BB aloitti sopan hämmentämisen välittömästi - päivitetty 28.08.2008, 14:44

Hädin tuskin uudet BB-talon asukkaat ovat toipuneet tupaantuliaisbileistä ja ensimmäisestä yöstä talossa, kun oli Big Brotherilla jotain jo mielessään tilanteen hämmentämiseksi. Keskiviikkona oli vuorossa valenimeämiset ja myös ruokavalioon on odotettavissa muutos.

Aamu käynnistyi varsin rauhallisissa tunnelmissa. Osa asukkaista kärsi hieman krapulasta, mutta silti aamutoimet saatiin hyvin käyntiin suihkun ja aamupalan merkeissä. Rauhallinen elo keskeytettiin aluksi päivätehtävällä, jossa asukkaat onnistuivat saamaan jääpalan sisältä lieriön. Lupaa sen avaamiseen BB:ltä ei ole kuitenkaan tullut.

Pahempaa oli kuitenkin luvassa. Nimeämiset käynnistyivät jo toisena päivänä, mutta nyt ei ollutkaan kyseessä aivan tavalliset nimeämiset. BB päätti järjestää valenimeämiset, eli nimeämiset eivät ole oikeat. Asukkaille tätä ei tietenkään kerrottu. Mitä tämä tarkoittaa sunnuntain osalta, ei ole vielä tietoa. Asiasta kerrotaan tv-katsojille lisää torstain BB Extra -lähetyksessä.

Mahdollisuuksia nimeämistwistin kohdalla on useita. Yksi vaihtoehto on useissa BB:ssä käytetty valehäätö, eli asukas häädetään näennäisen normaalisti, mutta hänet palautetaan taloon esim. lisähuoneeseen. Talossahan on nyt yläkerta, josta on oltu hyvin salamyhkäisiä. Valenimeämisten tuloksena sen "voittajalle" voi langeta myös joku ikävä tehtävä tai sitten sunnuntaina ei ketään häädetä oikeasti eikä leikisti. Tämä on kuitenkin epätodennäköisintä, sillä luultavasti Sub haluaa järjestää jonkinlaisen äänestyksen ihan rahan takia. Katsojathan voivat äänestää esim., kuka valehäädetään.

Asukkaat terveellisen elämän kuurille

Asukkaiden elämään tullaan puuttumaan myös toisella tavalla. Jossain vaiheessa keskiviikkona, BB aikoo takavarikoida asukkaiden nikotiini- ja sokerituotteet sekä kahvi ja tee, kerrotaan BB:n nettisivuilla. Lisäksi sivuilla kerrotaan, että asukkaat joutuvat kasvisruokavaliolle.

Asukkaille uskotellaan, että terveellisen elämän kuuri kestää koko kauden, eli noin kolme kuukautta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kuuria lievennetään jo ensi viikolla, todetaan BB-nettisivuilla. Uusi käänne selvisi asukkaille päivätehtävästä saadusta kääreestä. Tieto hermostutti osaa asukkaita, erityisesti tupakanpolttajia. Osa uskoi, että kuuri on ohi muutamassa päivässä, osa uskoi sen kestävän koko kauden.

Monien odottamaa ensimmäistä viikkotehtävää ei ole asukkaille vielä kerrottu. On epäselvää, tuleeko tällä viikolla viikkotehtävää ollenkaan, mutta luultavasti se tulee.

Terveellisen elämän kuurin ohjeet BB-nettisivuilla

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.