BB-talot Suomessa 2005-2022

Taustaa
BB-talon keittiö erotettiin seinällä olohuoneesta kaudella 2022. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.
BB-talon keittiö erotettiin seinällä olohuoneesta kaudella 2022. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Suomen Big Brotheria on tehty kaksitoista kautta ja sen aikana on nähty lukuisia BB-taloja. Neljässä eri paikassa vuosien varrella sijainnut BB-talo on kokenut useita muodonmuutoksia.

Subin esittäessä Big Brotheria BB-talo oli rakennettuna kahteen eri kiinteistöön Espooseen. Ensimmäisenä BB-rakennuksena toimi Kivenlahdessa sijainnut tehdashalli vuosina 2005-2009 ja toinen rakennus oli Kilossa yrityskompleksissa vuosina 2010-2014. Nelonen Median ottaessa BB:n haltuunsa BB-talo rakennettiin Helsingin Kalasatamaan Redin kauppakeskukseen vuosiksi 2019 ja 2020 ja vuodesta 2021 BB-talo on sijainnut Vantaan Hakkilassa sijaitsevassa teollisuushallissa.

Aivan joka vuosi ei ole rakennettu täysin uutta BB-taloa, vaan yleensä taloa on enemmän tai vähemmän muokattu edellisestä. Pienimmillään muutokset ovat tarkoittaneet vain sisustuksen ja kalusteiden vaihtoa, mutta vuosien varrella vanhoja seiniä on purettu, uusia rakennettu ja onhan BB-talo muuttanut kokonaan uuteen kiinteistöön jo useamman kerran.

Kivenlahti, Espoo 2005-2009

Kahtena ensimmäisenä vuonna 2005 ja 2006 BB-talo oli lähes identtinen. Ainoastaan sisustus oli muuttunut vuosien välillä. Vuonna 2005 BB-talon olohuone ja avokeittiö oli oranssia, ruskeaa, punaista ja vaaleaa sävyä. Makuuhuoneet olivat pinkin ja vihreän värisiä ja wc- ja kylpyhuonetiloista löytyi turkoosin sävyjä. Pihalla oli terassi kalusteineen, palju ja oikea nurmikko.

Tietenkin Suomen BB-talosta löytyi sauna ja käynti sinne tehtiin ulkokautta, mutta sauna oli kuitenkin samassa rakennuksessa kuin itse BB-talo. Kauden aikana pihalle ilmestyi iso pihakivi, joka oli asukkaiden yhden viikkotehtävän materiaalia, mutta haaste patsaasta osoittautui liian vaikeaksi palaksi.

Toisella kaudella vain seinien väri ja kalusteet vaihtuivat. Olohuoneen ja keittiön seutu muuttui vaalean beesiksi ja vihreän sävyisiin kalusteisiin. Makuuhuoneet olivat taivaansininen pilvineen ja veden sinivihreä. Makkarit olivatkin nimetty Taivaaksi ja Vedeksi. Pihalla ei suurempia muutoksia ollut, ainoastaan oikea nurmikko oli vaihtunut siirtonurmikkoon. Jopa ykköskaudelta tutuksi tullut pihakivi oli paikallaan.

Asukkaat hoitivat viikottaiset ostoksensa kahdella ensimmäisellä kaudella R-kioskista.  Päiväkirjahuoneessa oli ykköskaudessa keltaruskea seinä, josta oli helposti pääteltävissä Fazerin Fanipalan omainen väritys ja visuaalinen ilme. Tästä Subtv sai myös huomautuksen Viestintävirastolta mainonnan sääntöjen rikkomisesta. Kakkoskaudella päiväkirjahuone oli punainen.

Pikainen esittely BB-talosta vuonna 2006:


Video:
Ote Big Brother Kickoffista 2006. © 2006 Subtv ja Metronome Film & TV.

Vuonna 2007 sisustussuunnittelija Minna Haapakoski pääsi hieman enemmän muokkaamaan edelleen samoilla sijoilla olleen BB-talon. Ruskeaa, kultaa ja hopeaa olivat pröystäilevän oloisen talon päävärit yhdessä musta wc-paperin kanssa, vaikka kauden teeman piti olla ekologisuuden. Yhtenä symbolina tästä oli kasvihuone, joka tosin unohdettiin täysin niin tuotannon kuin asukkaidenkin osalta. Turha tietenkään odottaa Big Brotherilta mitään rangaistuksia, vaikka kasvihuoneen hoitaminen piti olla koko kauden kestävä tehtävä.

Homehtuneen kasvihuoneen ohella kauden suurin muutos BB-talossa oli saunan siirtyminen pihalle. Puulla lämmitettävä sauna oli pihan nurkassa, niin ikään puilla lämmitettävän paljun vieressä. Entisen saunan paikalle rakennettiin lisähuone, jossa suoritettiin joitakin tehtäviä ja saipa kauden voittaja Sauli viettää siellä yön ihan yksin "voitettuaan" punaisesta puhelimesta yön yksityismajoituksessa.

Juontaja Vappu Pimiä esittelee BB-talon 2007:


Video:
Ote Big Brother 2007 Kickoffista. © 2007 Subtv ja Metronome Film & TV.

