Hamiltonille mestaruus, Räikköselle paalu ja voitto, Bottaksella vaikeampaa

Lewis Hamilton juhlii voittoaan Monzassa 2018. Kuva © 2018 Takayuki Suzuki / Flickr.com

Ei olisi vielä kesällä uskonut, että Lewis Hamilton rynnistää ylivoimaiseen mestaruuteen tällä kaudella. Hamilton  oli tänä vuonna kenties parempi kuin koskaan ja samalla Ferrari ja Sebastian Vettel ns. pudottivat pallon käsistään. Tässä kausi tiivistettynä lyhyesti kärjen osalta.

Alkukausi ei Mercedeksellä ja Hamiltonilla ollut kovinkaan loistokas. Ferrari oli tehnyt loistavaa työtä talvella ja talli tuli kovassa iskussa Australiaan. Ferrari käytti etsikkoaikansa ja otti Vettelin johdolla neljään ensimmäiseen kisaan kaksi voittoa. Vasta kauden neljännessä kisassa Mercedes heräsi toden teolla ja Hamilton sai kauden ensimmäisen voittonsa.

Hamiltonin voitto Azerbaizhanissa ei tullut helpolla ja britti sai sen hieman lahjana, kun tallitoveri Valtteri Bottakselle sattui rengasrikko muutama kierros ennen maalia. Kovin paljon muuta tuuria ei Hamilton sitten tarvinnutkaan, kun kesätauon jälkeen hän aloitti kirin pieneltä takamatkalta Vetteliin nähden. Syyskausi oli Hamiltonin murskaavaa näytöstä, kun tauon jälkeisissä kisoissa Belgiasta Abu Dhabiin Hamilton otti kuusi voittoa yhdeksästä kisasta ja huonoimmillaankin loppusijoitus oli neljäs.

Vettelin ja Ferrarin kohdalla näytti vielä kesällä hyvältä, mutta he kärsivät katkeran tappion, eivätkä he loppujen lopuksi pystyneet kovinkana kovasti pistämään kampoihin. Mestaruudet karkasivat osittain Vettelin useisiin virheisiin, mutta myös tallin toimintaan. Ferrari ei onnistunut päivityksissään ja talli joutuikin syksyn aikana palaamaan vanhoihin osiin, kun uudet aerodynamiikkaosat eivät toimineetkaan. Lisäksi Ferrari sortui taktisiin mokiin mm. Japanin aika-ajoissa arvioidessaan saderintaman tulon väärin.

Kimi Räikkösen kausi oli nousujohtoinen ja pitkästä aikaa positiivinen. Auto tuntui osuneen hyvin käteen ja muutamia heikkoja jaksoja lukuun ottamatta Räikkönen ajoi vahvan kauden. Vaikka mestaruus ei alkukesän jälkeen ollut enää realismia, Monzan paalupaikka ja Austinin voitto olivat kauden huippuhetkiä suomalaiselle. Ne huipensivat Räikkösen Ferrari-uran ja vaikka jatkoa Maranellon punaisissa ei tullutkaan, voi Räikkönen jatkaa hyvillä mielin uraansa Sauberilla. Varmasti suuri osa suomalaisista ja muista F1-faneista ottivat Räikkösen F1-uran jatkon ilolla vastaan.

Valtteri Bottaksen kausi oli loppuosaltaan hyvin ohdakkeinen. Vielä Azerbaizhanissa näytti, että Bottas taistelisi kynsin hampain maailmanmestaruudesta, mutta kauden neljännen kisan rengasrikko käänsi osaltaan Bottaksen kauden huonompaan suuntaan. Vielä kesätaukoon saakka Bottaksen vauhti näytti kilpailukykyiseltä, mutta Hamiltonin karatessa maisemaan Bottaksen vauhti katosi jonnekin. Lisäksi Bottaksen loppukautta haittasivat rengaskuluman ongelmat, jotka olivat Bottaksella Hamiltonia pahemmat. Viimeisistä kisoista jäi huono maku ja Bottaksen on syytä olla huolissaan ja selvittää ongelmansa ensi kautta varten.

Suurin tähti Hamiltonin ohella tällä kaudella oli Max Verstappen. Alkukausi oli hollantilaiselle hyvin vaikea ja virheitä tuli viikonlopusta toiseen. Ilmesesti talli hieman rauhoitti tilannetta Verstappenin ympärillä loppukeväästä ja kesällä tulosta alkoi tulla. Syyskaudella Verstappen oli jo Hamiltonin jälkeen paras kuljettaja. Tähän auttoi vielä Red Bullin parantunut suorituskyky, kun talli onnistui päivityksissään ja Red Bullilla ei ollut rengaskuluman kanssa ongelmia, kuten Mercedeksellä ja Ferrarilla viimeisissä kisoissa.

Luultavasti kauden epäonnekkain kuljettaja on Red Bullin Daniel Ricciardo, joka keskeytti peräti kahdeksan kertaa. Tämä on nykyformuloissa valtaisa lukema, eikä ole ihme, että Ricciardo jäi tallitoveristaan 79 pistettä. Ricciardon vauhti ja auton luotettavuus katosivat lähes täysin Monacon voiton jälkeen ja australialainen tuskaili niin kisoiss kuin aika-ajoissa. Varmasti jatkuvat tekniset ongelmat olivat suuri syy siihen, että mies jatkaa ensi kaudella F1-uraansa Renault-tallissa.

Päättyneellä kaudella nähtiin sellainen ihme, ettei yksikään talli vaihtanut kisakuljettajiaan kauden aikana. Samat 20 kuljettajaa ajoivat koko kauden Australiasta Abu Dhabiin. Vaikka kauden aikana oli hurjia huhuja mm. Räikkösen korvaamisella kesken kauden ja Force Indian konkurssivyyhdin ympärillä, mitään siirtoja ei tapahtunut. Sen sijaan kauden jälkeen nähdään suurin siirtoruletti vuosiin, kun moni kuljettaja vaihtaa tallia tai jättää Formula 1:t ainakin väliaikaisesti.

Formula 1 -kautta 2018 voi kuvata kahden kerroksen väeksi. Ylimässä kerroksesessa olivat Mercedes, Ferrari ja Red Bull, jotka olivat sekuntikaupalla muita nopeampia. Ilman tuon kolmikon ongelmia muilla ei ollut asiaa kärkisijoille. Muut tallit olivat lähes kirjaimellisesti kellarikerroksessa, mutta siellä käytiin hyvää taistelua tärkeistä pisteistä ja ennen kaikkea palkintorahoista. "Kellarikerroksen" väellä on vaikeaa haastaa kärkeä jatkossakaan, mutta toivotaan ainakin, että ensi kaudella sääntömuutokset helpottavat ohituksia ja saataisiin parempaa kilvanajoa edes näiden kerrosten sisällä.

Nyt on talvitauon aika ja aika vetää henkeä. F1-tallit ajavat vielä marraskuussa rengastestejä, jonka jälkeen on lomailun aika. Ajohommiin palataan lomien jälkeen helmikuussa, kun Barcelonassa ajetaan kahdet nelipäiväiset talvitestit.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.