Sade kiusasi Barcelonan testejä edelleen - päivitetty 20.02.2008, 22:08

Märkä keli jatkui Katalonian moottoriradalla Barcelonassa myös F1-testien toisenä päivänä. Keskiviikkona radalla kävi sentään 11 kuljettajaa tiistain kahdeksan sijaan, mutta nyt oli McLaren jättänyt päivän väliin huonon kelin vuoksi.

McLaren päätti säästää testikiintiötään myöhemmäksi, koska tallin mielestä sateisissa olosuhteissa testaamisesta ei heille ollut juurikaan hyötyä. Joka tapauksessa keskiviikkona radalla nähtiin enemmän liikennettä ja mm. myös Ferrari oli palannut testihommiin Felipe Massan ja Luca Badoerin voimin. Kimi Räikkösen piti korvata Badoer torstaina, mutta Gazzatta dello Sportin verkkosivujen mukaan Räikkönen on kuumeessa, eikä näin ollen pysty ajamaan torstaina.

Päivän nopein oli Massa ennen Mark Webberiä ja Badoeria. Toisen testipäivän ainoa suomalaissävy oli Nico Rosbergin ajaminen Williamsin väreissä, kun McLaren oli perunut keskiviikon testit. Sateista säätä tiistaina manaillut Fernando Alonso ajoi vain 28 kierrosta.

Loppuviikoksi Barcelonaan on luvattu parempaa aurinkoisempaa säätä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Barcelonan testit piti päättyä torstaina, mutta huonon kelin vuoksi testit voivat jatkua torstain jälkeen, mikäli tallit pääsevät tästä yhteisymmärrykseen.

Barcelonan F1-testit ke 20.2.2008

 1. Massa       Ferrari     1.30,673  46 kierrosta
2. Webber      Red Bull    1.31,213  43
3. Badoer      Ferrari     1.31,288  33
4. Coulthard   Red Bull    1.31,654  44
5. Alonso      Renault     1.31,731  28
6. Rosberg     Williams    1.31,963  97
7. Glock       Toyota      1.32,407  33
8. Trulli      Toyota      1.32,571  47
9. Hulkenberg  Williams    1.33,102  53
10. Nakajima    Williams    ei aikaa  33
11. Piquet      Renault     ei aikaa   1

Tulosten lähde:
MTV3:n F1-nettisivut

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.