BB-talon 2008 suunnittelusta vastasi production designer Tiina Anttila. Neljännellä kaudella taloa oli pistetty uusiksi jo hieman rankemmalla kädellä, sillä seinää oli pistetty nurin ja mm. makuuhuoneita oli vain yksi. Talosta löytyi myös toisesta kerroksesta sviitti, jonne pääsivät vain harvat ja valitut vain Big Brotherin armollisella suostumuksella. Varastohuone oli vaihtanut paikkaa talon toiselle puolelle ja varastohuoneen viereen oli tehty ylimääräinen huone, jossa ajoittain suoritettiin tehtäviä. 

Värimaailma talossa oli kohtuullisen räikeä. Lattia oli lila ja lattiaan oli tehty myös painatuksia. Seinät olivat vaaleita, mutta einillä oli lasielementtejä, joissa oli vihreän sävyisiä kuoseja, joiden pohjana oli Anttilan mukaan yksi pieni luu, joka heijastelee läpinäkyvyyden teemaa ja liittyy koko kauden teemaan joka oli "Kuka oikeasti olet".

Myös piha-alueet olivat kokeneet suuria muutoksia. Sauna oli siirtynyt pihan keskelle ja talossa oli kaksi poreammetta, kylmälle ja kuumalle vedelle omansa. Terassi oli hallitseva elementti pihalla. Itse terassi oli varsin iso ja ulkoilupihan ympäri kiersi terassilaudoitus, joka toimi asukkaille usein "lenkkipolkuna".

Vuonna 2008 piha-alue laajeni merkittävästi, kun Suomen BB-historian ensimmäinen tehtäväalue otettiin käyttöön pihan muurien ulkopuolella. Tehtäväalueella oli tarkoitus yöpyä myös marraskuisena kylmenevinä öinä, mutta syysmyrsky pilasi suunnitelmat, kun heppoinen rakennelma kaatui kovassa tuulessa. Säänhaltijan metkut aiheuttivat muutoksia Big Brotherin suunnitelmiin kauden kolmanneksi viimeisessä viikkotehtävässä. Tehtäväalueen kestävyyttä testasi aiemmin jo Cheryll Segway-ajelullaan ns. kännilasit päässään. Kaikeksi onneksi Cheryll ei loukkaantunut tilanteessa.

Vapun BB-talon esittely 2008:


Video:
Ote Big Brother 2008 Kickoffista. © 2008 Sub ja Metronome Film & TV.

Viimeisen kerran BB-talo rakennettiin Kivenlahteen vuonna 2009. Talo oli ison osan kautta jaettuna kauden teeman mukaisesti Paratiisiin ja Slummiin. BB-talon muoto ei suuresti muuttunut täksi kaudeksi, vaikka seinien linjoja hieman muutettiin, mutta perusrakenne pysyi ennallaan. Isoimpia muutoksia oli wc:n ja kylpyhuoneen yhdistyminen yhdeksi tilaksi.

Paratiisissa oli siistin näköistä ja paljon valkoista pintaa. Kaikki talon yltäkylläisyydet ja palvelut olivat luonnollisesti paratiisilaisten käytössä, kuten esimerkiksi keittiö, kylpyhuone, sauna ja porealtaat. Slummissa oli karumpaa ja sotkuisempaa. Piha oli jo hiekkaa ja siellä oli ulkovessat ja ruoanvalmistusmahdollisuus Trangiaa käyttäen. Slummilaisten makuuhuone oli edelliskauden lisähuoneen paikalla. Slummin asukkaat joutuivat suorittamaan tehtäviä tehtäväalueella ansaitakseen mm. oikeuden nimetä muita asukkaita. Slummialue rajattiin Paratiisista narulla.

Tehtäväalueen seiniä oli vahvistettu edellisvuodesta viisastuneena ja alue pysyikin pystyssä kauden loppuun saakka. Seinärakenteet olivat puuta aikaisemman kevyemmän materiaalin sijasta.

Talon yhdistyttyä loppukaudesta kaikki talon palvelut olivat kaikkien asukkaiden käytössä. Vähitellen Slummin muistot hävisivät talosta, kun asukkaat pääsivät maalaamaan olohuoneen seinät valkoisella maalilla toiseksi viimeisellä viikolla.

Ei kautta ilman kämmiä: BB-tuotannolta oli jäänyt hakematta rakennuslupa BB-talolle koko sen historian ajalta, kertoi Iltalehti siteeraten Ilta-Sanomia syksyllä 2009. Niinpä kesken kauden talossa suoritettiin viranomaisten suorittama rakennustarkastus. Tuotannon puolesta luvattiin, että rakennusluvat hoidetaan kuntoon tulevia kausia ajatellen.

Vappu ja Jani esittelevät BB-talon 2009:


Video: Ote Big Brother 2009 Kickoffista. © 2009 Sub ja Metronome Film & TV.

Kilo, Espoo 2010-2014

Viiden kauden jälkeen BB-talo siirtyi uuteen paikkaan Espoon Kiloon ja talo koki samalla merkittävimmän muutoksensa. Kauden 2010 talossa oli paljon valkoista ja jonkin verran harmaata. Uuden talon oli teollista loft-tyyliä, jollaiseksi sitä luonnehti talon suunnitellut Minna Haapakoski, joka pääsi toisen BB-talonsa suunnittelemaan täysin tyhjästä.

