Viikko 8: Häätö

Kahdeksannella viikolla häätöuhan alla oli jälleen neljä asukasta, kaksi alkuperäistä ja kaksi "toisen aallon" asukasta. Häätöäänestyksen jälkeen BB-talon joutui jättämään kahdeksantena häädettynä alkuperäisasukas Marianne.

Toista kertaa häätöäänestyksessä ollut Marianne hävisi toiseksi tulleelle, häätöäänestyksen ensikertalaiselle Tuulille 3,81 %:n erolla. Ero oli pahimmillaan lähes 20 prosenttiyksikköä, mutta ero kaventui Talk Show'n aikana reilusti.

Muut häätöäänestyksessä olleet Jari-Matti ja Tero selvisivät selvällä erolla tällä viikolla. Valitettavasti tarkkoja äänestystuloksia ei ole saatavilla, sillä tv-lähetyksen grafiikkakone oli Subin mukaan epäkunnossa, eikä tuloksia saatu ruutuun. Juontaja Vappu Pimiä kertoi vain Mariannen ja Tuulin äänten eron, eikä tuloksia ole muuten julkistettu missään sunnuntaihin puoleen yöhön mennessä.

Elokuun lopussa BB-taloon kahden tunnin varoitusajalla astunut Marianne joutui poistumaan talosta kahdeksantena häädettynä. Taloon jäi kahdeksan asukasta, joista vain kaksi on alkuperäisiä asukkaita ja viisi uusia asukkaita. Näiden lisäksi talossa on vaihdokkiasukas Munya ja Johan majailee Afrikan BB-talossa ja hän palaa Suomen BB-taloon noin viikon kuluttua.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.