Vettel nappasi paalun, Webber hermostui Räikköselle

Silvestonen GP-viikonloppu jatkui Red Bullin tahdissa. Sebastian Vettel ajoi Britannian GP:n paalupaikalle ja Mark Webber sijoittui kolmanneksi. Aika-ajojen jälkeen Webber tylytti Kimi Räikköstä toiminnastaan jäähdyttelykierroksella.

Red Bull -talli on ollut koko viikonlopun todella hyvässä vedossa. Vettel ja Webber hallitsivat kaikkia harjoituksia, eikä aika-ajot muuttaneet tilannetta. Itävaltalaistallin kuljettajat pitivät muita suorastaan pilkkanaan, sillä kahdessa ensimmäisessä osiossa molemmat kuljettajat tekivät aikansa kovemmilla renkailla.

Ratkaisevassa osiossa Vettel pisti autoonsa koko kärkikymmenikön raskaimman bensalastin, eikä sekään estänyt paalupaikan valtaamista. Näyttää siltä, että Vettel on huomisen suurimpia voittajasuosikkeja. Voisi jopa sanoa, että suurin voittajasuosikki. Raskaimmasta autosta huolimatta ero kakkosruudun Rubens Barrichelloon oli jopa yli kolme kymmenystä.

Webber ei siis onnistunut nousemaan kolmatta sijaa korkeammalle, vaikka hänellä oli seitsemän kiloa kevyempi auto. Viimeisellä yrityksellään hän joutui ohittamaan Stowe-mutkaa ennen Räikkösen, joka oli jo jäähdyttelykierroksella kolmannen osio lopussa. Räikkönen ajoi aivan radan vasemmassa reunassa ja Webber ajoi radan keskellä olevalla ajolinjalla ohittaessaan Ferrari-kuljettajan.

Tilanne sai Webberin närkästyneeksi ja virallisessa lehdistötilaisuudessa Webber haukkui Räikkösen toiminnan lyttyyn.

- En tiedä, joiko Kimi vodkaa, unelmoiko hän vai mitä helvettiä hän teki. Hänen olisi pitänyt olla oikealla puolella, mutta hän oli ajolinjalla unelmoimassa, tölväisi Webber.

Tämän lisäksi Webber muisti kuitenkin sanoa, ettei hän aio sortua selittelemään tulosta tällä tapahtumalla. Webberin linja kuitenkin jatkui lehdistötilaisuuden jälkeen samantyylisesti ainakin MTV3:n haastattelussa. Mitä luultavimmin Red Bull ei ole tehnyt protestia Räikkösen toiminnasta, eikä tuomaristo ole ottanut tapausta omaehtoisesti käsittelyyn.

Mitä Räikkösen aika-ajosuoritukseen tulee muuten, oli hänen lauantainsa lievä pettymys. Plussaa tulee siitä, että Räikkönen voitti tallikaverinsa ja pystyi viemään Ferrarinsa aika-ajojen päätösosioon. Viimeinen osio jätti kuitenkin toivomisen varaa, sillä kärkikymmenikön toiseksi kevyimmällä autolla irtosi vasta yhdeksäs lähtöruutu. Räikkönen kertoi MTV3:n haastattelussa tehneen pienen virheen nopeimmilla kierroksillaan, mutta hänen mukaansa sillä ei luultavasti ollut suurta vaikutusta lähtöruutuun.

Ferrari ennakoi jo alkuviikosta, että se olisi ongelmissa Silverstonessa. Se toteutui aika hyvin, sillä Felipe Massa ei onnistunut pääsemään aika-ajojen viimeiseen osioon. Nyky-Ferrarilla kuljettajan täytyy ajaa äärirajoilla, jotta tulosta syntyy ja tällöin riski virheisiin kasvaa. Tähän syyllistyivät tänään sekä Räikkönen että Massa, mutta Räikkönen teki virheensä "oikeassa" paikassa. Massan toisen osion virhe maksoi paikan kärkikymmenikössä, mutta Räikkösen kohdalla kolmannen osion virhe ei maksanut niin paljon.

