Mia häädettiin viidentenä - päivitetty 28.09.2008, 23:34

Miasta tuli Big Brother -talon viides häädetty. Tiukan äänestyksen päätteeksi Mia joutui poistumaan BB-talosta, kun Andreas ja Niko saivat jatkaa taivaltaan talossa.

Häätöuhan alla ollut kolmikko oli häätöäänestyksessä rangaistuksena sääntörikkeistä. Normaaleja nimeämisiä ei ollut tällä viikolla, joten muut asukkaat olivat turvassa.

Häätöäänestys oli jälleen tasainen ja välillä ulos oli tulossa Mia ja välillä Andreas. Niko tuntui olleen kokonaisuutena kaikkein vahvimmilla illan aikana. Lopulta kuitenkin häätöäänestys kääntyi Mian tappioksi ja hän joutui poistumaan talosta viidentenä äänestyksessä olleena.

Vahvimman reaktion koki Andreas, joka aloitti vuolaan itkun heti Mian poistuttua talosta. Andreas vetäytyi yksin makuuhuoneeseen itkemään, kunnes hän sai koottua itsensä. Ilta jatkui rauhallisesti ilman muita tunteenpurkauksia pohtimalla mm. sitä, että talossa on nyt vähiten asukkaita kuin koskaan tällä kaudella.

Vapun haastattelussa Mia oli pettyneenä häädöstään. Mia hyväksyi saamansa rangaistuksen, mutta ei sulattunut edelleenkään sitä, että enempää asukkaita ei ollut äänestyksessä. Mia olisi toivonut kaikkien asukkaiden olevan häätöuhan alla.

Taloon jäi siis kymmenen asukasta, joista neljä on ns. uusia. Alkuperäisistä naisista taloon jäi vain kaksi, Cheryll ja Marianne.

Lue lisää BB-nettisivuilta:
Mia häädettiin viidentenä!
Näistä Mia muistetaan
Mia Vapun haastattelussa

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.