Sade päätti Malesian GP:n ennen aikojaan, Button voittoon - päivitetty 05.04.2009, 17:29

Formula 1:n kauden toinen MM-osakilpailu Malesian Sepangissa päättyi vain alle tunnin ajamisen jälkeen rankkasateeseen. Vajaan tunnin odottelun jälkeen voittajaksi julistettiin Brawn GP:n Jenson Button.

Tämän vuoden Malesian GP:ssä ajettiin 32 kierrosta, mutta tulokset otettiin sääntöjen mukaan kierrokselta 31. Ajallisesti kisa kesti vain vähän päälle 55 minuuttia. Ennen kisan lopullista keskeyttämistä pääosa kuljettajista odotteli lähtösuoralla viitisenkymmentä minuuttia tuomariston päätöstä kisan jatkosta.

Olosuhteet olivat todella pahat ukkoskuuron ollessa pahimmillaan. Vettä tuli todella rankasti ja taivas salamoi ja jyrisi. Sade alkoi kevyenä, mutta koveni pikku hiljaa, kunnes taivas toden teolla aukesi. Aluksi radalle kutsuttiin turva-auto, mutta vain muutama kierros myöhemmin kisa keskeytettiin punaisilla lipuilla.

Tulosten varmistuminen kesti hetken aikaa lopullisen keskeytyspäätöksen tullessa. Ensin Timo Glock julistettiin kisan kakkoseksi, mutta pienen tarkastelun jälkeen Nick Heidfeldin nimi komeili tuloslistan kakkosena ja Glock vasta kolmantena. Samalla vahvistettiin myös muut sijat. Väärissä tuloksissa tulokset otettiin todennäköisesti kierrokselta 32, mutta oikeat tulokset piti ottaa kierrokselta 31.

Kuivalla kelillä liikkeelle

Sateen uhka oli ilmassa koko päivän ja aamupäivällä oli jo koettu yksi kuuro. Ennen kisaa sateen ennustettiin tulemaan useaan eri aikaan, mutta lopulta niistä yksikään ei toteutunut.

Startti saatiin siis ajaa kuivalla kelillä. Brawnit ottivat jälleen huonot startit, kun taas Williamsin Nico Rosberg otti todellisen unelmalähdön ja saksalaissuomalainen siirtyi kärkeen. Rosberg oli ajamassa loistavaa kilpailuun, mutta sade ja lopun rengasruletti pilasi hänen kilpailunsa ja Rosberg löytyi lopputuloksissa vasta sijalta kahdeksan.

Heikki Kovalaisen kilpailu päättyi samalla tavalla kuin Australiassa, ensimmäiselle kierrokselle. Tällä kertaa Kovalainen ei osunut kehenkään, vaan suomalainen pyörähti ulos radalta omasta virheestään. Kovalainen oli juuri käymässä kovaa taistelua Felipe Massan ja Lewis Hamiltonin kanssa, kun hänen autonsa lipesi radalta.

Kimi Räikkönen pystyi nousemaan lähdössä yhden sijan, mutta jumittui sitten Fernando Alonson taakse. Lopulta kovan taistelun jälkeen Räikkönen pääsi jallittamaan kaksinkertaista maailmanmestaria ja menemään ohi hänestä. Kärki oli kuitenkin karannut tässä vaiheessa jo toivottoman kauas.

Ferrarin rengaslotto epäonnistui

Räikkösen menettämää aikaa Alonson takana Ferrari yritti paikata rohkealla, voisi sanoa jopa uhkarohkealla taktiikalla. Räikkösen taktiikanmukainen varikkokäynti lähestyi ja suomalaiselle päätettiin laittaa täydet sadekelin renkaat alle. Ferrarin mukaan sateen piti alkaa muutaman minuutin kuluttua, kertoi Räikkönen kisan jälkeen.

Sade ei kuitenkaan niin nopeasti alkanut ja Räikkönen joutui ajamaan väärillä renkailla täysin kuivalla radalla noin neljä kierrosta. Sitten sade alkoi, mutta vettä ei tullut paljon. Räikkönen pystyi kuitenkin ajamaan kohtuullisen hyviä kierrosaikoja, vaikka hän valittelikin renkaiden olevan aivan loppu. Peli näytti tässä vaiheessa kuitenkin menetetyltä, Räikkönen oli joukon viimeinen yli puolitoista minuuttia kärjestä jääneenä.

