Diffuusorit todettiin laillisiksi vetoomustuomioistuimessa

Odotettu päätös Formula 1:n diffuusorikiistassa saatiin vihdoin keskiviikkona Pariisissa. FIA:n vetoomustuomioistuin oli tiistaina kuullut kiistan osapuolia ja keskiviikkona oli päätöksen julkistamisen aika.

Brawn GP:n, Toyotan ja Williamsin diffuusoriratkaisuja protestoineet BMW-Sauber, Ferrari, Red Bull ja Renault kokivat takaiskun FIA:n vetoomustuomioistuimen käsittelyssä, kun se hyväksyi ns. kaksikerrosdiffuursorit. Vetoomustuomioistuimen tämänviikkoinen käsittely pistää pisteen tälle aiheelle, sillä Brawn GP, Toyota ja Williams saavat jatkaa ajamista kuten ennenkin, eikä Australian ja Malesian kisojen tuloksiin tai MM-pisteisiin kosketa.

Tiistaisessa kuulemisessa julkisuuteen tihkui tietoja Ferrarin ja Renaultin argumenteista kaksikerrosdiffuusoreja vastaan vetoomustuomioistuimen tuomareille. Molemmat olivat sillä kannalla, että diffuusorit ovat sääntöjen vastaisia. Kumpikin väitti, että he eivät käyttäneet kaksikerrosdiffuusoreja siksi, etteivätkö he olisivat tajunneet sitä, vaan he tulkitsivat ne sääntöjen vastaisiksi.

Nyt, kun Brawnin, Toyotan ja Williamsin diffuusoriratkaisut on todettu laillisiksi, on todennäköistä, että ennen pitkää samanalainen ratkaisu nähdään myös muissa talleissa. Kipeimmin uutta diffuusoria tarvitaan isoissa talleissa, kuten Ferrarilla ja McLarenilla, jotka ovat olleet vaikeuksissa kauden kahdessa ensimmäisessä kisassa.

On arvioitu, että isoilla talleilla vastaavan systeemin kehittely kestää kuukaudesta kahteen. Rahaa käytännössä uuden auton suunnitteluun palaa noin 30 miljoonaa euroa, kerrottiin Ferrarilta muutama viikko sitten. Syy uuteen autoon on se, ettei pelkkä diffuusorin lisäys riitä, koska se vaikuttaa myös muuhun aerodynamiikkaan, jolloin autoon täytyy tehdä kokonaisvaltainen muutos. Luultavasti suurin osa talleista on aloittanut diffuusorin kehittelyn jo ennen vetoomustuomioistuimen päätöstä - varmuuden vuoksi.

Tällä viikolla on julkisuudessa esitetty spekulaatioita, että McLarenilla ja Renaultilla olisi jo oma diffuusoriratkaisu valmiina ja he voisivat käyttää jo sitä Kiinan GP:ssä tulevana viikonloppuna. Tosin Renaultin tapauksessa on kyse kaiketi vasta prototyypistä. Ferrarilta on kerrottu, että he saisivat uuden diffuusorin todennäköisesti vasta toukokuun alussa ajettavaan Espanjan GP:hen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.