Räikkönen voittoon, Kovalainen ajoi rajusti ulos

Barcelonassa jatkettiin samaan tahtiin kuin kolme viikkoa sitten Bahrainissa. Ferrari otti rutiininomaisen kaksoisvoiton, mutta draamaltakaan ei vältytty, kun Heikki Kovalainen ajoi rajusti ulos renkaan vanteen petettyä täydessä vauhdissa.

Ylivoimaista ei Ferrarin esityksestä tullut, mutta kontrollissa Ferrari-kaksikon tilanne tuntui olleen. Paalulta lähtenyt Kimi Räikkönen otti hyvän startin ja piti johtopaikkansa koko kisan ajan varikkokäyntejä lukuun ottamatta. Räikkösen voitto ei missään vaiheessa ollut todellisuudessa uhattuna, vaikka toisella varikkokäynnillä oli pientä viivettä, kun Räikkönen joutui väistämään varikolla ollutta liikennettä. Erot eivät olleet aivan sitä luokkaa kuin odotettiin, vaan ennakoitua pienemmät. Aikaeroihin tosin vaikutti kaksi kisan aikana nähtyä turva-autoepisodia.

Viime kisan voittaja Felipe Massa ajoi hyvän kilpailun, vaikkei hän pystynytkään haastamaan tallitoveriaan kunnolla. Loistavan lähdön kolmosruudusta ottanut brasilialainen yritti haastaa Räikköstä vielä ykkösmutkassa, mutta tyytyi lopulta kakkossijaan, jonka hän piti käytännössä koko ajan maaliin saakka.

Toinen iltapäivän turva-autoepisodeista johtui Kovalaisen ulosajosta. McLaren vahvisti kisan jälkeen, että Kovalaisen ulosajo kovassa vauhdissa johtui vasemman eturenkaan vanteen rikkoutumiseen, joka puolestaan rikkoi renkaan. Kovalaisen McLaren menetti ohjattavuuden ja paiskautui rengaskasaan. Useiden minuuttien avustamisen jälkeen Kovalainen saatiin nostettua paareille ja hänet vietiin sairaalaan tutkimuksiin.

Mitään aivotärähdystä suurempaa ei Kovalaiselle McLarenin antamien tietojen mukaan ole tullut. Poistuessaan paareilla onnettomuuspaikalta Kovalainen nosti peukalon pystyyn, eikä ulkoisia vammoja näkynyt, joten mistään vakavasta ei siis näytä olevan kyse. McLarenin tallipäällikön Ron Dennisin mukaan Kovalainen viettänee ensi yön sairaalassa tarkkailussa varmuuden vuoksi, mutta Kovalaisen osallistumiselle Turkin GP:hen ei näyttäisi olevan mitään estettä, vaikka viime kädessä suomalaisen osallistumisesta päättää FIA:n lääkäri tällaisen onnettomuuden jälkeen. McLaren aikoo vielä analysoida tarkasti vasemman eturenkaan vanteineen.

Lewis Hamiltoniin Kovalaisen onnettomuus ei vaikuttanut. Hyvän startin ansiosta Hamilton nousi neljänneksi ja Fernando Alonson poistuttua edestä varikolle, britti otti kolmossijan ja piti sitä maaliin saakka. Mainion aika-ajon ajanut Alonso joutui keskeyttämään moottoririkkoon kisan puolivälissä ja yli 300 000 katsojaa Katalonian radalla joutui pettymään.

Kovalaisen onnettomuutta lukuun ottamatta kisa oli tyypillinen Espanjan GP. Ajamalla tehtyjä ohituksia ei ensimmäisen kierroksen jälkeen nähty. Täysin tylsää jonossa ajoa ei kisa kuitenkaan ollut, siitä piti huolen muutamat kolarit, jotka aiheutuivat epätoivoisista ohitusyrityksistä. Pahiten näissä kunnostautui Nelson Piquet Jr., joka ehti kolaroida kahdesti ennen seitsemännellä kierroksella tapahtunutta keskeytystään - tietysti kolariin. Myös David Coulthard hämmensi, tällä kertaa Timo Glockin kanssa kolaroidessa. Coulthard on joutunut kolariin tällä kaudella kisassa jo kolmesti, Australiassa Massan, Bahrainissa Jenson Buttonin ja nyt siis Glockin kanssa.

Voittonsa myötä Räikkönen kasvatti MM-johtoaan yhdeksään pisteeseen. Toiseksi sarjassa nousi muutaman vaisumman kisan jälkeen Hamilton ennen Robert Kubicaa ja Massaa. Kakkosena ennen Barcelonaa ollut Nick Heidfeld putosi viidenneksi hänen kärsittyään turva-autosäännöstä ja pudottuaan kauas kärjestä saatuaan kymmenen sekunnin pysähdysrangaistuksen. Toisen perättäisen kaksoisvoiton ottanut Ferrari nousi ensimmäistä kertaa tällä kaudella valmistajien sarjan johtoon.

MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Turkissa.

Espanjan GP:n lopputulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.