Talossa oli hyödynnetty paljon teknologisia ratkaisuja mm. sähköisten keittiön kaappien ja sähköisen makuuhuoneen oven muodossa ilmeisesti kauden talovalmistajasponsorin innoittamana. Ratkaisut toivat takapakkia, kun kesken kauden makuuhuoneen ovi temppuili ja ehkä olisi kannattanut keskittyä keittiössäkin olennaiseen, sillä hanavesi oli ajoittain keltaista. Lisäksi asukkaat valittivat talven lähestyessä kylmyydestä talon sisällä.

Yksi kauden erikoisuuksista oli salatila, joka esiteltiin taloon tulleiden sala-asukkaiden yhteydessä. Sala-asukkaina olivat BB-talossa aiemmin olleet asukkaat, jotka viettivät muutaman päivän keskenään ennen kuin he liittyivät muiden asukkaiden seuraan. Myöhemmin kaudella salatilaa käytettiin harmittavan vähän, kun ottaa huomioon, ettei uusi BB-talo ollut mitenkään älyttömän iso muutenkaan.

Piha oli pitkulaisen muotoinen, jonka toisessa päässä oli patio, terassi ja poreallas ja sauna toisessa päässä. Luonnollisesti ulkoilupihan jatkeena oli tänäkin vuonna tehtäväalue.

Kiire oli tullut ainakin lupien hakemisessa, sillä rakennusluvat olivat mukaan vielä hakuvaiheessa, vaikka BB-talon rakentaminen oli jo täydessä käynnissä, siteerasi Iltalehti Ilta-Sanomia. Lupa-asioidenhan piti olla kunnossa seuraavaa kautta varten, eikö?

Susanna ja Elina esittelevät BB-talon 2010:


Video:
Ote Big Brother 2010 Kickoffista. © 2010 Sub ja Metronome Film & TV.

Kaudeksi 2011 Tiina Anttila pääsi jälleen tuunaamaan BB-taloa. Toista kautta käytössä olleeseen uuteen tilaan nousi vain hieman muokattu versio. Väriä uusi talo oli saanut reilusti ja visuaalisena teemana vaikutti olevan Liisa Ihmemaassa.

Suurimmat muutokset liittyivät edelliskaudeksi tulleeseen salatilaan, josta tuli nyt yleinen tila ja se samalla hieman pieneni. Tilaa nimittäin lohkaistiin Pesälle, josta muotoutui paikka paitsi henkeville jutuille niin myös mm. juonittelulle ja lemmiskelylle. Tapahtuipa jopa niin, että Pesän kautta jopa karattiin BB-talosta jo ensimmäisellä viikolla.

Satumainen sisustus vaati myös satumaisia huonekaluja. Niinpä Anttila joukkoineen haali antiikkimaisia huonekaluja ympäri Suomea, joita tarpeen vaatiessa hieman tuunattiin, totesi production designer Subin BB-nettisivujen haastattelussa.

Sisätilojen räväkkyys jatkui myös pihalle, mutta muuten ulkotiloissa ei ollut radikaaleja muutoksia. Ainoastaan ilmeisesti tupakkalainsäädännön vuoksi tupakointi oli sallittu vain tarkasti rajatulla alueella ulkoilupihalla. Porealtaita asukkailla oli vuonna 2011 käytössään kaksi ja sauna oli väriltään pinkki entisellä paikallaan. Ulkotehtäviä suoritettiin jo totutusti tehtäväalueella.

Elina esittelee värikkään BB-talon:


Video:
 Ote Big Brother 2011 Kickoffista. © 2011 Sub ja Endemol Finland Oy.

Tiina Anttila vastasi myös BB-talon suunnittelusta vuodeksi 2012. Värikkyys vaihtui suuriin valkoisiin pintoihin, joita piristivät useat eriväriset elementit. Värejä ei siis hylätty, mutta niitä oli käytetty hillitymmin 2012 BB-talossa.

Kalusteet ja sisustus oli jälleen uusittu, mutta myös joitakin rakenteellisia uudistuksia oli tehty. Keittiö oli pistetty uusiksi ja keittiön viereiseen huoneeseen oli siirretty päiväkirjahuone. Big Brotherin ääni pk-huoneessa oli robottimainen. Päiväkirjahuoneen entiselle paikalle oli tullut pienempi makuuhuone, iso makuuhuone oli edelleen entisellä paikallaan. Lisäksi vuotta aiemmin esitellyn pesän sisäänkäyntiä hieman uudistettiin.

Kauden erikoisuuksiin kuului kylpyhuoneessa ollut akvaario. Akvaariossa asusteli myös "puhuva" kala, joka nimettiin kauden aikana Reiskaksi. Pihalla poreallas oli siirretty saunan kylkeen kiinni ja piha jatkui muurien takana tehtäväalueella. Kauden alussa tehtäväalueella oli asuntoauto, jossa asuivat BB-talosta viikon ajaksi kolme valehäädettyä naisasukasta.

BB-talo ilmakuvassa vuonna 2012. Kuva: © 2012 Sub / ruutukaappaus Big Brother 2012 alkaa! -lähetyksestä.

Suomen Big Brotherin toistaiseksi ainoana julkkiskautena BB-talon muutokset pysyivät maltillisina. Väritys muuttui jälleen, tällä kertaa räikeämpään suuntaan. Lisäksi keittiö oli tiloista, joka koki suurimmat muutokset.

