Viikkotehtävässä tuijotetaan telkkaria

Tuttuun maanantaiseen tapaan asukkaat saivat uuden viikkotehtävän. Kuudennella viikolla asukkaiden on päivystettävä television edessä ja mietittävä, mitä Big Brother voisi niistä kysyä torstaina pidettävässä "tentissä".

Viikkotehtävässä Big Brother näyttää asukkaille videoklippejä satunnaisina ajankohtina milloin tahansa koko viikkotehtävän ajan. Klipeistä BB tekee torstaina kysymyksiä, joihin asukkaiden on vastattava vähintään 50 %:sti oikein, jotta viikkotehtävä menisi läpi.

Näytettävät klipit koskevat menneitä BB-kausia. Asukkaat saavat keskustella klipeistä, mitä mahdollisesti niistä voidaan kysyä. Sen sijaan ei saa keskustella mitenkään muuten menneistä kausista, esimerkiksi, mihin kokonaisuuteen klippi liittyy. Klipin selittäminen asukkaalle, joka sitä ei ole nähnyt (on ollut esim. pk-huoneessa), on sallittua.

Vedonlyöntiprosentikseen asukkaat valitsivat 99:n. Suurin osa asukkaista piti tehtävää hyvänä. Välittömästi asukkaat alkoivat pohtia parasta taktiikkaa tehtävään, miten kaikki klipit onnistuisi näkemään ja parhaiten muistamaan. Talossa on kaksi televisiota, toinen olohuoneessa ja toinen makkarissa, joissa molempien edessä on jatkuvasti päivystys ja yöksi asukkaat suunnittelivat vähintään kahden asukkaan hereilläoloa.

Tehtävä alkoi nopealla tahdilla, kun asukkaille näytettiin kolme klippiä, joista kaksi koski ykköskautta ja yksi kolmoskautta. Luvassa on luultavasti myös tylsiä hetkiä, kun klippien väli voi venähtää pitkäksi. Nähtäväksi jää myös, kuinka paljon klippejä nähdään öisin.

Viikkotehtävän kuvaus Subin BB-nettisivuilla

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.