Hyvä esimerkki onnistuneesta strategiasta nähtiin Toyotalla, kun Glock tuli varikolle hetki Räikkösen jälkeen. Toyotalla vaihettiin pian alkavan sateen takia välikelin renkaat ja, kun sade alkoi, Glock ajoi ylivoimaisesti parhaita aikoja radalla. Kaikki muut, jotka olivat jo käyneet varikolla, olivat vaihtaneet alleen toisen kuivan kelin rengasseoksen.

Kaikkea ei oltu kuitenkaan vielä nähty. Vesisade alkoi todella rankkana ja kaikki joutuivat tulemaan uudestaan varikolle. Tosin jo ennen tätä kaikki olivat vaihtaneet vähintään välikelin renkaat, useimmilla oli täydet vesikelin kumit. Joillakin kuljettajilla oli täydet sadekelin renkaat sulaneet alle, joten he päättivät vaihtaa vain hetkeä ennen rankkasadetta välikelin renkaat, mikä osoittautui virheeksi. Heti perään he joutuivat hakemaan uudet märän kelin renkaat.

Yksi tällaisista uhreista oli Räikkönen, jonka kisa munattiin lopullisesti viimeistään tässä vaiheessa. Rankkasateen alettua kisaakaan ei enää ajettu kuin muutamia kierroksia ja autot koottiin lähtösuoralle.

Odottelun jälkeen siis ilmoitettiin, että kisaa ei jatketa. Tosin Räikkösen kohdalla Ferrari päätti keskeyttää jo aiemmin, sillä suomalaisen KERS-järjestelmässä havaittiin vika. Tämä oli jo kolmas KERS, joka Räikkösen autossa hajosi tänä viikonloppuna. Niinpä Räikkönen nähtiin syömässä jäätelöä ja juomassa virvoitusjuomia Ferrarin lepotiloissa, kun muut kuljettajat olivat vielä odottamassa päätöstä kisan jatkosta.

Puolet pisteistä jakoon

Kilpailussa siis ehdittiin ajaa 32 kierrosta ja tulokset julistettiin 31 kierroksen jälkeisen tilanteen mukaan. Koko kisan pituus olisi ollut 56 kierrosta, joten virallisten tulosten mukaan Malesiassa ehdittiin ajaa 55,4 % kokonaismatkasta.

Koska kierrosmäärä jäi alle 75 %:n kokonaismatkasta, jaetaan kauden toisesta MM-osakilpailusta vain puolikkaat MM-pisteet. Eli voittaja Button nappaa Malesiasta viisi MM-pistettä, kakkonen Heidfeld 4 pistettä ja kolmonen Glock 3 pistettä. Normaalissa pistekaavassa annettavat pisteet siis puolitetaan niin, että lopulta kahdeksanneksi sijoittunut Rosberg saa 0,5 pistettä.

Päätös kisan keskeyttämisestä oli täysin oikea. Normaalisti kisaa ei olisi pystytty ja ehditty viemään loppuun saakka. Jos kisaa olisi jostain syystä jatkettu, olisi se varmasti viety loppuun turva-auton perässä. Tämä taas olisi ollut silkkaa ajan tuhlausta, sillä sijoitukset eivät turva-auton takana olisi kuitenkaan muuttuneet.

Kisan keskeytys oli onni monille talleille. Brawn GP ei päässyt kovin pitkälle karkumatkalle ja Ferrarilla päätöksestä ollaan varmasti tyytyväisenä. Viime vuoden valmistajien mestari on kokonaan ilman pisteitä, kun Massakin jäi sijalle yhdeksän. Eikä vahvasti mene McLarenillakaan, jolla on ainoastaan Hamiltonin Malesiasta tuoma yksi piste seitsemännestä sijasta.

MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Kiinassa Shanghain radalla.

Katso myös:
Malesian GP:n lopputulokset
Kuljettajien MM-pisteet
Valmistajien MM-pisteet

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.