Pihallakaan ei nähty mitään järisyttäviä muutoksia. Terassi oli osittain muutettu esiintymislavaksi, jossa julkkisasukkaiden iloksi talossa kävi artistivieraita biisin tai parin verran yleensä perjantaisin. Nähtiinpä myös muutama Julkkis-BB:n asukas esiintymässä BB-talon lavalla.

Viimeiseksi Subin BB-kaudeksi jäi tällä erää kausi 2014, jolloin BB-talo oli suuren osan kaudesta jaettuna kahtia, Kartanoon ja Kellariin. Jako alkoi heti ensimmäisestä päivästä, kun asukkaat lähetettiin studiosta taloon tuotannon päättämänä joko yltäkylläiselle Kartanon puolelle tai askeettiseen Kellariin.

Talo oli jaettu aidalla kutakuinkin keskeltä taloa. Aita muodosti käytävän ulko-ovelta Kellariin, jossa kellarilaisilla oli makuutilat, oma varastohuone ja päiväkirjahuone. Muut tilat jäivät kartanolaisten käyttöön. Myös piha oli jaettu aidalla ja Kellarin asukkaille jäi vain pieni kaistale pihan oikeasta reunasta terassilta katsoen. Sauna oli tietenkin Kartanon puolelle ja täysin uusi sauna oli siirretty pihan reunalle.

Kellarin tiloista löytyi jakoaikaan olennaisesti liittyvä elementti. Se oli kiekot, jolla Kellarin asukkaat tuottivat Kartanon puolelle sähköä keittiöön ja lämmintä vettä kylpyhuoneeseen. Kiekkoja tarvitsi pyörittää ja Kartanon asukkaiden oli tätä pyydettävä ja mahdollisesti käydä kauppaa esim. elintarvikkeiden avulla, jos kellarilaiset eivät muuten kiekkoja pyörittäisi. Tämän mahdollisti kaudella 2014 BB-talossa käytössä ollut vaihdantatalous kahtiajaon ollessa voimassa.

Loppukaudesta talo yhdistyi ja aidat poistettiin talosta. Yleisesti ottaen BB-talo oli vuonna 2014 keskimääräisen värikäs ja tapeteilla haettiin taloon kartanomaista henkeä, kun taas kellarin ulkoasu pyrittiin pitämään kohtuullisen karuna.

Kuvan taustalla näkyy kauden 2014 BB-talon pohjapiirros. Kuva: © 2014 Katsomo.fi / ruutukaappaus pääohjaaja Kim Sainion ennen kautta pitämästä videoblogista.

Kauden 2014 jälkeen Big Brother jäi lähes viisi vuotta kestäneelle tauolle ja BB-talo jäi tyhjilleen. Vuonna 2015 BB-talon tiloja Espoossa purettiin uutisoi Iltalehti, mutta jo silloin Endemol Shine Finlandin Tarja Pääkkönen spekuloi, että BB vielä palaa Suomen televisioon uusissa tiloissa. Alkuvuodesta 2019 Nelonen Media julkisti, että Big Brother nähdään sen kanavilla syksyllä.

Kauppakeskus Redi, Helsinki 2019-2020

Big Brotherin 11. kaudelle uusi BB-talo rakennettiin kauppakeskus Redin yhteyteen Helsingin Kalasatamaan. Talon suunnittelusta vastasi arkkitehti Marco Casagrande, joka oli tehnyt talon pitkälti kierrätysmateriaaleista. Casagrande luonnehti, että ulkotila on teollinen zen-puutarha ja ekologinen arkkitehtuuri kannustaa jälkiteolliseen meditaatioon.

BB-talo oli vuonna 2019 rakennettu erilaisella konseptilla kuin edeltäjänsä. Suurin ero oli tv-tuotannossa, sillä talossa ei ollut ollenkaan kamerakäytäviä, vaan kaikki tilat katettiin robottikameroilla. Nämä yhdistettynä kokemattomaan tuotantoporukkaan ja uusiin asukkaisiin aiheutti erikoisia tilanteita, kun kamera jäi välillä pitkäksi aikaa kuvaamaan tyhjää huonetta tai asukkaat säikähtivät kameroita, kun ne liikkuivat.

Erittäin mielenkiintoinen ja aikaisempaa monipuolisempi pohjapiirrustus tarjosi tuotannolle enemmän mahdollisuuksia, vaikka tuntui, että osa talon potentiaalista jäi käyttämättä ja esimerkiksi sviittiä ja varastohuoneen vieressä ollutta salatilaa käytettiin harmittavan vähän. Lisäksi talon heikkouksia oli pieni piha, jossa ei ollut edes katosta.

Talosta löytyi olohuone, joka oli jaettu kahteen osaan. Isommassa osassa oli sohva, jossa asukkaat vastaanottivat tehtävät ja jännittivät sunnuntain häätöjä. Pienemmässä osassa oli ns. retronurkkaus, jossa oli käytetty pieni sohva ja nojatuoleja, josta tuli taloon muodostuneen "Sikarikerhon" vakituinen kokoontumispaikka lähes joka ilta.

