Hamilton yllätti Saksan GP:n aika-ajoissa, Webber valtasi paalupaikan

Kauden yllätyksellisimmät aika-ajot kärjen osalta käytiin Saksan Nürburgringillä lauantaina. Sebastian Vettel pudotettiin eturivistä ja sinne kampesivat itsensä Mark Webberin lisäksi yllättäjä Lewis Hamilton.

Vettel löytyy Saksan GP:n lähtöruudukosta vasta kolmannelta sijalta, joka on hallitsevan maailmanmestarin kauden huonoin lähtöruutu. Edellisen kerran Vettel lähti kisaan muualta kuin eturivistä viime vuoden Italian GP:ssä. Vettelillä oli ollut säätöjensä kanssa ongelmia harjoituksissa, mutta saksalaisen mukaan ne saatiin aika hyviksi aika-ajoihin, vaikka olisikin toivonut olevansa hieman nopeampi.

Harjoituksissa oli autonsa kanssa tuskaillut myös Hamilton, joka vielä perjantaina manasi, ettei McLarenilla ole mitään mahdollisuuksia taistella paalupaikasta. Aika-ajoissa Hamilton kuitenkin ajoi unelmakierroksen omasta mielestään ja kiilasi kakkosruutuun lähes Webberin kannassa. Eroa Webberiin jäi vain 55 tuhannesosasekuntia.

Myös Webber oli tyytyväinen nopeimpaan kierrokseensa. Australialainen oli tuumaillut ajellessaan takaisin varikolle, että jos joku pystyy lyömään hänen aikansa, on hän sen todella ansainnut. Kukaan ei lyönyt Webberin toista vetoa, joka oli aika täydellinen. Webber lähtee näin sunnuntain kilpailuun toista kertaa peräkkäin tällä kaudella paalupaikalta.

Lähdöt ovat olleet Webberin suurimpia ongelmia tällä kaudella. Lähes jokaisessa kilpailussa Webber on menettänyt sijan tai sijoja. Viimeksi näin kävi kaksi viikkoa sitten Silverstonessa, kun Vettel ampaisi kakkosruudusta tallitoverinsa ohi. Myöskään kauden ensimmäistä paalupaikkaansa ei Webber pystynyt hyödyntämään Espanjassa menetettyään jälleen sijoja startissa. Itse asiassa Webber ei ole vielä tällä kaudella johtanut yhtäkään GP:tä täyttä kierrosta. Tämän virheen Webber haluaa korjata sunnuntaina Nürburgringillä.

Päivän suurin pettymys oli Ferrari, joka oli esittänyt lauantain harjoituksiin asti kelpo vauhtia. Jotenkin tuntui, kun Ferrari olisi hieman hyytynyt tosipaikassa, kun taas Red Bull ja McLaren (Hamilton) olivat hieman piilotelleet vauhtia. Toki on muistettava, että Ferrari on ollut läpi kauden parempi kisoissa kuin aika-ajoissa, joten mahdollisuudet hyvään tulokseen tältä viikonlopulta eivät ole menneet mihinkään.

Aika-ajot ajettiin sateen uhan alla. Jo aamupäivän harjoituksissa aika-ajojen ajaksi povattiin sadetta, mutta sitä ei koskaan tullut. Koko tunti saatiin ajettua samanlaisessa puolipilvisessä ja aika viileässä säässä, kuten koko viikonloppu tähän mennessä. Kuiva keli ei sopinut ainakaan Team Lotukselle, joka ei normaalioloissa pystynyt nousemaan kakkososioon, vaan jäi keskiryhmästä yllättävänkin reilusti. Heikki Kovalaisen mukaan kaikki tuntui hyvältä, mutta ilmeisesti heidän autonsa vaan ei sovi Nürburgringin radalle, kommentoi Kovalainen MTV3:lle.

Sunnuntaille on sen sijaan luvattu sadetta lähes täydellä varmuudella. Ennusteiden mukaan koko päivän pitäisi sataa, joten vettä pitäisi riittää myös kaikille oheisluokille. Märät olosuhteet pistävät pakan sekaisin ja se antaa yllättävillekin tuloksille hyvät mahdollisuudet. Kuivalla kelillä nykyiselläkin lähtöjärjestyksellä saadaan varmasti hyvä kilpailu, kun esimerkiksi Vettel joutuu lähtemään kisaan hieman huonommista lähtökohdista kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella.

Saksan GP:n startti on sunnuntaina kello 15 Suomen aikaa.

Lue myös:
Saksan GP:n aika-ajojen tulokset

Buemin aika-ajosuoritus hylättiin, polttoaineessa epäselvyyksiä

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.