Isoveli siirrätti Tonin slummiin

Tonin hermot kiristyivät perjantaina iltapäivällä, kun Big Brother määräsi hänet slummiin. Viestinviejänä siirrossa toimi BB-talon tuore päällikkö Stefania.

Perjantaiseen tapaan asukkaat odottivat koko aamupäivän ja päivän päällikön tekemää uusjakoa. Kun Päällikkö-Stefania oli kutsuttu päiväkirjahuoneeseen, paratiisilaiset sohvalle ja slummilaiset penkille, arvasivat useimmat, mistä oli kyse. Uusjakoa odotettiin ja etenkin muutaman paratiisilaisen mielissä oli pelko slummiin joutumisessa.

Ilman mitään kuulutusta Stefania tuli ulos pk-huoneesta. Neitokainen suunisti Tonin luokse ja pyysi hänet mukaansa. Stefania ohjasi Tonin slummin puolelle. Yllättäen mitään muita siirtoja ei tullut ja kaikki asukkaat olivat kuin puulla päähän lyötyjä: tässäkö oli uusjako?

Tonin siirtäminen slummiin oli BB:n määräys Stefanialle, jonka hän toteutti. Toni ei todellakaan ollut tyytyväinen siirtoon. Rovaniemeläinen alkoi välittömän kiukuttelun, kuinka "täydellinen" hänen viikkonsa olisi. Slummista olisi todella kiva tulla häädetyksi, sanoi häätöuhan alla oleva Toni. Pahempaa suuttumustaan Toni painui purkamaan slummin makuuhuoneeseen, jossa hän päätti käydä nukkumaan.

Monet uskoivat, ettei Tonin siirto ollut Stefanian tahto, vaan BB:n määräys. Kaikki tosin eivät tähän uskoneet. Asukkaat olivat aivan varmoja, että kaikki ei todellakaan ollut tässä. Vielä tulisi siirtoja. Aika näyttää, osuvatko asukkaiden spekulaatiot kohdalleen.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.