Testit käynnistyivät sadekelissä

Tämän vuoden ensimmäiset testit käytiin sateisessa säässä kahdella radalla. Ferrari testasi yksinään Mugellossa ja viisi tallia testasivat Portimaossa.

Myös Ferrarin piti testata tällä viikolla Portimaossa, mutta talli päätti siirtää testit Mugelloon Portimaoon ennustetun sadekelin vuoksi. Huonoksi onneksi myös Mugellossa satoi tänään, joten tämä taktiikka epäonnistui ainakin maanantaina. Jotkut tahot ovat epäilleet Ferrarin siirtyneen Mugelloon, koska talli olisi epäillyt jotain ongelmia autossaan, eikä näin ollen haluaisi vertailua muihin talleihin, jotka ovat Portimaossa.

Sateesta huolimatta Ferrarin ohjaksissa ollut Kimi Räikkönen pystyi ajamaan päivän aikana 54 kierrosta. Päivän parhaaksi ajakseen Räikkönen sai 1.34,430. Räikkönen jatkaa testaamista myös tiistaina ja tallin toivomuksena olisi saada ajaa kuivassa kelissä.

Ferrarin testatessa Mugellossa, viisi tallia ajavat vuoden ensimmäisiä testejään siis Portimaossa. Portimaoon saapuneet McLaren, Renault, Toro Rosso, Toyota ja Williams joutuivat ennustetun sateen uhriksi. Kaikista huonoimmin kävi Williamsin testikuski Nico Hülkenbergille, joka ajoi ulos jo testipäivän alkuvaiheessa, eikä hänelle kertynyt kuin 28 kierrosta, kun kärkimies Sebastien Buemi sai kokoon 65 kierrosta. Myös McLarenin Pedro de la Rosa ajoi vain 28 kierrosta. De la Rosa ajoi viimevuotisella etusiivellä, joka McLarenin mukaan tasapainotti menoa sadekelillä.

Vaikka Williamsin Hülkenberg ajoi ulos päivän aikana, Williamsin tekninen johtaja Sam Michael oli tyytyväinen päivän antiin. Tallin tarkoituksena oli vain tarkistaa järjestelmien toiminta, eikä sade Michaelin mukaan vaikuttanut päivän ohjelmaan.

Ensimmäisen päivän ajoille ei kannata antaa paljon painoarvoa - jo keliolosuhteiden takia. Ykköseksi päätyneen Buemin (aika 1.41,528) ja viidenneksi jääneen Toyotan Kamui Kobayashin (1.50,989) ero oli yli yhdeksän sekuntia.

Testit jatkuvat jälleen tiistaina.

Portimaon F1-testit ma 19.1.2009:

                              paras aika  kierrokset
1.  Buemi         Toro Rosso 1.41,528    65
2.  de la Rosa    McLaren    1.46,076    28
3.  Hülkenberg    Williams   1.46,335    28
4.  Piquet        Renault    1.48,907    33
5.  Kobayashi     Toyota     1.50,989    46

Ajat ovat epävirallisia.

Tulosten lähde (MTV3:n F1-nettisivut):
Ferrarin testit Mugellossa
Yhteistestit Portimaossa

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.