Robert Kubica

Robert Kubica
Numero:
04
Maa:
Puola
Syntymäpäivä:
7.12.1984

Tilastoja

Kaudet 7
Osakilpailut 99
Maailmanmestaruudet 0
MM-pisteet 274
Voitot 1
Paalupaikat 1
Nopeimmat kierrokset 1
Kotisivut http://www.kubica.pl/

Tilastotiedot perustuvat tilanteeseen ennen kauden 2022 alkua.

Robert Kubica joutui lopettamaan F1-uransa talvella 2011 tapahtuneen rallionnettomuuden jälkeen, jossa hän loukkasi pahasti kätensä. Toivuttuaan onnettomuudesta Kubica ei pystynyt palaamaan F1-auton rattiin, mutta mies on tämän jälkeen jatkanut moottoriurheilu-uraansa rallin parissa. Talvella 2018 Kubica palasi F1-rattiin Williamsin testikuljettajana ja hän oli jopa ehdolla Williamsin kisakuskiksi kaudelle 2018. Lopulta Williams päätyi palkkaamaan Sergei Sirotkinin ja Kubicasta tuli Williamsin testi- ja varakuljettaja.

Kubica sai lopulta kisakuskin paikan Williamsilta kaudeksi 2019, mutta hän ei jatkanut tallissa yhden kauden jälkeen. Kaudelle 2020 Kubica liittyi sponsorinsa tuella Alfa Romeolle varakuljettajaksi ja hänelle on luvattu kauden aikana ajettavaksi muutamia perjantain vapaita harjoituksia.

Kubica tuurasi kaudella 2021 Kimi Räikköstä Hollannissa ja Italiassa Räikkösen saatua koronatartunnan.

Lähteet:
Formula1.com
StatsF1.com

Tulokset

Formula 1 2021

Nro Talli Osakilpailu Kilpailu Tulos Sijoitus Pisteet
88 Alfa Romeo Ferrari Hollanti 2021 Grand Prix +2 kierrosta 15 0
88 Alfa Romeo Ferrari Italia 2021 Grand Prix +29,769 14 0
88 Alfa Romeo Ferrari Italia 2021 Sprintti +1.05,096 18 0

Formula 1 2019

Nro Talli Osakilpailu Kilpailu Tulos Sijoitus Pisteet
88 Williams-Mercedes Australia 2019 Grand Prix +3 kierrosta 17 0
88 Williams-Mercedes Bahrain 2019 Grand Prix +2 kierrosta 16 0
88 Williams-Mercedes Kiina 2019 Grand Prix +2 kierrosta 17 0
88 Williams-Mercedes Azerbaidzhan 2019 Grand Prix +2 kierrosta 16 0
88 Williams-Mercedes Espanja 2019 Grand Prix +1 kierros 18 0
88 Williams-Mercedes Monaco 2019 Grand Prix +1 kierros 18 0
88 Williams-Mercedes Kanada 2019 Grand Prix +3 kierrosta 18 0
88 Williams-Mercedes Ranska 2019 Grand Prix +2 kierrosta 18 0
88 Williams-Mercedes Itävalta 2019 Grand Prix +3 kierrosta 20 0
88 Williams-Mercedes Iso-Britannia 2019 Grand Prix +1 kierros 16 0
88 Williams-Mercedes Saksa 2019 Grand Prix +24,987 10 1
88 Williams-Mercedes Unkari 2019 Grand Prix +3 kierrosta 19 0
88 Williams-Mercedes Belgia 2019 Grand Prix +1 kierros 17 0
88 Williams-Mercedes Italia 2019 Grand Prix +2 kierrosta 17 0
88 Williams-Mercedes Singapore 2019 Grand Prix +47,024 16 0
88 Williams-Mercedes Venäjä 2019 Grand Prix kesk. 16 0
88 Williams-Mercedes Japani 2019 Grand Prix +2 kierrosta 17 0
88 Williams-Mercedes Meksiko 2019 Grand Prix +2 kierrosta 18 0
88 Williams-Mercedes USA 2019 Grand Prix kesk. 19 0
88 Williams-Mercedes Brasilia 2019 Grand Prix +1 kierros 16 0
88 Williams-Mercedes Abu Dhabi 2019 Grand Prix +2 kierrosta 19 0

Formula 1 2010

Nro Talli Osakilpailu Kilpailu Tulos Sijoitus Pisteet
11 Renault Bahrain 2010 Grand Prix +1.09,093 11 0
11 Renault Australia 2010 Grand Prix +12,034 2 18
11 Renault Malesia 2010 Grand Prix +18,589 4 12
11 Renault Kiina 2010 Grand Prix +22,213 5 10
11 Renault Espanja 2010 Grand Prix +1.13,677 8 4
11 Renault Monaco 2010 Grand Prix +1,676 3 15
11 Renault Turkki 2010 Grand Prix +32,824 6 8
11 Renault Kanada 2010 Grand Prix +57,300 7 6
11 Renault Eurooppa 2010 (Valencia, ESP) Grand Prix +27,122 5 10
11 Renault Iso-Britannia 2010 Grand Prix kesk. 23 0
11 Renault Saksa 2010 Grand Prix +1 kierros 7 6
11 Renault Unkari 2010 Grand Prix kesk. 21 0
11 Renault Belgia 2010 Grand Prix +3,493 3 15
11 Renault Italia 2010 Grand Prix +34,028 8 4
11 Renault Singapore 2010 Grand Prix +1.26,559 7 6
11 Renault Japani 2010 Grand Prix kesk. 19 0
11 Renault Etelä-Korea 2010 Grand Prix +47,734 5 10
11 Renault Brasilia 2010 Grand Prix +1 kierros 9 2
11 Renault Abu Dhabi 2010 Grand Prix +39,026 5 10

