F1-testit: Mugellossa satoi, Algarvessa kuivaa - päivitetty 21.01.2009, 21:45

Testit jatkuivat Mugellossa ja Portimaossa kolmatta päivää. Mugellossa jatkui koko alkuviikon kestänyt sadekeli, mutta Portimaossa päästiin ajamaan kuivassa kelissä.

Ferrarilla testivastuun Mugellon radalla otti kolmantena päivänä Felipe Massa, kun kahtena edellisenä päivänä kuskina oli ollut Kimi Räikkönen. Sateet jatkuivat, eikä Ferrari F60:stä saatu edelleenkään parasta irti.

Massa ajoi päivän aikana kaikkiaan 104 kierrosta. Parhaaksi ajaksi jäi 1.33,353. Massa jatkaa testaamista jälleen torstaina.

Portimaossa päästiin ajamaan kuivassa kelissä. Päivän aikana murheita nähtiin niin Lewis Hamiltonilla kuin Timo Glockillakin. Hamiltonin harmiksi McLaren koki moottoririkon, joka vaikeutti tallin päivän ohjelman läpiviemistä. Turun Sanomien mukaan Hamiltonin ongelma ei ollut vakava, vaan se johtui viallisesta sensorista, jonka vaihtamisen jälkeen britti pääsi jatkamaan testejä. Glockin autosta puolestaan nähtiin liekkejä, kun öljyputki irtosi kesken ajon saksalaisen Toyotasta.

Keskiviikon nopein kahden aikaisemman päivän tapaan Toro Rosson Sebastien Buemi. Kakkoseksi ehti Nico Rosberg ennen Hamiltonia. Buemi ajoi ensimmäistä kertaa näissä testeissä alle 1.30:n, kun parhaaksi ajaksi kirjattiin 1.27,987. Viidenneksi ajanut Fernando Alonso hävisi Buemille 3,756 sekuntia.

Testit jatkuvat myös Algarven Portimaossa torstaina.

Portimaon F1-testit ke 21.1.2009:

 1.  Buemi     Toro Rosso-Ferrari  1.27,987  128 kierrosta
2.  Rosberg   Williams-Toyota     1.29,729  143
3.  Hamilton  McLaren-Mercedes    1.30,242  81
4.  Glock     Toyota              1.30,878  63
5.  Alonso    Renault             1.31,743  84

Ajat ovat epävirallisia.

Tulosten lähde (MTV3:n F1-nettisivut):
Mugellon testit
Portimaon testit

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.