Keittiössä oli tilat ruoanvalmistukseen ja ruokailuun. Keittiöstä löytyi myös talon "kukkapenkki", jossa asukkaille tarjottiin mahdollisuus kasvattaa kasviksia yrttejä omaan käyttöön. Jäi tuntuma, ettei tuo toiminut kovinkaan hyvin, eikä asiaan kiinnitetty hirveästi huomiota. BB-asukkaiden viherpeukaloinnilla ei ole kovinkaan loistelias historia ainakaan BB-talon sisällä, kun muistellaan, miten se epäonnistui surkuhupaisassa kasvihuoneessa vuonna 2007.

Makuuhuoneessa ei hirveästi tilaa ollut, käytännössä sinne mahtuivat sängyt ja asukkaat tavaroineen, mutta mitään ylimääräistä siellä ei ollut. Ensimmäisellä viikolla tilanne oli jopa se, että, kun talossa oli 14 asukasta, mutta sänkyjä oli vain 13. Niinpä yksi asukkaista joutui nukkumaan ensimmäisen viikon lattialle, joka aiheutti heti draamaa.

Muita tiloja BB-talossa oli sviitti, johon käynti oli pihan puolelta. Tilaa käytettiin valitettavan vähän vain muutamassa tehtävässä. Toinen tila, joka oli hyvin vähän käytössä – vain kerran – oli varastohuoneen kaapin seinän taakse rakennettu pieni koppi, jonka tiesivät vain kolme asukasta talossa ollessaan. Tietysti BB-talosta löytyi päiväkirjahuone, jo edellä mainittu varastohuone ja pihan kautta pääsi myös tehtäväalueelle.

BB-talon rakentaminen ostoskeskukseen toi kauteen oman uuden ulottuvuutensa. Kauppakeskusta käytettiin luonnollisesti kaupallisesti hyödyksi puolin ja toisin ja BB-asukkaat pääsivät mm. viikottain tekemään ostoksia kauppakeskuksessa sijaitsevaan ruokakauppaan. Suoraa lähetystä näistä ostosreissuista ei kuitenkaan 24/7-palvelun tilanneille tarjottu. Kauppareissujen lisäksi tuotanto pystyi hyödyntämään myös muita kauppakeskuksen palveluita vaikkapa viikkotehtävissä.

Ennakkotiedoista poiketen BB-talo jäi niille sijoilleen Rediin, eikä sitä purettu kauden 2019 jälkeen. Tiloissa nähtiin myös uusi BB-kausi, mikä käynnistyi syksyllä 2020.

Katso video BB-talon rakentamisesta kaudelle 2019:

BB-taloon voi tutustua myös tarkemmin BB-nettisivujen 360-taloesittelyssä.

Kaudeksi 2020 uudistuneeseen taloon ei tullut rakenteellisia muutoksia, vaan se pysyi pohjaratkaisultaan täsmälleen samana kuin vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa ainoastaan pinnat ja kalusteet olivat talossa uusittu ja talon suunnittelusta vastasivat Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin koulutusohjelman opiskelijat.

BB-talon suunnitteluun osallistui Nelonen Median mukaan useita opiskelijoita kymmenestä eri maasta ja jokaisesta maanosasta ja he tekivät sisustuksesta useita vaihtoehtoja. Lopulliseksi vaihtoehdoksi tuotanto valitsi käytettäväksi Emmi Koskisen ja Noora Katajalaakson suunnitelman, jota lähdettiin toteuttamaan.

Vuoden 2020 talossa vallitsevana värinä olivat pastellivärit ja BB-nettisivuilla talon ilmettä kuvattiin raikkaaksi ja ilmavaksi. Talon seinät oli maalattu rauhallisin värisävyin ehkä häätökäytävää lukuun ottamatta, jossa oli muuta taloa räikeämmin maalatut seinät. Samoin talon keskikäytävän lattian ruudukkoväritys oli häiritsevä ainakin tv-katsojan näkökulmasta, joka näytti kuin lattia olisi ollut epätasainen.

Rauhallisen värisävyjen teeman rikkoi myös kylpyhuone, joka oli maalattu kauttaaltaan räikeän vaaleanpunaiseksi. Päiväkirjahuoneen vuoden takainen "peltipurkki" oli vaihdettu lonkeroihin, jotka roikkuivat huoneen seinältä kohti pk-huoneen hapsutuolia. Asukkaat kertoivat talossa ollessaan ainakin aluksi tunteneensa olonsa ahdistuneeksi pk-huoneen sisustuksessa, mutta kauden edetessä tästä ei kuitenkaan sen enempää puhuttu normaalia pk-huoneahdistusta enempää.

Huoneet olivat siis samoilla paikoillaan ja samankokoisina kuin kaudella 2019. Suurimmat muutokset olivat tapahtuneet makuuhuoneessa, joka oli tehty japanilaishenkiseksi. Seinä olivat läpikuultavista levyistä tehty ja niiden ja valojen avulla makkariin saatiin luotua haluttu tunnelma. Lisäksi yksittäissängyt oli pistetty yhteen ja käytännössä niistä oli muodostettu kaksi isoa siskonpetiä.

Yksi edellisen kauden puhutuimpia paikkoja retronurkkaus oli poissa ja käytännössä sen alue oli vain osa olohuonetta. Ensimmäisellä viikolla paikan vallannut kitkakehä oli paikalla vain viikkotehtävää varten, eikä siitä muodostunut vakituista sisustuselementtiä. Pihalla ei muuta muutosta tapahtunut kuin uusitut kalusteet, kuten keinutuoli ja uudet sauna ja paljut oli tuotu uutta kautta varten.

