Nürburgringillä epävakainen ja viileä perjantai

Saksan GP:n ensimmäisenä päivänä ei ollut kesästä juuri tietoakaan, niin viileä ja epävakainen keli oli. Tallien suunnitelmat kärsivät huonosta säästä, joten täydellistä kuvaa voimasuhteista ei perjantaina saatu.

Lähes koko päivän tumma pilviverho kiersi Nürburgringin radan ympärillä. Välillä tosin aurinkokin pilkisti pilvien välistä, mutta toisaalta vettäkin tihutteli molempien harjoitusjaksojen aikana. Lämpimästä säästä ei päästy nauttimaan missään vaiheessa, vaan lämpötila pysyi 10-15 celsiusasteen välissä.

Päivän nopein oli hieman yllättäen McLarenin Lewis Hamilton. Monet leimasivat hänen suorituksensa PR-kierroksiksi, koska ajetaanhan nyt Saksassa, Mercedeksen kotitantereella. Hamiltonin tallitoveri Heikki Kovalainen oli vasta 17. sijalla.

McLaren-kuljettajat ajavat tänä viikonloppuna erilaisilla aerodynamiikkapaketeilla, koska talli haluaa testata autoja yhtä aikaa eri kokoonpanoilla. Oman ilmoituksensa mukaan McLaren aikoo tämän järjestelyn turvin jo pikku hiljaa keskittyä ensi kauteen. Nyt Nürburgringillä McLarenilla on jälleen käytössään myös KERS-järjestelmä, joka oli Silverstonessa poissa heidän autoistaan.

Kovalaisella ei päivä mennyt putkeen, eikä myöskään toisella suomalaisella, Kimi Räikkösellä. Räikkönen oli päivän 16. nopein. Ferrari on tuonut jälleen uusia kehitysosia autoonsa, mutta näillä näkymin ne jäävät tämän vuoden auton viimeisiksi. Myös Ferrari alkaa siirtää painopistettään ensi vuoden autoon.

Ferrari näytti varsin vaikealta ajettavalta. Auton käyttäytyminen oli varsin epävakaata ja niin Räikkönen kuin Felipe Massakin saivat ehtimiseen tehdä korjausliikkeitä pitääkseen auton radalla. Massa oli perjantaina Räikköstä nopeampi, mutta hänenkään sijoituksensa (12:s) hurraahuutoja herätä. Eikä Massa ollut kuin reilun kymmenyksen Räikköstä nopeampi.

MM-sarjan kärkinimet olivat hyvissä asemissa perjantaina. Kovimmat MM-kandidaatit löytyivät toisella jaksolla kymmenen parhaan joukosta, joten viikonloppu ei heidän osaltaan aiheuttanut yllätyksiä. Tosin kaikkia arveluttaa epävakaa sää, joten se saattaa aiheuttaa vielä odottamattomia yllätyksiä viikonlopun kulkuun.

Kylmä keli yhdistettynä ajoittaiseen tihkusateeseen teki radan pidosta todella huonon. Silti pyörähdyksiä nähtiin kohtuullisen vähän. Tosin täysin ilman niitä ei päästy. Päivän pahimmasta pyörähdyksestä vastasi Force Indian Giancarlo Fisichella, jonka auton etupää meni remonttiin toisella harjoitusjaksolla. Teknisistä ongelmista kärsivät lisäksi Force Indian Adrian Sutil ja Red Bullin Sebastian Vettel ensimmäisellä harjoitusjaksolla.

Lähtöjärjestys Saksan GP:hen ratkaistaan lauantaina Suomen aikaa klo 15 alkaen.

Perjantain tulokset:
Vapaat harjoitukset 1
Vapaat harjoitukset 2

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.