Gasellit ja Stig siivittivät asukkaat festaritunnelmaan

Gasellit keikalla BB-juhannusfestareille. Kuva: © Nelonen Media.
Gasellit keikalla BB-juhannusfestareille. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat saivat viikkotehtävän ilmalaivamatkalleen todellisen huipennuksen, kun he pääsivät juhannusfestareille perjantaina. Festareiden jälkeen nähtiin juhlat, joissa myös riideltiin.

Viikkotehtävä eteni viidenteen päivään, kun BB:n ilmalaivasimulaattori lähti uuteen kohteeseen Big Brotherin Bread & Breakfastista. Aluksi asukkaat olivat matkustamassa Torronsuolle yksisarvisten ravileirille, mutta kohde muuttuikin, kun asukkaat olivat odottamassa laskeutumista.

Asukkaat saivat lähes selvitettyä uuden kohteen ensimmäisellä kerralla, kun he saivat koordinaatit. Lennonjohdolta pyydettiin vielä toinen varmistus, jolloin selvisi, että perjantain todellinen kohde oli Raumanmeren juhannus. Odottaessaan lasketumislupaa moni vanha asukas oli skeptinen, että he pääsevät festareille, sillä Big Brother on vetänyt maton asukkaiden jalkojen alta tarpeeksi monta kertaa vajaan seitsemän viikon aikana.

Varmuus festareista kasvoi, kun asukkaat laskeutuivat ilmalaivallaan juhannusfestareille. Big Brother tarjosi asukkaille VIP-majoituksen festarialueen läheisyyteen, jossa he saivat etkoilla muutaman juoman, saunan ja paljun merkeissä. Asukkaat saivat jo lennon aikana vinkin, ettei alkoholi tule juomalla loppumaan, joten Kristiina kehoitti, ettei kukaan juo liian nopeasti tai juhlia ei tämän jälkeen enää tule.

Live-artistit nostivat festaritunnelmaan

Juomia toimitettiin illan aikana tasaiseen tahtiin ja asukkaat saivat myös hampulaisia ennen festareiden käynnistymistä. Illan live-artisteista asukkailla ei ollut mitään tietoja, mutta he kuulivat tehtäväalueelta ääniä, jotka voisivat viitata keikkaan. Taloon soitettiin myös Paulan majoneesisuunistuksesta miksattua kappaletta useaan kertaan ja monet arvasivat kyseessä olleen sound checkin peittelyn.

Kahdeksan aikoihin illalla asukkaat pääsivät tehtäväalueelle, jossa heille tuli illan ensimmäinen artisti. Asukkaat olivat täysillä mukana, kun Gasellit asteli lavalle neljän biisin voimin. Alkuperäiset asukkaat näkivät muita ihmisiä kuin toisensa ensimmäistä kertaa viikkoihin ja tunnelma oli korkealla.

Tunnelma hieman lässähti väliajalla, kun asukkaat saivat kehitellä oman stand-up-show'n BB-talon pihalla. Monella oli vaikeuksia kehitellä aihetta, mutta esimerkiksi Paula, Nona ja Joel saivat aikaiseksi hyvän esityksen. Stand-upin jälkeen tunnelma jälleen nousi, kun asukkaat olivat saaneet lisää juomia BB:ltä. Paula oli tekemässä jo paljastuksia omalta taloajaltaan, kunnes festariohjelma jatkui jälleen päälavalla tehtäväalueella.

Myös Stig esiintyi festarilavalla. Kuva: © Nelonen Media.
Myös Stig esiintyi festarilavalla. Kuva: © Nelonen Media.

Nyt päälavalle nousi Stig, joka aiheutti ehkä jopa paremman tunnelman kuin Gasellit aiemmin. Stig veti neljä biisiä, mutta asukkaiden vaadittua encorea, suostui Stig vetämään vielä yhden biisin. Asukkaat olivat ikionnellisia ja pitivät bileitä parhaana jo tässä vaiheessa.

Salaliittoteoria ja riidan haastoa

Illan käännyttyä yöksi promillet ja äänentasot nousivat. Samalla kiistat lisääntyivät selkeästi. Paulan salaisuuden kertomisesta ei tullut mitään, mutta Paula pääsi sen sijaan mieliaiheensa pariin, kun hän julisti salaliittoteoriaansa, että Marko ja Julia ovat avopari. Marko joutui keskeyttämään Paulan spekuloinnin, jota Paula ilmiselvästi piti totena. Paula ajautui riitaan Julian kanssa, kun myös Julia vaati Paulalta selitystä, miksi hän levittää perättömiä väitteitä, josta kärsivät talon ulkopuoliset ihmiset - heidän parisuhteensa.

Riita saatiin jotenkin rauhoitettua yön aikana, vaikka anteeksipyyntöä ei suoraan Paulalta kuultu. Tapaus jäi varmasti taustalle jäytämään ainakin Julialle, joka oli hyvin tuohtunut Paulalle keskustellessaan Markon kanssa ennen tilanteen rauhoittumista.

Bileiden toinen riidanhaastaja oli Vili, joka haki konflikteja talon vanhojen asukkaiden kanssa mitä ihmeellisimmistä keskustelunaiheista. Vili koitti haastaa Timoa Osuuspankin logosta, Timon harrastamasta eläinkeskustelusta ja Markon vegehampulaiskeskustelussa. Ainoastaan Timo otti hieman kierroksia, mutta hänkin poistui tilanteesta ennen kuin se eskaloitui.

Monet asukkaat pysyivät yön konfliktien ulkopuolella ja bileet pysyivät kaikista puheista huolimatta rauhallisina. Big Brother kuitenkin komensi asukkaat nukkumaan puoli neljän maissa yöllä, sillä viikkotehtävä oli yhä kesken. Nukkumaanmeno oli hyvin levoton ja osa asukkaista haki nukkumapaikkojaan vielä pitkään. Makuuhuonetta ei heti saatu hiljaiseksi ja moni asukas joutuikin huomauttamaan, että siellä halutaan nukkua.

Aamulla asukkaat herätettiin majoneesibiisillä, jonka jälkeen asukkaat jäivät odottamaan, jatkuuko heidän matkansa ilmalaivalla.

Lue viikkotehtävän käänteistä sivustoltamme:
Ilmalaivalla rinnakkaisen todellisuuden tapahtumiin (19.10.2020)
Artulle ja Olli-Pekalle aamun ja illan keittiövuorot Häädetyn herjassa (19.10.2020)
Ennustamista Kauvitsassa ja Teknopilkkiä Saukkolammella (20.10.2020)
Pinna kiristyi kolmantena lentopäivänä (21.10.2020)
Artusta lohkon johtaja ananasfestivaaleilla - Viikkotehtävä jatkuu yhä (22.10.2020)
Asukkaat pääsevät juhannusfestareille tänään! (23.10.2020)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.