Tulevan kauden kilpailunumerot jaettu

Kansainvälinen autoliitto (FIA) julkaisi perjantaina tulevan kauden kilpailunumeron. Maailmanmestari Kimi Räikkönen ajaa tietysti numerolla yksi ja tuore McLaren-kuski Heikki Kovalainen sai toisella kaudellaan numerokseen 23.

Hallitseva maailmanmestari saa aina mestaruuskautensa jälkeen autonsa keulaan ykkösen, mikäli silloin ajaa sarjassa. Kakkosen keulaansa saa hallitsevan mestarin tallitoveri, joka on tässä tapauksessa Felipe Massa. Tämän jälkeen numerot jaetaan viime vuoden valmistajien MM-sarjan pisteiden mukaisesti, kuitenkin niin, ettei numeroa 13 käytetä.

McLaren saa tyytyä kahteen viimeiseen numeroon viime kauden vakoiluskandaalin johdosta. McLarenilta poistettiin rangaistuksena kaikki valmistajien sarjan pisteet, eikä talli saanut kerätä niitä loppukauden aikana, joten brittitalli jäi sarjan viimeiseksi pisteittä. MM-kakkoseksi jäänyt Lewis Hamilton ajaa numerolla 22. Sijoittuminen valmistajien sarjassa viimeiseksi tietää myös sitä, että McLaren saa radoilla käyttöönsä varikon reunimmaisen varikkopilttuun, joka on aivan toisessa päässä varikkotietä verrattuna valmistajien sarjan ykköseen, Ferrariin.

Formula 1:n MM-sarja käynnistyy Australian Melbournessa 16. maaliskuuta.

Kuljettajien kilpailunumerot F1:n MM-sarjassa kaudella 2008:

Ferrari
1 Kimi Räikkönen
2 Felipe Massa

BMW Sauber
3 Nick Heidfeld
4 Robert Kubica

Renault
5 Fernando Alonso
6 Nelson Piquet junior

Williams
7 Nico Rosberg
8 Kazuki Nakajima

Red Bull
9 David Coulthard
10 Mark Webber

Toyota
11 Jarno Trulli
12 Timo Glock

Toro Rosso
14 Sébastien Bourdais
15 Sebastian Vettel

Honda
16 Jenson Button
17 Rubens Barrichello

Super Aguri
18 Takuma Sato
19 Anthony Davidson

Force India
20 Adrian Sutil
21 kuljettajaa ei ole julkistettu

McLaren
22 Lewis Hamilton
23 Heikki Kovalainen

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.