Paul Ricardin testit käynnistyivät, Hamilton kärjessä

Tallien testaaminen kohti Monacon ja Kanadan osakilpailuja käynnistyi keskiviikkona Paul Ricardin radalla Ranskassa. Radalla testataan kahdella eri rataversiolla kolmen päivän ajan.

Paul Ricardin testeissä keskitytään kahteen seuraavaan osakilpailuun, Monacoon ja Kanadaan. Paul Ricard soveltuu näiden ratojen simulointiin mainiosti, koska rataa pystytään ajamaan eri pituisina versioina. Lyhemmällä versiolla voidaan hakea säätöjä Monacoa varten ja pidemmällä Kanadaa varten.

Ferrarilla Kimi Räikkönen keskittyy näissä testeissä juuri Monacon säätöihin, kun Felipe Massan vastuulla on Kanadan viimeistelytestit. Räikkösen olisi tarkoitus ajaa kahtena päivänä (keskiviikko ja torstai), kun Massalle jää vain yksi päivä (perjantai). McLarenin Heikki Kovalaisen ei ole tarkoitus testata Paul Ricardilla näillä näkymin ollenkaan.

Ensimmäisen testipäivän nopein oli Lewis Hamilton Räikkösen ollessa toiseksi nopein. Testejä varten tallit ovat jälleen kehitelleet jotain uutta. Esimerkiksi Toyota ajatti keskiviikkona Timo Glockia uuden takasiiven kanssa. Myös Hondalla oli kaiketi jonkinlaisia uusia virityksiä etusiipensä kanssa ja Toro Rosso kokeili hainevän muotoista moottorikatetta. Ferrari käytti jälleen kerran rei'itettyä keulaa, tosin vain Räikkösen viimeisessä vedossa.

Päivän urakoija oli Nico Rosberg, jonka saldoksi tuli peräti 154 kierros. Rosberg oli päivän kuudenneksi nopein.

Testit Paul Ricardin radalla jatkuvat torstaina.

F1-testit, Paul Ricard 14.5.2008

 1.  Hamilton      McLaren      1.05,600   84
2.  Räikkönen     Ferrari      1.06,089  103
3.  Kubica        BMW          1.06,177  124
4.  Webber        Red Bull     1.06,348   93
5.  Vettel        Toro Rosso   1.06,372   91
6.  Rosberg       Williams     1.06,571  154
7.  Wurz          Honda        1.06,681  131
8.  Glock         Toyota       1.06,935   93
9.  Liuzzi        Force India  1.07,346  106
10.  di Grassi     Renault      1.07,430  146

Kaikki ajat ovat epävirallisia.

Tulosten lähde:
MTV3:n F1-nettisivut

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.