Räikkönen väläytti vauhtiaan Monacossa

Kimi Räikkösen viikonloppu Monacossa oli kaksijakoinen: huikeat aika-ajot vaihtuivat suureen pettymykseen kisassa. Monacossa Räikkönen näytti, että hän yhä ansaitsee paikkansa Formula 1:ssä ja Ferrarilla.

Monacon aika-ajoissa nähtiin se, mitä Räikkönen on varmasti odottanut kaikkein eniten, paalupaikka vihdoin ja viimein. Edellisestä paalupaikasta oli vierähtänyt pitkä tovi, Räikkönen oli paalulla edellisen kerran Ranskassa 2008. Vaikka suomalaisen reaktio aika-ajojen jälkeen oli tutun rauhallinen, Räikkönen oli varmasti erittäin tyytyväinen ja helpottunut - nopeus ei ollut kadonnut.

Hyvin menneiden aika-ajojen jälkeen odotukset sunnuntain kisasta olivat korkealla. Valitettavasti paremmalla strategialla ja vauhdilla liikenteessä ollut tallitoveri Sebastian Vettel oli parempi ja vei voiton Räikkösen nenän edestä. Voiton karkaaminen näkyi selkeästi Räikkösen kasvoilla, harvoin häntä on noin pettyneenä nähty. Kulisseissa myös kuohui, sillä Räikkösen leirissä Ferrarilla ei oltu tyytyväisiä kisan kulkuun ja C More -asiantuntija Toni Vilanderin mukaan Räikkösen kisainsinööri oli käynyt kuumana kisan jälkeen.

Spekulaatiot Vettelin voiton jälkeen alkoivat Ferrarin Vettelin suosimisesta ja ajattamisesta Räikkösen edelle. Tietenkin talli kiisti tämän, mutta yllättäen ainakin Mercedeksen ja Red Bullin tallipäälliköt yhtyivät tähän, sillä ilmeisesti renkaiden käytös Monacossa yllätti monet.

Ultrapehmeiden renkaiden kesto pitkän stintin lopussa olikin yllättävän hyvä. Esimerkiksi Vettel ja Red Bullin Daniel Ricciardo pystyivät ajamaan kovia kierrosaikoja hyvin käytetyillä renkailla ja samaan aikaan uusilla superpehmeillä ajaneet Räikkönen ja Red Bullin Max Verstappen eivät pystyneet näihin aikoihin vastaamaan. Ja kuinka ollakaan, sekä Vettel että Ricciardo onnistuivat lyömään tallitoverinsa ja nousemaan lopputuloksissa heidän edelleen. Vettel korjasi voiton ja Ricciardo nousi palkintopallille kolmanneksi. Ricciardo onnistui lyömään myös Mercedeksen Valtteri Bottaksen, joka myös teki aikaisemman varikkokäynnin.

Salaliittoteoriat Ferrarin suosimisista tähän perustuen eivät minusta saa katetta. Jos vielä mennään tuohon Vettelin esitykseen, niin saksalainen ajoi yksinkertaisesti paremmin kuin Räikkönen. Startin jälkeen, kun Räikkönen vielä johti kisaa, Vettel vain peesasi Räikköstä säästelleen autoaan ja renkaitaan ja, kun suomalainen poistui edestä varikolle, painoi Vettel kaasun pohjaan ja tykitti useita huippukierroksia peräkkäin.

Varikolta tullessaan, Vettel kuittasi Räikkösen niukasti, mutta riittävästi ja vielä tämän jälkeenkin Vettel karautti Räikköseltä karkuun. Räikkösen olisi pitänyt saada kaulaa enemmän ennen ensimmäistä pysähdystään, jotta hän olisi voinut pitää kärkipaikkansa. Niukka johto varikkokäynnin jälkeen olisi riittänyt, sillä kapealla katuradalla ei ajamalla yleensä tulla ohi, enkä olisi uskonut tallimääräykseen, kun MM-sarjan pahin uhkaaja Mercedeksen Lewis Hamilton oli vasta seitsemäntenä.

Kisan jälkeiset tunnelmat Ferrarilla huomioon ottaen, Monacon tapahtumat käsiteltäneen tarkasti tallin sisällä. Uskoisin tallin pystyvän antamaan hyvät selitykset ja analyysit tapahtuneelle ja kaikki on kunnossa jälleen Kanadaan mentäessä. Se on ymmärrettävää, että Räikköstä korpesi pahasti, kun otettavissa oleva voitto karkasi ja kenties tämä oli paras mahdollisuus tällä kaudella.

Lohdullista Räikkösen kannalta on, että Ferrari on kilpailukykyinen ja talli taistelee voitoista useimmilla radoilla tällä kaudella. Lisäksi Räikkönen on osoittanut heräämisen merkkejä kesän kynnyksellä, josta osoituksena Monacon paalupaikka. Kaiken mennessä kohdalleen paalupaikkoja voidaan nähdä vielä tämän kauden aikana, eikä voitotkaan mikään mahdottomuus ole. Onhan esimerkiksi loppukesästä tulossa Belgian GP, joka on aina sopinut Ferrarin suomalaiskuskille.

Räikkönen on osoittanut kokonaisuudessa onnistuneen Monacon viikonlopun perusteella, että hän kuuluu ansaitusti Formula 1:iin ja Ferrari-talliin. Monet Räikkösen arvostelijat saivat näpäytyksen suomalaisen iskukyvystä, vaikka toki osa arvostelusta on ollutkin ihan paikallaan. Vaikka Räikkönen ei ihan mestaruudesta tänä vuonna taistelisikaan, saattaa hän sotkea mestaruustaistelua viemällä Mercedes-kuljettajilta pisteitä tiukassa mestaruussarjassa.


Tulosta   Sähköposti

Aiheeseen liittyvät artikkelit: