Massan yö sujui rauhallisesti - päivitetty 26.07.2009, 14:35

Koomaan vaivutettu F1-kuljettaja Felipe Massa vietti budapestilaisessa sairaalassa rauhallisen yön. Massa on yhä koomassa ja hänelle tehdään tänään lisätutkimuksia.

Ferrari antoi Massan tilasta tiedotteen sunnuntaiaamuna. Tiedotteen mukaan Massan tila on yhä vakaa ja hänelle ei tullut komplikaatioita yön aikana. Massan tilasta saadaan lisätietoa tänään tehtävän CT-kuvauksen (tietokonetomografia) jälkeen.

Massa oli yhä koomassa kuvauksen aikana. Ferrarin tallipäällikkö Stefano Dominicalli lupasi pitää median ajan tasalla päivän aikana Massan tilasta. Kun CT-kuvaus oli suoritettu, Ferrari kertoi Ansa-tietotoimiston välityksellä, että Massalla ei ole havaittu aivovammaa. Sairaala kommentoi CT-kuvauksen tuloksia lupaaviksi.

Budapestiin Massan tueksi saapuivat myös Massan vanhemmat ja hänen raskaana oleva vaimonsa. Massan veli oli jo paikalla onnettomuuden sattuessa Hungaroringin varikolla. Massa herätettiin aamulla koomasta hetkeksi, kun omaiset tulivat tapaamaan häntä, mutta Massa nukutettiin uudelleen tämän jälkeen. Hänet on tarkoitus pitää koomassa vielä kaksi vuorokautta lääketieteellisten syiden takia, kuitenkin niin, että hänet herätetään säännöllisin väliajoin tuona aikana.

Massa loukkaantui Unkarin GP:n aika-ajoissa sattuneessa onnettomuudessa, jossa hän oli ensin saanut keskellä suoraa päähänsä Rubens Barrichellon autosta irronneen jousen. Jousi aiheutti Massalle ulosajon, mutta mitä ilmeisimmin vammat aiheutuivat lähes täysin jousen osumasta.

Barrichellon työnantajan, Brawn GP:n mukaan, heille ei ole koskaan aiemmin sattunut vastaavaa. Jousi on iskunvaimentimen osa ja iskunvaimennin sinänsä pysyi paikallaan. Tallipäällikkö Ross Brawn luonnehti onnettomuutta "friikkionnettomuudeksi".

Lue myös lauantain uutiset Massan onnettomuudesta:
Massa leikkauksessa, tila vakava, mutta vakaa
Massa sairaalaan Unkarin aika-ajoista, ei aja sunnuntaina

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.