Uudistetut F1-sivut avattu!

Formula 1 -kausi 2008 lähestyy vauhdilla ja uudistetut F1-sivut on aika avata. Uudistetuilta sivuilta löytyvät tuttuun tapaan tulokset, MM-pisteet ja tiedot talleista ja kuljettajista ja tv-lähetyksistä, mutta ulkoasu on pistetty täysin uusiksi.

Uudessa ulkoasussa on luovuttu täysin kehyksistä ja siirrytty CSS-muotoiluun. Lisäksi sivuista on tehty värikkäämmät, mutta silmää sen ei ole tarkoitus ärsyttää. Käyttöliittymässä on pyritty säilyttämään yksinkertaisuus ja sivuista saamaan aikaan mahdollisimman kevyet. Lisäksi CSS-muotoilun ansiosta jokaisesta sivusta näkyy selkeä linkki osoiterivillä, jonka avulla voi helposti kopioida linkin, jolla voi osoittaa jonkin tietyn tiedon sijainnin sivustollamme.

Sivujemme sisältö pysyy pitkälti samana kuin viime vuonna. Tarjoamme tärkeimmät uutiset, GP-viikonloppujen tulokset, tiedot talleista ja kuljettajista sekä tiedot tv-lähetyksistä. Kauden uutuutena alamme julkaista sivuillamme artikkeleita, joissa pohditaan F1-maailmaa hieman syvemmin. Artikkeleita julkaistaan aina silloin tällöin, kun näemme sen tarpeelliseksi. Ensimmäinen artikkeli on jo julkaistu ja sen pääsee lukemaan oikean laidan Artikkelit-linkistä.

Toivottavasti viihdytte uusien sivujen parissa. Viime vuoden tapahtumiin pääsee tutustumaan vanhojen sivujen kautta, mutta niitä ei enää päivitetä.

Katso myös:
Siirry uusille F1-sivuille
Tutustu uuteen Artikkelit-osioon

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.