Osa asukkaista asui lähes kolme viikkoa BB-mökillä. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.
Osa asukkaista asui lähes kolme viikkoa BB-mökillä. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Jos talossa ja pihalla oli tehty vain pientä pintaremonttia, oli sentään tehtäväalue pistetty täysin uusiksi. Redin katolla sijaitsevalle tehtäväalueelle oli rakennettu 12. kauden uutuus, BB-mökki. Kahtiajaetulla alkukaudella osa asukkaista asui vajaat kolme viikkoa mökillä makuukontissa ja tämän lisäksi heillä oli käytössään pieni piha, varastomökki, uima-allas ja saniteettitilat suihkuineen.

Mökin asukkaat nukkuivat kontissa, jossa kahdeksan sänkyä oli aseteltu vieri vierin, eikä paljon muuta lattiatilaa ollut pientä jalkatilaa lukuun ottamatta. Omat tavaransa asukkaat säilyttivät erillisessä varastokontissa, jonne asukkaille toimitettiin myös ruoka- ja hygieniatarvikkeet sekä paristot mikrofoneja varten. Tarvittaessa asukkaat käskettiin kokoontumaan varastokonttiin, jos tuotannon täytyi pihalla rakentaa tai huoltaa jotakin.

Kuten mökillä kuuluukin, asukkaiden käytössä olivat ulkovessat ja ulkosuihkut. Mökkikaudella kelitkin olivat vielä sen verran lämpimät, että myös uima-altaalle oli käyttöä. Ruoan valmistus suoritettiin kaasugrillillä, joka hieman rajoitti valikoimaa. Asukkaat viettivät suuren osan ajasta pihalla, koska sisätilat olivat pienet, eikä varastomökissä saanut oleskella.

BB-talon keskikäytävä häätökäytävältä katsoen näytti tältä vuonna 2020. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.
BB-talon keskikäytävä häätökäytävältä katsoen näytti tältä vuonna 2020. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Kun mökki ja talo yhdistettiin, tehtäväalueen käyttö jäi paljon vähemmälle. Laajemmin tehtäväaluetta käytettiin uintitehtävässä ja merirosvotehtävän loppusuorituksessa, mutta muuten sen käyttö jäi yksittäisiin kertoihin. Tehtäväaluetta enemmän kaudella 2020 käytettiin tehtävähuonetta, jonka käyttöaste kasvoi merkittävästi edellisestä vuodesta.

Tehtävähuonetta muunneltiin kulloiseenkin käyttötarkoitukseen kiitettävästi, mutta samaa ei voi sanoa muusta talosta. Esimerkiksi viikkotehtäviin tai bileisiin ei juuri panostettu lavastamalla taloa teemaan sopivaksi erilaisella rekvisiitalla muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Koronatilanne vaikutti myös BB-talon elämään 12. kaudella. Talo siivottiin tehokkaasti ennen kauden alkua ja kaikki taloon toimitettavat tavarat kävivät karanteeniprosessin ennen taloon viemistä. Lisäksi asukkaat hoitivat viikottaiset kauppaostokset sähköisesti verkkokaupassa kosketusnäytöllä, eivätkä asukkaat poistuneet BB-talosta missään vaiheessa ennen kuin heidät häädettiin.

Vierailijoita ei juuri nähty kaudella 2020. Kauden ainoat vieraat olivat asukkaille järjestetyillä RMJ-festareilla esiintyneet Gaselli ja Stig yhtyeineen, mutta heidätkin pidettiin selkeästi erillään asukkaista tehtäväalueelle rakennetulla festivaalialueella. Muuten korona ei BB-talossa sen suuremmin näkynyt ajoittaisia keskusteluja lukuun ottamatta ja kausi vietiin läpi normaalina BB-kautena.

Hakkila, Vantaa 2021-

Big Brother muutti uuteen BB-universumiin kaudella 2021. Uudet tilat löytyivät Vantaan Hakkilassa sijaitsevasta Keskon omistamasta teollisuushallista. Tiloihin rakennettiin koko Big Brotherin vaatima kokonaisuus, joka sisältää BB-talon, tv-studion/sisätehtäväalueen ja piha-alueen.

Uudesta talosta alkoi liikkua huhuja alkuvuodesta 2021, kun BB Plazalle kaivettiin esiin rakennuslupia tilan vaatimista muutoksista ja päätyipä nettiin talon alustava pohjapiirrustus. Myöhemmin keväällä Nelonen julkisti, että uusi BB-talo on rakenteilla ja huhtikuusta siitä julkaistiin rakennusaikaisia kuvia.

BB-talo oli täysin erilainen, millainen se oli ollut kahdella edelliskaudella. Uusi talo muistutti enemmän Subin aikaisia taloja, sillä uudessa talossa oli iso yhteinen tila, jossa oli yhdistetty keittiö ja olohuone. Rakenteeltaan talo oli varsin simppeli, mutta vaikutti perustaltaan hyvältä.

BB-talon pihalla näytti julkkiskaudella keväällä 2021 tältä. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.
BB-talon pihalla näytti julkkiskaudella keväällä 2021 tältä. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Lyhyellä julkkiskaudella keväällä 2021 ei vielä esitelty kaikkia tiloja julkisuuteen esillä olleen pohjapiirrustuksen perusteella. Ainakin yksi huone jäi kokonaan käyttämättä ja julkkisasukkaille oli ilmeisesti käytössään kameroilta piilossa ollut kylpyhuone ja pukuhuone.

