Räikkösellä korvatulehdus?

Bahrainin F1-varikolla huhutaan, että tämän hetken MM-kakkosella Kimi Räikkösellä olisi korvatulehdus. Räikkönen tai Ferrari-talli ei ole kommentoinut asiaa mitenkään.

Spekuloinnin korvatulehduksella aloitti lauantaina saksalaisen RTL-kanavan kommentaattori, Formula 1:n kolminkertainen maailmanmestari Niki Lauda. Tieto oli saatu Ferrarin sisäpiiristä, jonne Laudalla tiettävästi hyvät välit. Turun Sanomat uutisoi Räikkösen mahdollisesta korvatulehduksesta sunnuntaina aamupäivällä verkkosivuillaan.

Korvatulehdus voisi selittää Räikkösen vaisua esitystä aika-ajoissa. Suomalainen jäi eilen vasta neljänteen lähtöruutuun, edellään Robert Kubica, Felipe Massa ja Lewis Hamilton. Räikkösen osallistumista iltapäivän kilpailuun korvatulehdus ei ole estämässä, mutta mikäli huhut pitävät paikkansa, tulee kisasta suomalaiselle hyvin vaikea.

Bahrainin GP on ajettu vuodesta 2004 lähtien. Ensimmäisen vuoden keskeytystä lukuun ottamatta Räikkönen on sijoittunut joka vuosi Sakhirin radalla kolmannelle sijalle itse kisassa. Lähtöruudut eivät ole tätä ja viime vuotta pois lukien olleet mitään mairittelivia suomalaiselle, sillä Räikkönen on lähtenyt Bahrainin GP:hen ruuduista 19, 9, 22, 3 ja tänä vuonna siis 4.

Bahrainin GP:n startti on tänään klo 14.30.

Kubica paalulle, suomalaisilla vaisu aika-ajo

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.