Vettel paalulle, Hamilton pisti Red Bullin tiukoille

Kauden toiset aika-ajot näyttivät, että Red Bullin ja McLarenin välinen ero on kaventunut. Red Bullin Sebastian Vettel nappasi jälleen paalupaikan, mutta ero Lewis Hamiltoniin oli vain noin kymmenyksen luokkaa.

Aika-ajoissa Red Bull joutui tekemään aikaisempaa suuremman työn saadakseen paalupaikan myös kauden toiseen MM-osakilpailuun. McLaren heitti Red Bullille kovan haasteen ja Hamilton jäi vain noin sekunnin kymmenyksen päähän Vettelistä. Kärkikaksikon jälkeen lähtöruudukon sijat kolme ja neljä menivät myös McLarenin ja Red Bullin kuljettajille järjestyksessä Jenson Button-Mark Webber.

Vaikka erot Red Bullin ja McLarenin välillä kaventuivat, lähtöjärjestykseen sillä ei sinällään ollut suurta merkitystä. Itse asiassa lähtöruudukon viisi parasta ovat samassa järjestyksessä kuin Australiassa. Tällä kertaa kilpailusta voi kuitenkin tulla mielenkiintoisempi ehkä viidenneksi jäänyttä Fernando Alonsoa lukuun ottamatta, koska erot ovat pienemmät.
 
Yhtenä syynä Red Bullin kaventuneeseen ylivoimaan vaikuttaa varmaankin sekä rata että KERS. Malesian rata on todella erityyppinen Australiaan verrattuna ja monet veikkailivat, että tänä viikonloppuna saadaan parempaa osviittaa voimasuhteista. Toinen selittävä tekijä on KERS. Australiassa Red Bull ei käyttänyt KERS-järjestelmää ja nyt käytti. KERSin mukanaolo on saattanut muuttaa Red Bullin painojakaumaa siten, että se heikentää kierrosaikaa.

McLarenilla vastaavaa ei tapahtunut, koska tallilla oli KERS käytössään jo kaksi viikkoa sitten. Hamiltonin mukaan McLaren toi Malesiaan päivityspaketin, mutta luopui siitä, koska se ei hänen mukaansa toiminut. Hamilton sanoi yllättyneensä, että Australiassa käytössä ollut paketti toimi niin hyvin. Hamilton arvioi, että McLaren ei ole nopeutunut, mutta Red Bull on hidastunut ja hänen mukaansa on vain ajan kysymys, milloin McLaren tulee menemään Red Bullista ohi.

Säpinää kesken aika-ajojen toi Sébastien Buemin Toro Rossossa irronut moottorikatteen osa, joka keskeytti ajot hetkeksi ensimmäisessä osiossa. Osa irtosi Buemin ajaessa suoralla ja irronnut kappele jäi lojumaan radalle. Ilman punaisia lippuja eivät ratavirkailijat päässeet poistamaan isoa osaa radalta.

Sunnuntain kilpailusta näyttäisi tulevan Red Bullin ja McLarenin välinen taistelu. Red Bull joutuu tosissaan taistelemaan huomisen kisan voitosta, sillä siitä ei tule mikään läpihuutojuttu. Red Bullilla on ollut koko viikonlopun hieman nihkeää, mutta lopulta Vettel sai puristettua itsensä paalulle. Tuntuu siltä, että Vettel todellakin joutui ottamaan kaikki irti autostaan.

Muut eivät millään tunnu ehtivän tämän kaksikon vauhtiin. Suurissa ongelmissa olivat erityisesti Ferrari ja Mercedes, jotka eivät saaneet autojaan toimimaan. Ferrarilla ei edes käsitetä, mistä hitaus johtuu. Tallipäällikkö Stefano Dominicallin mukaan simulaatiot näyttävät hyvältä, mutta rataolosuhteisiin tultaessa homma ei enää toimikaan. Mercedesin murheenkryyninä on liikuteltava takasiipi, joka ei toimi kummallakaan kuljettajalla kunnolla.

Kisan voimasuhteiden lisäksi mietityttää myös sunnuntain sää. Paljon on puhuttu, että tänä viikonloppuna sataisi, mutta ainakin F1-ajojaksojen aikana rata on pysynyt kuivana. Saa nähdä, jatkuuko tämä myös huomenna. Sade pistäisi pakan uusiksi aivan varmasti.

Kauden toinen MM-osakilpailu Malesian Sepangin radalla käynnistyy sunnuntaina kello 11.00 Suomen aikaa.

Malesian GP:n aika-ajojen tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.