Formula 1 2009

Nro Talli Osakilpailu Kilpailu Tulos Sijoitus Pisteet
05 BMW Sauber Australia 2009 Grand Prix +3 kierrosta 14 0
05 BMW Sauber Malesia 2009 Grand Prix kesk. 19 0
05 BMW Sauber Kiina 2009 Grand Prix +1.46,853 13 0
05 BMW Sauber Bahrain 2009 Grand Prix +1 kierros 18 0
05 BMW Sauber Espanja 2009 Grand Prix +1 kierros 11 0
05 BMW Sauber Monaco 2009 Grand Prix kesk. 17 0
05 BMW Sauber Turkki 2009 Grand Prix +46,247 7 2
05 BMW Sauber Iso-Britannia 2009 Grand Prix +1 kierros 13 0
05 BMW Sauber Saksa 2009 Grand Prix +1.09,555 14 0
05 BMW Sauber Unkari 2009 Grand Prix +1.14,046 13 0
05 BMW Sauber Eurooppa 2009 (Valencia, ESP) Grand Prix +36,667 8 1
05 BMW Sauber Belgia 2009 Grand Prix +9,966 4 5
05 BMW Sauber Italia 2009 Grand Prix kesk. 19 0
05 BMW Sauber Singapore 2009 Grand Prix +55,054 8 1
05 BMW Sauber Japani 2009 Grand Prix +11,777 9 0
05 BMW Sauber Brasilia 2009 Grand Prix +7,626 2 8
05 BMW Sauber Abu Dhabi 2009 Grand Prix +48,180 10 0

Formula 1 2008

Nro Talli Osakilpailu Kilpailu Tulos Sijoitus Pisteet
04 BMW Sauber Australia 2008 Grand Prix kesk. 10 0
04 BMW Sauber Malesia 2008 Grand Prix +19,570 2 8
04 BMW Sauber Bahrain 2008 Grand Prix +4,998 3 6
04 BMW Sauber Espanja 2008 Grand Prix +5,694 4 5
04 BMW Sauber Turkki 2008 Grand Prix +21,945 4 5
04 BMW Sauber Monaco 2008 Grand Prix +3,064 2 8
04 BMW Sauber Kanada 2008 Grand Prix 1:36.24,447 1 10
04 BMW Sauber Ranska 2008 Grand Prix +30,512 5 4
04 BMW Sauber Iso-Britannia 2008 Grand Prix kesk. 14 0
04 BMW Sauber Saksa 2008 Grand Prix +22,603 7 2
04 BMW Sauber Unkari 2008 Grand Prix +48,321 8 1
04 BMW Sauber Eurooppa 2008 (Valencia, ESP) Grand Prix +37,353 3 6
04 BMW Sauber Belgia 2008 Grand Prix +29,498 6 3
04 BMW Sauber Italia 2008 Grand Prix +20,471 3 6
04 BMW Sauber Singapore 2008 Grand Prix +27,975 11 0
04 BMW Sauber Japani 2008 Grand Prix +5,283 2 8
04 BMW Sauber Kiina 2008 Grand Prix +33,219 6 3
04 BMW Sauber Brasilia 2008 Grand Prix +1 kierros 11 0

Formula 1 2007

Nro Talli Osakilpailu Kilpailu Tulos Sijoitus Pisteet
10 BMW Sauber Australia 2007 Grand Prix kesk. 20 0
10 BMW Sauber Malesia 2007 Grand Prix +1 kierros 18 0
10 BMW Sauber Bahrain 2007 Grand Prix +45,529 6 3
10 BMW Sauber Espanja 2007 Grand Prix +31,615 4 5
10 BMW Sauber Monaco 2007 Grand Prix +1 kierros 5 4
10 BMW Sauber Kanada 2007 Grand Prix kesk. 17 0
10 BMW Sauber Ranska 2007 Grand Prix +41,727 4 5
10 BMW Sauber Iso-Britannia 2007 Grand Prix +53,319 4 5
10 BMW Sauber Eurooppa 2007 (Nürburgring, GER) Grand Prix +1.22,415 7 2
10 BMW Sauber Unkari 2007 Grand Prix +47,616 5 4
10 BMW Sauber Turkki 2007 Grand Prix +56,707 8 1
10 BMW Sauber Italia 2007 Grand Prix +1.00,558 5 4
10 BMW Sauber Belgia 2007 Grand Prix +1.25,661 9 0
10 BMW Sauber Japani 2007 Grand Prix +49,285 7 2
10 BMW Sauber Kiina 2007 Grand Prix kesk. 18 0
10 BMW Sauber Brasilia 2007 Grand Prix +1.10,957 5 4

Formula 1 2006

Nro Talli Osakilpailu Kilpailu Tulos Sijoitus Pisteet
17 BMW Sauber Unkari 2006 Grand Prix DQ* 22 0
17 BMW Sauber Turkki 2006 Grand Prix +1 kierros 12 0
17 BMW Sauber Italia 2006 Grand Prix +26,414 3 6
17 BMW Sauber Kiina 2006 Grand Prix +1 kierros 13 0
17 BMW Sauber Japani 2006 Grand Prix +1.16,932 9 0
17 BMW Sauber Brasilia 2006 Grand Prix +1.07,642 9 0

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.