se ei ole vertailukelpoinen, sillä aika ajettiin käytännössä kuivalla radalla.

Noin kymmenen minuuttia ennen aika-ajojen alkua ei Monacossa sada ja aurinko paistaa. Ainakaan välitöntä sateen uhkaa ei ole, mutta tilanne voi muuttua nopeastikin.

Lauantain harjoitusten tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.