Fujin rata vetäytyy F1-sarjasta

Taloudellinen taantuma iskee myös F1-kisajärjestäjiin. Tiistaina Fujin GP-rata ilmoitti jättäytyvänsä pois F1:n MM-sarjasta ensi kaudesta alkaen.

Fujin radan oli tarkoitus vuorotella toisen japanilaisradan, Suzukan, kanssa Japanin GP:n järjestämisestä nousevan auringon maassa vuorovuosin. Fuji oli isännöinyt GP-kisaa 2007 ja 2008 ja tänä vuonna järjestämisoikeus on Suzukalla. Ensi vuonna Fujin olisi pitänyt olla jälleen ohjelmassa.

Tiistaina Fujin radan omistava Toyota ilmoitti kuitenkin, ettei Fuji ole mukana F1:n MM-kalenterissa kaudella 2010. Syyksi Toyota ilmoitti nykyisen huonon taloudellisen tilanteen, sillä autonvalmistaja kertoi valmistautuvansa jättitappioihin. Toyotan mukaan yhden F1-kisan järjestäminen maksaa noin 20 miljoonaa euroa.

Vielä ei ole tietoa, siirtyykö ensi vuoden Japanin GP ajettavaksi Suzukaan. Suzukan radan omistaa Toyotan kilpailija Honda, joka puolestaan luopui F1-kilpatallistaan viime joulukuussa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.