Yhdistetyn olohuoneen ja keittiön lisäksi talosta löytyi makuuhuone ainakin 12 asukkaalle, vaatekaappinurkkaus olohuoneen reunassa sekä iso piha, jossa oli kesäkeittiö, kuntoilunurkkaus ja poreallas. BB-universumissa oli myös iso sisätehtäväalue tilaa vaativien tehtävien suoritukseen tv-studion yhteydessä.

Syksyllä 2021 esitettävälle normikaudelle BB-talo uudistui. Samassa paikassa olevaan taloon tehtiin kesän aikana remontti ja siitä julkistettiin kuvamateriaalia jo ennen kauden alkua. Ainakin olohuoneen sohvaryhmä siirtyi hieman, seinää purettiin ja myös muita selviä muutoksia luvattiin.

BB-talon olohuone ja keittiö normaalikaudella 2021. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.
BB-talon olohuone ja keittiö normaalikaudella 2021. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Lopullisesti uudistukset paljastuivat syksyllä kauden alettua. Talon sijainti pysyi siis ennallaan, mutta tilaa asukkaille tuli lisää ja vanhoihin huoneisiin tehtiin remontti. Sisustus muuttui täysin, vaikka huoneiden muodot pysyivät samoina kevääseen verrattuna.

Lisähuoneita syyskaudelle saatiin BB-valinnan, kioskin ja tehtävähuoneen muodossa ja sviitti vaihtoi paikkaa. BB-valinta ja tehtävähuone sijoittuivat olohuoneen viereen, jonne kuljettiin käytävän kautta. Sviitti siirtyi makuuhuoneen vierestä keittiön vieressä olevaan tilaan ja kioski perustettiin varastohuoneen sisälle omaan huoneeseensa.

BB-valinnassa asukkaat suorittivat viikottaiset ostoksensa ja kioskissa sai ostaa enemmän herkkuja, jotka olivat tarkoitettu esimerkiksi kilpailujen palkinnoksi. Tehtävähuonetta käytettiin nimensä mukaisesti tehtävien suorittamiseen ja lisähuoneena. Muuten talon peruskonsepti isosta olohuoneesta ja avokeittiöstä pysyi ennallaan. Pihan muoto pysyi samana, mutta siitä tehtiin erähenkinen nuotiopaikkoineen.

Vuonna 2022 Big Brotherin säännöt uudistuivat, kun pelaaminen ja juonittelu sallittiin BB-talossa. Tämä vaikutti myös BB-taloon, joka uudistui myös. Talon koko pysyi kutakuinkin ennallaan edellisvuoteen verrattuna, mutta tiloja jaettiin osittain uudelleen.

BB-talon olohuone vuonna 2022. Kuvan etualalla näkyy talon erityispiirteisiin kuulunut shakkilauta. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.
BB-talon olohuone vuonna 2022. Kuvan etualalla näkyy talon erityispiirteisiin kuulunut shakkilauta. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Taloon tehtiin uusia seinärakenteita ja esimerkiksi olohuone rajattiin omaksi tilakseen ja taloon tuli juonitteluun enemmän sopivia tiloja. Keittiöstä tuli ruokapöytineen selkeästi oma osansa, joka myös vähensi hälinää, kun asukkaat pystyivät olemaan eri tiloissa. Toisaalta ongelma korosti 24/7-palvelun suurinta puutetta, että talosta pystyi seuraamaan vain kahta kuvavirtaa.

Kauden edetessä talosta paljastettiin uusia tiloja ja esimerkiksi edellisvuoden kaupan paikalle oli rakennettu sisäkuntosali. Talossa oli myös salahuone, jossa esimerkiksi valehäädetty Heidi yöpyi muutaman yön ennen paluutaan taloon. Kauppa oli tänä vuonna vain huone varastohuoneessa, jossa oli kosketusnäyttö ostosten tekoon.

Juonittelukaudella tarvittiin neuvotteluhuonetta, jossa asukkaat pääsivät mm. keskustelemaan, miten nimeämiskilpailun voittajat muokkaavat häätöäänestykseen joutuvien asukkaiden joukkoa. Neuvotteluhuoneena toimi sama tila, joka tunnettiin aikaisemmilla kausilla tehtävähuoneen nimellä.

Pihalla ei suuria muutoksia tapahtunut. Ulkoilutila oli entisen kokoinen, mutta sinne oli tuotu viime syksyksi ulkovessat, joita tarvittaessa käytettiin ja kauden aikana asukkaat rakensivat pihalle huvimajan, johon majoittui myös asukkaita ja katsojia hauskuuttanut Väinö-tonttu.

Tehtäväalue oli edelliskauden tapaan sisätiloissa, erillään BB-talosta, joka sijaitsi samassa tilassa BB-studion kanssa. Tänä vuonna se oli erotettu seinällä studiosta, joten niin suoraa kontaktia ulkomaailmaan ei asukkailla nyt ollut. Toki se tarkoitti aiempaa pienempää tehtäväaluetta ja niin massiivisia tehtävärakenteita ei kaudella 2022 nähty kuin edelliskaudella.