Toisen "suomalaistallin", McLarenin, viikonloppu jatkui tutuissa merkeissä. Vauhtia ei vain yksinkertaisesti löydy ja takapään pitoa puuttuu. Lewis Hamiltonin urakka päättyi jo ensimmäiseen osioon. Tosin epäonneakin hänellä oli, sillä hän oli ensimmäisen osion lopussa nopealla kierroksella, mutta hän joutui keskeyttämään sen punaisten lippujen takia. Osiota oli jäljellä tässä vaiheessa vain 24 sekuntia, eikä Hamiltonille jäänyt aikaa aloittaa uutta nopeaa kierrosta. Heikki Kovalainen pääsi toiseen osioon, mutta hänellä ei ollut realistisia mahdollisuuksia siitä eteenpäin.

Aika-ajojen dramaattisin hetki koettiin ensimmäisen osion viimeisellä minuutilla, kun Force Indian Adrian Sutil ajoi ulos Abbey-mutkassa. Jarruvian takia Sutilin autossa ei ollut jarruja ollenkaan, niinpä jarrupoljinta painaessa ei tapahtunut mitään. Sutil yritti tehdä kaikkensa välttääkseen törmäyksen, mutta se ei auttanut ja saksalainen törmäsi kovalla vauhdilla rengasvalliin. Auto hajosi ns. tuhannen päreiksi, mutta kuljettaja selvisi vammoitta. Luultavasti Sutil starttaa kisaan varikolta, jotta Force India pystyy korjaamaan auton. Tulosten mukaan Sutil saavutti 18. lähtöruudun.

Kotiyleisön suurin suosikki Jenson Button joutui tyytymään kuudenteen lähtöruutuun. Brawn GP -talli taktikoi Buttonin pois radalta viimeiseltä nopealta kierrokselta. Button olisi halunnut jatkaa kierroksen loppuun, joka olisi mahdollisesti tiennyt sijan parempaa lähtöruutua, mutta ilmeisesti Brawn halusi säästää MM-sarjan johtajan renkaita.

Sunnuntaina voi Buttonin voittokulku päättyä ainakin toistaiseksi. Kuudennesta lähtöruudusta voittoon nouseminen on vaikeaa ja Vettel ja Red Bull on ollut todella hyvässä iskussa. Keli näyttäisi olevan huomenna myös kuiva, joten siltäkään puolelta ei ole luvassa yllätyksiä. Voittajien listaan ei silti saada välttämättä uutta nimeä, sillä Vettel on ottanut sen ainoan kisan voiton (Kiinan GP), mitä Button ei ole tällä kaudella onnistunut saalistamaan.

Britannian GP starttaa Silverstonen radalla sunnuntaina klo 15 Suomen aikaa.

Autojen painot (kg) aika-ajojen jälkeen:

Sebastian Vettel     Red Bull    666,5
Rubens Barrichello  Brawn     657,5
Mark Webber         Red Bull  659,5
Jarno Trulli        Toyota    658,0
Kazuki Nakajima     Williams  652,5
Jenson Button       Brawn     657,5
Nico Rosberg        Williams  661,5
Timo Glock          Toyota    660,0
Kimi Räikkönen      Ferrari   654,0
Fernando Alonso     Renault   654,0
Felipe Massa         Ferrari     675,0
Robert Kubica        BMW         689,5
Heikki Kovalainen    McLaren     695,5
Nelson Piquet        Renault     682,5
Nick Heidfeld        BMW         665,5
Giancarlo Fisichella Force India 668,0
Sébastien Bourdais   Toro Rosso  687,5
Adrian Sutil         Force India 692,0
Lewis Hamilton       McLaren     666,0
Sébastien Buemi      Toro Rosso  672,5

Painoihin on laskettu auton ja polttoaineen yhteispaino. Auton on painettava kuljettajan kanssa, mutta ilman polttoainetta vähintään 605 kg. Lähde: FIA.

Iso-Britannian GP:n aika-ajojen tulokset

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.