Jotta kaikilla pysyi varmasti mielessä, että kyseessä oli pelikausi, taloon oli tehty iso shakkilauta nappuloineen. Asukkailla oli vapaa-aikoinaan mahdollisuus pelata shakkia keskenään ja osa asukkaista osallistuikin tähän innokkaasti. Shakkilauta oli sijoitettu olohuoneen etuosaan varastohuoneen ja sviitin väliin.

Sisustuksellisista ratkaisuista on hyvä mainita pellekoristeet, joita oli olohuoneessa. Olohuoneen seinälle oli kiinnitetty kolme isoa pellen päätä ja olohuoneesta löytyi myös pelle-patsas. Muutenkin talosta löytyi sirkus-teemaa mm. värien ja sisustuselementtien muodossa.

Myös piha jaettiin kahtia BB-talon kahtiajaon aikana kaudella 2022. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.
Myös piha jaettiin kahtia BB-talon kahtiajaon aikana kaudella 2022. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Useammasta eri vaiheesta koostuneen kauden 2022 yksi vaiheista oli talon kahtiajako ylhäisiin ja alhaisiin ja se näkyi selkeästi myös talossa. Yhden yön aikana, kun asukkaat oli siirrettynä tehtäväareenalle, talo jaettiin aidoilla kahtia ylhäisten parempaan ja alhaisten huonompaan puoleen. Aidat toivat mieleen kahtiajakokauden 2014, mutta vuonna 2022 kahtiajako kesti vain kaksi viikkoa.

Viikoittaiset ostoksensa asukkaat suorittivat vuonna 2022 kosketusnäytön välityksellä. Ostokset toimitettiin asukkaille Foodoran verkkokaupan välityksellä. Kauppa sijaitsi varastohuoneen viereisessä huoneessa, jossa Big Brotherin määräämät asukkaat suorittivat ostosreissun.

Video: Pelin mystinen henki huokuu uudesta BB-talosta. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Suomen BB-talojen suunnittelu 2005-2019

2005 Lavastaja Päivi Kettunen, rakennusmestari Jukka Anttonen, vastaava mestari Harri Nieminen

2006 Lavastaja Päivi Kettunen, rakennusmestari Jukka Anttonen

2007 Sisustussuunnittelu Minna Haapakoski

2008 Sisustussuunnittelu Tiina Anttila, rakennusvastaava Kalle Helminen

2009 Production designer Tiina Anttila, rakennusvastaava Kalle Helminen

2010 Sisustussuunnittelija Minna Haapakoski, erikoisrakennus LVI-Rinne / Kim Rinne

2011 Production designer Tiina Anttila, rakentaja LVI-Rinne / Kim Rinne

2012 Production designer Tiina Anttila, rakentaja LVI-Rinne / Kim Rinne

2013 Rakentaja LVI-Rinne / Kim Rinne

2014 Talosuunnittelu Kim Sainio ja Kim Rinne, sisustusassistentit Heidi Manu, Minna Meriluoto ja Petra Syrjänen

2019 Arkkitehti Marco Casagrande / Casagrande Laboratory

2020 Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin koulutusohjelma / opiskelijat Emmi Koskinen ja Noora Katajalaakso

2021 JBB- ja BB-talon suunnittelu Kalle Laine, Niina Norovirta, Antti-Oskari Sinkkonen / Decocanal ja Intopinta. Maisemasuunnittelu Vivi Andersson / GardenLiving

2022 Talon ja pihan suunnittelu Kalle Laine / Intopinta, talon rakennus Intopinta, talon taide Sami Helin.

Lähteet:
Big Brother -nettisivut 2005-2022
Big Brother -ohjelmat 2005-2022
Youtube
Yle Uutiset 20.1.2006
Iltalehti 22.9.2009, 23.9.2009, 30.7.2010, 31.8.2015
Nelonen Media 9.4.2019

Lue myös:
Kaupankäynti ja talous Suomen Big Brotherissa 2005-2019 (päivitetty 19.4.2023)

Artikkelin päivityshistoria:
13.3.2020 kello 16.50:
Otsikkoa on päivitetty, lisätty tekstiä BB-talosta 2019, vaihdettu toimimaton video kuvaan vuodelta 2012 sekä lisätty BB-talon 2019 rakennusvideo ja 360-esittelylinkki.
4.2.2021 kello 15.36: Otsikkoa on päivitetty, korjattu tieto, että BB-taloa ei purettu kauden 2019 jälkeen ja lisätty osuus kauden 2020 BB-talosta kuvineen.
23.8.2021 kello 14.43: Otsikkoa ja tekstiä on päivitetty ajan tasalle Julkkis-Big Brother 2021:n jälkeen: Pääkuva vaihdettu, lisätty osuus BB-talosta Vantaalla ja lisätty sinne yksi kuva.
20.4.2022 kello 15.35: Tekstiä on päivitetty ajan tasalle normaalikauden 2021 jälkeen: Pääkuva vaihdettu, lisätty osuus BB-talosta Vantaalla ja lisätty sinne yksi kuva.
19.4.2023 kello 17.32: Tekstiä on päivitetty ajan tasalle kauden 2022 jälkeen: Pääkuva vaihdettu ja lisätty uusia kuvia, lisätty osuus BB-talosta 2022 ja muokattu vanhaa tekstiosaa parantamalla kieliasua ja korjaamalla kirjoitusvirheitä.

Jarkko
Jarkko